Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Jos joskus hyvän hyvyyttä uskalsin viskata kypsen omenan hänen helmaansa, niin sain varoa, ett'ei omenan suuruinen kivi puhkaissut otsaani. Kaikki vaan rehellistä kiusaa ja vastakynttä. Hän nyt oli semmoinen vesa, jott'en minä oikein osaa sanoa. Kyllähän se minua harmitti, vaan kukas hentoo suuttua nais-ihmiseen ja sitten vielä niin nuoreen tyttöön, kuin Miila, tiedättehän.
"Kyllähän sekin käy laatuun," arveli Sæmund; "mutta en muuten voi käsittää, mikä estäisi heti vastausta antamasta, sanoi karhu, kun kysyi talonpojalta, saisiko hän toisen lehmän." "Voimme kyllä hetikin siihen vastata," tuumaili Guttorm, ja katsahti vaimoonsa. "Onhan tuo nyt niin, että Thorbjörn toisinaan on vähän rajunlainen," lausui tämä, mutta ei ylös katsahtanut.
MIILI. Kas niin, nyt se on valmis. No, nyt juodaan teetä, pappa. VILANDER. Jaa jaa, aina sinä pujahdat pois tuosta pääasiasta. Mutta enhän minä muuta tarkoita kuin parastasi ja MIILI. Kyllähän minä sen ymmärrän, pappa kulta, mutta kun on nuori ja terve ja työkykyinen, niin aina sitä tässä elämässä toimeen tulee. Otappas näitä pikkuleipiä, pappa.
TILTA. Minä ajattelin sanoa, että jos kuvernöörska niin, että minä en sittenkään välitä että olkoon, niinkuin olisi puhumatta se, mitä tänä aamuna... ROUVA LINDH. Tilta jää! No se on hyvä, että Tilta jää. TILTA. Viipyykö kuvernöörska kauankin? ROUVA LINDH. En voi vielä sanoa. TILTA. Voi, jos kuvernöörska nyt viipyy kauankin ... mitenkä minä nyt osaan? ROUVA LINDH. Kyllähän Tilta osaa.
Sillä taas ei ollut aikaa yhtään saatavaansa odottaa, vaan täytyi joko paikalla saada rahat, sataviisikymmentä markkaa korkoineen, tahi myyttää mökki, "kosk'ei kuulu muutakaan irtainta sanan sijaksi olevan." Kyllähän Perttu pyysi ja rukoili armoa, mutta ei voinut rahaksi muuttua, eikä toinenkaan odottaa, kun muutoin olisi "konkurssi aivan oven edessä."
Jonkun tuhat vuotta lienee jo seisonut ja voipihan vielä toiset tuhat vuotta seistä, ja siihen mennessä se tulee loppu maailmastakin, kun vanhat kirjat totta puhunevat. Niin... Kyllähän ne vanhat kirjat pohtinsa pitävät, mutta sitä aikaa ja hetkeä, milloin maailma viimeisen värsynsä veisaa, ei tiedä muut kuin taivaallinen isä yksinään, sanoi Malla huokaisten ja laskeutui akkunan poskeen istumaan.
"Mitä se poika sinuun koskee? Miks'et sinä sano nyt, että minä olen viisaasti tehnyt?" "Kyllähän sinä viisaasti teit", vakuutti emäntä, mutta ukkoa ei tämä myöhäinen kiitos tyydyttänyt ja hän meni möristen ulos.
Kyllähän sitä joskus liikkuisi ulompanakin. Oletteko käynyt Helsingissä? En koskaan. Ettekö koskaan! Teidän pitäisi tulla sinne kerran. Kuinkapa sitä tulisi ... on niin vaikea päästä, eikä minulla ole siellä ketään tuttuja... Vaan kyllä minun välistä tekisi kovasti mieleni, varsinkin talvella. Ne talvet ne ovat täällä maalla kauhean pitkät.
Mutta kuningas keskeytti minut ja sanoi: "minä tiedän, mitä sinä, Roos, ai'ot sanoa, mutta minä en ai'o nyt kuulla. Pane mieleesi, ett'et puhu koskaan mitään pahaa kenestäkään ihmisestä, koska puhut kuninkaasi kanssa!" Minä tahdoin puollustaa itseäni, mutta hän keskeytti minut taaskin ja sanoi: "Anna sen nyt olla! Kyllähän minä sinut tunnen!
"Kyllähän se olisi, mutta nyt siinä meni sisar Miina mukana yhdessä kaupassa", selitti lautamies. "Sitäpaitsi saamme äiti ja minä eläkkeen, kun tuota minussa ei kuitenkaan ole miestä työn tekoon." "Mutta suostuikos Miina semmoiseen kauppaan?" kysyi rovasti hymyillen. "Mikäs siinä? Suostuihan se toki.
Päivän Sana
Muut Etsivät