United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Näin senkin, mutta niinkuin ikävän metsälammen vaan: kaikki loiskivat kalat, uivat sorsat, kuvastavat metsät ja vuoret, ja toisella puolen olevat kesämajat olivat poissa: niitä en nähnyt laisinkaan." "Miltäs tämä niitty näytti silloin silmissäsi?"
Tiimalasi nurkassa ja pääkallo ikkunalla kuvastavat kaiken ajallisen katoavaisuutta. Hieronymus ei päässyt paaviksi, hän vetäytyi erääseen luostariin lähelle Betlehemiä ja eli siellä kuolemaansa asti. Siinä keskiajan oppineen lukukammio, neljännellä vuosisadalla eläneen raamatunkääntäjän tunnelmien kiinnekohdat, elamänharrastusten kaikki työvälineet ja erakon koko kotitalous.
Ja vaikkakin heidän kättensä työt olisivat sanoin selittämättömiä, on älyn ominaisuuksissa, jos ne kuvastavat heidän luottamustaan omaan henkeensä, jotakin niin pyhää, että heidän olemassaolonsa ja etsintänsä on tosiasia, joka loistaa onnellisen ennustähden tavoin.
Olin varmasti odottanut, että nyt luonnollisesti kaikkien ympärilläni olevain kasvot kirkastuvat ja kuvastavat samoja tunteita, kuin minunkin sielussani liikkui. Mutta ne kävivät päin vastoin yhä synkemmiksi, suuttuneemmiksi ja ivallisemmiksi.
Nämä vaihtelut kuvastavat hänen luonnettaan, mutta tapaukset ovat mukana vaikuttamassa, melkeinpä joka askeleella, kuten aivan luonnollista onkin tällaisessa suhteessa.
Hän näki hänen istuvan penkillä, hän näki kauniit jaloa henkeä kuvastavat kasvot, tummat silmät ja hiukan suruisen suun, joka väliin hymyili niin ystävällisesti, niin veitikkamaisesti, vaan väliin taas näytti niin kauhean ankaralta ja totiselta... Hän kuuli äänen monet eri väreet ... näki hänen nuorekkaan, sulavan vartalonsa, joka uhkui terveyttä ja voimaa... Ja hänen ympärillään oli kesä täydessä kukoistuksessaan, kesä, joka näytti lupaavan niin paljon onnea ... joka kuiskaten kertoi niin kauniin tarun lemmestä ja ilosta...
Me kokoilimme vehreitä lehtiä ja peitimme niillä kuolleen toverin kelmeät, mutta onnellisuutta kuvastavat kasvot ja istahdimme Pehrsonin ympärille, kuullaksemme hänen salaisuutensa. "Viime Tammikuun 16 päivän iltana," alkoi hän, "eli päivää ennen kuin jätimme laivan, hiivin minä kenenkään huomaamatta pääkokin luokse ruokavarastoon ja pyysin häneltä ryyppyä tahi paria, virkistääkseni itseäni.
Taivas oli kajakka, ja nurmi pihamaalla tuntui kankealta jalkaan. Isäntä koetteli sitä kädellään, mutta ei puhunut mitään. He seisoivat solalla, johon näkyi tyynet, pilvetöntä taivasta kuvastavat järvet. Ei lehtikään enää liikahtanut. Ei taida nousta sumu tänäkään yönä. Tuleekohan halla? Jos ei nouse sumu, niin vaarassa saattaa olla alemmilla mailla. Suojeleeko sumu hallalta? kysyi Antero.
"Kaikki yhteensä: järven tyynine pintoineen, poikiensa kanssa uivat sorsat, hyppivät kalat, harmaa-päisen onkijan, kuvastavat metsät ja vuoret, rannalla olevat kesämajat märehtivine lehmikarjoineen, lypsävine akkoineen, paitaressu-lapsineen ja savuavine suitsuineen, ja viimeksi liikkeelle lähtevät ja mylvivät lehmät, heidän paimenensa ja toitottavat paimentorvensa; kaikki, kaikki on kaunista, jaloa ja ihanaa!" huudahti poika vähän selvettyänsä.
Suomalaisen kirjallisuuden historia esittää siis suomenkielisen kirjallisuuden kehkiämistä eli, toisin sanoen, Suomen kansan sivistyksen edistymistä, niinkuin se ilmaantuu sen omakielisessä kirjallisuudessa. Kansalliskirjallisuudeksi nimitetään ne kirjallisuuden tuotteet, jotka selvästi kuvastavat kansan omituista henkeä ja katsantotapaa.