Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Sillä aikaa koetan minä saada käsiini yhtiön johtajaa. Paavo Kontio saattoi hänet ovelle ja palasi takaisin työpöytänsä ääreen. Vanhan kenraalin näennäisesti epäloogilliset sanat eivät lakanneet hänen korvissaan kaikumasta: Jos veljenpoikani todella on tehnyt itsemurhan... Mitä enemmän hän mietti niitä, sitä enemmän rupesi niissä piilevä uusi selitys hänestä mahdolliselta tuntumaan.
Hän kiersi ravintolan tehden pitkän mutkan, kaalaen hiekkasärkkiä pitkin ja repien vaatteitaan orjantappuroihin ja piikkiäisiin, jotka rohkeasti olivat juurtuneet erämaahan ja siinä kasvaneet suuriksi, niin kuin rumat lapset kerjäläisen huoneessa. Kun hän sitten riensi eteenpäin isoa tietä pitkin, tanssijattarien ilkeä nauru ja ilonrähinä yhä vielä soi hänen korvissaan.
Olisi kuitenkin monen mieli tehnyt kuulla lisää siitä Jumalasta, joka oli niin suuri ja mahtava ja taisi niin paljon antaa. Väki hajausi, ja karhun pyyntiin tulleet miehet lähtivät koteihinsa hiihtämään. Mutta kauan kaikuivat heidän korvissaan oudot sanat ja seisoi silmien edessä pitkä ryhdikäs mies, jonka otsa melkein kattoon ulottui.
Samoin leimusi taas hänen silmissään ja kohisi hänen korvissaan; eikä ollut mitään nykypäivää, ei eilispäivää eikä huomispäivää, vaan kaikki hänen elämässään, mitä ikinä oli ollut taikka ikinä voisi olla, ja kaikki, mitä ei ikinä ollut ollut ja mitä ei ikinä voisi olla, tunki yht'aikaa hänen päällensä eikä mikään ollut selvää eikä mieluisaa, mutta kuitenkin hän lauloi ja nauroi sitä!
Siksi ... siksi, että minä rakastan teitä! pääsi vihdoin Johanneksen huulilta. Samalla pimeni kaikki hänen silmissään. Hän tempasi rouva Rabbingin molemmat kädet omiinsa ja suuteli niitä tulisesti, toista ja toista vuorotellen. Mutta hän kuuli korvissaan soinnahtavan: Sehän ei ole mikään syy. Taikka oikeammin, se syy puhuu minun puolestani. Te tarkoitatte...?
Skytte paneutui peräkajuutan toiselle sohvalle, mutta ei voinut nukkua. Hänen korvissaan soi aaltojen pauhina ja syvä huokailun kaltainen ääni, joka vahvassa merenkäynnissä säännöllisin väliajoin lähtee luonnonvoimien kanssa taistelevan laivan saumoista.
Tuon saarnamiehen sanat, jota hän oli Newcastlessa kohdannut, soivat alati hänen korvissaan kamalana kirouksena hänen rikoksestansa. Hän olisi kernaasti antanut kaiken omansa kaikki toivot, jotka ikinä olivat olleet hänen mielensä ihanteina, kaikki olisi hän antanut, jos hän olisi voinut ijäksi pyyhkäistä pois muistostansa tämän ainoan päivän.
Hän nousi äkkinäisellä liikkeellä ylös. Silmät iskivät tulta, haavoitetun sielun inho ja sääli, viha ja suru lähtivät silmistä luoteina. Aleksei astui ehdottomasti askeleen taaksepäin. Nauru kaikui vielä hänen korvissaan. Oliko se hopean heleä? Jos ihminen silloin nauraisi kuin sydäntä revitään rinnasta, niin juuri semmoiselta mahtaisi nauru kuulua.
Tällä hetkellä aivan, ja ijäksi? Sillä onnellista hetkeä ei hänellä enää elämässä olisi. Kaikki oli muuttunut, ja niin äkkiä, kuin yhdellä iskulla. Linnut visertelivät puussa ja lasten iloiset äänet kuuluivat rannasta, mutta hänen korvissaan eivät ne enää soineet niinkuin ennen. Eikä John tullut häntä katsomaan. Hän puoleksi toivoi sitä, puoleksi pelkäsi. Vaan hän ei tullut.
Täällä hän laski kätensä sykkivälle sydämmellensä ja heltyi itkemään. »Oi, mikä minua vaivaa?» sanoi hän itseksensä. Mutta samassa kaikuivat hänen korvissaan Maijan sanat: »Jaakko nai kartanon Miinan» ja nytpä hän ymmärsi, mikä niin raskaalta tuntui.
Päivän Sana
Muut Etsivät