Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Sitten työnsi hän hänet lempeällä väkivallalla luotansa ja kiiruhti hiekkaista tietä myöten hovia kohti. Kreivi ei koettanutkaan seurata häntä. Hän oli toivotonna. Hänen rakkautensa tuohon suloiseen olentoon, jonka ääni vielä kaikui hänen korvissaan, jonka lämpimän hengähdyksen hän vielä tunsi huulillaan, oli niin suuri, että se kävi hänelle tuskaksi.
»Jumala elää vielä», jatkoi emäntä. Ikäänkuin pettyneenä jossain toivossaan murahti mies hylkäävästi. Nuoret nukkuivat tuvassa säestäen toistensa raskasta, levollista hengitystä. Isäntä meni istumaan pöytäpenkille ja emäntä pistäysi kamariin. »Jumala», ajatteli mies. Taikka oikeastaan ei hän sitä ajatellut, se vain soi hänen korvissaan ikäänkuin kaiku.
Hänelle, Johannekselle, joka ei uskonut mihinkään tuonen-takaiseen, oli tuo ajatus sitäkin kammottavampi, kun siihen samalla välttämättä liittyi hänen mielessään käsitys koko elämän, koko maailmankaikkeuden äärettömästä turhuudesta ja tarkoituksettomuudesta. Jo varhain nuoruudessaan hän oli kuullut tuon rintaariuduttavan, tuon järkeäjähmetyttävän tyhjyydenkammon siipien korvissaan suhisevan.
»Oikeastaan minun pitäisi päästä sinne itsekin Maija-vainaan viereen sinne minä kuitenkin kuulun», ajatteli hän. »Voisinhan minä niin määrätä.» »Lapsellisuutta!» päätti hän hetkisen päästä. »Onhan yhdentekevää missä makaan.» Ja hänen korvissaan alkoi taas humista koivujen, haapojen ja pajujen hiljainen soitto.
Eikä Trudchen enää koskaan saisi tulla hänen huoneesensa. Itse hän ei päässyt nousemaan. Kun hän yritti, hän tunsi tytön käsivarsien kietoutuvan lujasti ympärilleen ja painavan häntä takaisin istumaan. Ja hän kuuli korvissaan vain sanat: Ei kukaan ymmärrä minua, ei kukaan! Eikä kukaan tahdo minua ymmärtää. Nyt oli Johannes vielä äskeistä pahemmassa pinteessä.
Heikillä oli hyvä aika siinä miettiä viimeisiä tapauksia kaupungissa, sillä kapteeni ei puhunut sanaakaan. Ja Heikki miettikin. Hän ajatteli Anteron neuvoja. Hän ajatteli oliko kapteeni todellakin semmoinen mies kuin Antero oli sanonut. Yhä aina soi hänen korvissaan; "sinun isäntäsi on, samaten kuin minunkin, suurempia konnia maailmassa". Mistä tiesi Antero tuon?
Tähän saakka tukahdutetut ruumiilliset kivut palasivat kahta kovempina; hän heittäytyi vuoteelle, palava kuume poltti hänen suonissaan, hänen korvissaan suhisi, hän meni tainnoksiin ja alkoi houraillen puhua sanoja, joita ei kenenkään muun olisi pitänyt saada kuulla kuin hänen, jolla äsken oli ollut voimaa niiden vaikutusta vastustaa.
Tokihan ne ottaa korvansa, joka vain saa, sanoi Aino hieman häveten, kun hänellä oli vain hienot jänislangan paksuiset kullanväriset hopeiset renkaat korvissaan. No kun vihille menemme, sinä niitä kannat, jos vain annat panna korviisi, sanoi Teppo Taavan korvallista silittäen.
"Mitäpä minä hänestä puhuisin", sanoi Jäykkälän isäntä; mutta hänen korvissaan soi niin kummalliselta tuo kieltäminen, ettei hän saisi sanoa kenellekään vieraan haluavan ostaa Niemimäkelää, että vasten tahtoansakin juolahti hänen mieleensä ajatus: "ei tuo ole ikänä oikein kelpo mies."
Tänä lapsuuden aikana Athenassa löytyi kuitenkin yksi, joka aina oli läsnä, valaisten näkymöä, yksi, jonka tyttömäinen nauru kaikkui heidän korvissaan puhki vuosikausien, ja jonka kaunis, hieno muoto ilmestyi heidän eteensä keskeltä sen entisyyden kuvia, josta nämät niin suuresti muistuttivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät