Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Kun Hanna laskeutui vuoteelleen, oli hänellä tuolilla vieressään kynttilä ja virsikirja niinkuin ennenkin. Ja lukea hän aikoi; mutta ensin täytyi ajatella muuta. Musiikki soi hänen korvissaan, hälinä ja puhe kaikui; herrat ja naiset, tanssi, valo, kaikki tulvaili hänelle mieleen. Silmät kiinni hymysuin hän makasi, toinen käsivarsi pään alla.
Yhä vain hänen korvissaan sihisi ja suhisi ja välistä oli hän kuulevinaan kaukaista hälinää ja kuin kellojen soittoa. Toistamiseen nousi hän istumaan. Räystään rajassa, yläpuolella muuatta ikkunaa alkoi näkyä pieni kiiltävä piste, joka yhä isoni ja kirkastui ... ja huoneeseen tunki palaneen hajua. Ylioppilas kavahti pystyyn.
Taukos hetkeks naisten nauru, Sammui soitto kitarain, Pikariin jäi Rheimsin viini, Laulut kurkkuun laulajain. Korvissaan soi vielä heillä Kaiku Valdon sanojen Voisko koskaan ihmisille Suoda uskonvapauden? Rhônen virta rantojansa Hurjamielin nuhtelee, Velloo Ahti aaltojansa, Myrsky raivoo, ruhtelee, Pirstoo purret kappaleiksi, Mastot maalle viskelee.
Eikä hän oikeastaan muistanut hänestä muuta, kuin että vaatteet olivat oudonlaista uutta kuosia: suljettu sininen lyhyt takki ja leveät harmaat mustaraitaiset housut. Kädet hän myöskin oli nähnyt, kun ne ojentuivat ottamaan pöydältä albumia: ne olivat pienet ja hienot ja mansetit valkoiset ja puhtaat. Mutta joka sana kaikui hänen korvissaan ja soi jok'ainoa äänen väre, tuon tutun, sointuvan äänen.
Glaukuksen ääni oli ensikuulemalta kaikunut hänen korvissaan ihanalta soitolta; toisen ystävällisyys oli syvästi vaikuttanut häneen. Kun Glaukus edellisenä vuonna oli ollut poissa Pompeijista, oli tyttö aarteina sydämeensä kätkenyt jokaisen hänen lausumansa sanan.
He eivät voineet enää olla minkäänlaisessa kosketuksessa ihmisten kanssa, joiden jokainen toimi, jokainen sana oli ilmeistä epäjumalan palvelusta. He kauhistuivat rakkauden iloja; heidän korvissaan kaikui lempi pahanhengen kuiskaukselta. Tämä heidän onnettomuutensa oli samalla heidän voimansa. Mikä heidät erotti muusta maailmasta, se oli omansa liittämään heidät keskenään lujemmin yhteen.
Ja kun Eva sitten Tuomon kotiintullessa kysyi: "No, Tuomo setä, mitä sinulla on minua varten?" soi tämä kuin musiikki hänen korvissaan. Ja Eva puolestaan osotti ystävyyttään ja kiitollisuuttaan niin usein, kuin suinkin ymmärsi ja osasi. Kun Tuomo halusi kuulla raamattua, oli Eva aina valmis lukemaan.
Boleslav ei käsittänyt, kuinka tyttö oli voinut elää edelleen, nämä äänet korvissaan, nämä kuvat silmiensä edessä! Ensimäinen nuoranpätkä, ensimäinen vesisyvänne olisi hänelle täytynyt olla tervetullut vapahdus. Mutta ei mitään tästä kaikesta. Tyttö ei nähnyt mitään näkyjä, omatuntonsa ei häntä ahdistanut, hän näytti tuskin tuntevan syyllisyyttään.
Kaikki oli paksussa tomussa, myöskin valkoset pitsikartiinit, ja vieressä olevan rintakuvan päällimäiset paikat olivat samasta syystä harmaina. Kaksinkertaisten epäselvien ikkunain läpi näkyi kuutamossa kattoja ja talojen seiniä. Ja vaikka tanssin humu oli hänen takanaan, hiljenee kaikki hänen korvissaan.
Isän suhteen olivat jo ennen viimeisetkin lempeät tunteet häneltä haihtuneet. Nyt kuuli hän korvissaan, miten kaikki siteet äidin ja hänen väliltään poikki karahtivat. Hän tunsi seisovansa yksin maailmassa. Eikä ainoastaan maailmassa, vaan maailmaa vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät