Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Varmaan laivat varjelisitte te miehinä taistelemalla! Mutta jos ei nyt teill' ole taistoon tarmoa tuimaan, niin tänä päivänä tallata saa meit' iliolaiset. Voi, näyn kumman minkä jo silmäni nää näkevätkään!
Ei mitään, ei mitään, soperteli Aili vastaan. Mutta mielessään hän jatkoi: jos tietäisit, voi, jos tietäisit! Oli niin kumman kummaa tuo, että hänellä nyt oli ikäänkuin oma maailmansa, josta ei muilla ollut aavistustakaan. Ja että se oli yhteinen Ossin kanssa niin sehän siinä juuri olikin niin sanomattoman viehättävää. Isä ja äiti heidän kihlauksestaan sittemmin tiesivät, ei kukaan muu.
Niin minä miniä raukka Sain kerran kesässä maata, Senki saunassa saloa Piilten pikku pirttisessä. Viel' en ollut unta saanut Sen kovemmin silmilleni, Kun jo kuulin kumman kulkun, Anopin ylösajannan; Kun torui tuhmista tulista, Vaivaisista valkioista, Piti kuusta kummat saarnat, Otavasta ouot huolet, Kummemmat kukon sanoista, Linnun laajan laulannasta.
Kun kävin mataramaalla, Keikuin keltakankahalla Eilen iltamyöhäisellä, Aletessa aurinkoisen, Lintu lauleli lehossa, Kyntörastas raksutteli, Lauleli tytärten mielen, Ja lauloi miniän mielen. Mie tuota sanelemahan, Linnulta kyselemähän: Oi sie kyntörastahainen, Laula korvin kuullakseni, Kumman on parempi olla, Kumman olla kuuluisampi: Tyttärenkö taattolassa, Vai miniän miehelässä?
Sisälle mentiin ja siellä tosiaankin Mauri jo oli jättänyt hyvästi. "Kas, jopa aioit jättää minun tänne," sanoi Reeta nauraen. Mauri ei vastannut mitään, vaan läksi, käteltyään Valvaa, ulos hevosensa luo, jonka Salovaaran renki ajoi pihaan. Reeta katsoi hänen jälkeensä. Mauri näytti niin kumman vakaalta, mutta se oli kaiketi sattumus, hän vain näytti siltä mikäpä häntä täällä olisi surettanut .
Nyt silmäni ta'apäin tarkata voi, on taivalta tehdessä oppia karttunut myös, on katse jo varmempi maailman ongelmoihin, ja allehen pohjaa saanut on aavistuskin. Nyt koitan mä etsiä luomisen syntyääntä, maan sekä taivahan voimain tarkoitusta. Oi, jospa sen kerran mä löytäisin tuon laulujen kumman lähteen!
Oliko se ollut vain päähänpisto noilta molemmilta? Vai piilikö tämän päivälliskutsun alla jotakin tärkeämpää? Ja kumman päähän oli pälkähtänyt, että hän, Johannes Tamminen, yleensä oli Berlinissä? Signenkö? Hänen isänsäkö? Tietysti hänen isänsä! Kysymys oli ehkä jostakin suurpoliittisesta toimenpiteestä. Niin, luonnollisesti sen täytyi olla. Olivathan he molemmat tavallaan puoluejohtajia.
Mutta nuo rakkaat, pienet kasvot sanoivat heille niin paljon, jota ei kukaan muu olisi ymmärtänyt. He löysivät itsensä ja toisensa niissä, he keksivät niin monta yhdennäköisyyttä, että he voivat tuntikaudet keskustella siitä tärkeästä kysymyksestä, kumman näköinen hän enimmän oli. Molemmat väittivät itsepintaisesti että hän oli toisen elävä kuva.
Osaan sangen hyvin jäljitellä armollisen neidin käsialaa; unhottunutta asiaa koskevasta kirjoituksesta voimme tuskin itse päättää, kumman kättä se on. HERRA TOPIAS. Oivallista! Vainuan sotajuonta. HERRA ANTREAS. Minun se jo tuikkaa nenääni. HERRA TOPIAS. Hän sitten luulee, että nuo kirjeet, joita sinä kylvät, ovat sisareni tyttäreltä ja että tyttö on häneen rakastunut, niinkö?
»Sama on, oli menneeksi», ukko sanonut. »Kun lienee miestä melaan, niin saa tuon nähdä kerran kumman kyydin.» Lappalainen laittanut ukon nukkumaan, sitte sytyttänyt pärekuvon palamaan ja sen selkään oli laittanut ukon ja itse hypännyt siihen. Ka silloin kyyti valmis. Ja kun ne olivat lähteneet, niin ei niillä ollut rikkoja varpaissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät