Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän meni vain sinne peräkamariin, jonka auki olevasta akkunasta hieno iltatuuli lietsoi tuomien ja pihlajien tuoksua sisään. Siitä nauttimaan aivan kuin lumoutuneena rovasti istui keinutuoliin. Siihen lähelle tuolille istui ruustinnakin ja sanoi: »Kyllä tämä talo on ihan kukkuroillaan maallista elämän onnea. Minä olen aivan kummia nähnyt sitä näinä päivinä katsellessani.
Sinä iltana ei Julia neiti itkenyt itseänsä nukuksiin, niinkuin tavallisesti, vaan valvoi puoleen yöhön, ajatteli, ja näki pimeässä kummia näkyjä. Kuka tiesi, mitä vielä saattoi tapahtua? Elämä oli niin ihmeellistä.
Suuri oli yleisön hämmästys, mutta suuri oli uteliaisuuskin. »Nyt tässä kummia nähdä saamme», arvelivat, »kun kaksi tuollaista kerran yhteen sattui». Antti puri huultansa ja oli ääneti. Hän tiesi kyllä kenen kanssa hän oli tekemisissä, ja pian hänelle selvisi tehtävänsä. Yhdellä kyydillä kaksi asiaa, ajatteli hän.
Kun Tuomas ukko huomisaamuna verkalleen aamiaisen syötyä lähti isäntätalostaan kotiaan katsomaan, niin hämmästyipä hän kovin, kun kuuli eloaitastaan rykimistä, vaikka ovi oli kiinni ja avain suulta poissa. Kummia arvellen nouti hän pihanpääkamarin naulasta avaimen ja meni aittaansa.
Jos taikuri tenhova oisin, joka kummia tehdä vois, Pian niemet ja lahdenpohjat ne peltona, puistona ois, Vaan tuota en taitoa saanut, vähävoimainen olen myös, Sen ymmärrän minä sentään: sun onnesi, kansa, on työs! Into työhön, kunto siihen, Luja tahto, sydän suora, Avo silmä, vapa aate, Lempi kansaan, isänmaahan Semmoiseksi soisin miehen mielen, Kieleksensä vielä suomenkielen.
No jopa nyt kummia, sanoi hän ja tassutti huopasillaan tervehtimään vierasta, joka hämillään, puoleksi hymyillen, katsoa tuijotti tassuttajaa silmiin ja odotti mitä oli tuleva. Vehmeröinen, lyhyt mies, etsi käteensä Jaakko Jaakonpojan käden. Päivää. Päivää vain, sanoi vieras uudestaan. Istumaan käytiin. Emäntä oli mennyt, mihin lie mennyt. Mutta Vehmeröinen osasi kyllä tehtävänsä kahvinkeittäjänä.
EROS. Kummia kuuluu, herra. ENOBARBUS. Mitä? Sano! EROS. Caesar ja Lepidus ovat ryhtyneet sotaan Pompejoa vastaan. ENOBARBUS. Se on vanhaa. Entä tulos?
"Mitä hyvää heillä siitä olisi, että Jussilalle menisin, miksikä he minulle punaisen peiton antaisivat?" "No heh ei, sinäkös nyt kummia mietit, minähän aineen antaisin, mutta pappilassa ommeltaisiin". "Sen kyllä tekevät, vaikka Jaakollekkin menen, kuten menenkin". "Siitä asiasta saamme vielä jutella. Eihän tuo niin aivan varmaa lienekkään, mutta toimita tupaan ruoka, jotta päivälliselle pääsemme".
Mutta ankarammin sattui isku akkunanpieleen, rikkoi lahoneen puun ja teki rei'än olkikattoonkin, ja nytkös Patrik sai nähdä kummia: eräästä saviastiasta juoksi kokonainen virta kultarahoja esille, jotka kilisten levisivät ylisten lattialle! Patrik ei uskonut silmiään. Hän pelkäsi, että hänelle oli tapahtunut liian suuri siunaus tahi että äsköisessä viinassa, jonka hän oli juonut, oli joku lumous.
PELTONEN. Kuuluuko uutisia? UTRIAINEN. Kuuluu, ja vähän kummia. PELTONEN. Kerro! UTRIAINEN. Ennenkuin kerron, tahtoisin kuulla teidän ajatuksenne siitä miehestä, josta kylällä puhutaan. PELTONEN. Kukas on mies? UTRIAINEN. Lukkari on. PELTONEN. Lukkari on ylpeä ja itsepäinen. En minä häntä juuri oikein suvaitsisi, vaan... UTRIAINEN, Kuulkaa nyt mitä kylällä sanotaan.