Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Eipä Sikke-muorikaan saanut unta silmäänsä ja jutteli sen vuoksi yhtä ja toista Annille koko yön lopun. Päivän kirkas kehrä oli jo ehtinyt parin korennon korkeudelle taivaan rannasta, ennenkuin Tiina ja Pekka saapuivat kotiin. He olivat juoksennelleet metsässä aivan väsyksiin asti ja Tiinan ääni oli sorroksissa alituisesta huhuilemisesta.
Ja kohta nähtiinkin hänen harvoin askelin kaksisauvassa hiihtävän pohjoista metsänrantaa kohti. Illalla oli vielä aurinko korennon korkuisella, kun Mooses palasi metsästä, kolme metsoa kaulastaan vitsalla sidottuina yhteen nippuun selässään. Martta sen nähtyään juoksi riemuiten vastaan, otti metsotaakan isänsä selästä ja sanoi: »Kiitos Jumalan!
Muut ämmät eivät mitään puhu, ohitse vaan käydä käävyröittelevät korentoineen, mutta Leena se korennon laskee maahan ja yhä vaan huutelee poikaansa: 'tule jo takaisin, kulta poikani! Tule jo vainenkin takaisin, lapsi armas! Ja miten hän sitten lienee hukkunutkaan, ties Jumala.
Maa oli jo roudassa ja yöllä oli siihen satanut ensimmäinen lumikin. Aurinko oli jo korennon korkeudella, kun Mikko ennätti määräpaikallensa. Kirkasna nousi se ylös, ikäänkuin tahtoen antaa Mikolle kehoitusta ja rohkeutta yrityksessänsä. Paikka, johon Mikko oli saapunut, oli hänen aikeellensa erittäin sopiva.
Mikko oli navetan päältä hakenut saavin, vanhasta aisasta tehnyt korennon ja kun Malla oli laen ripsumisesta joutunut, rupesi nyt Mallan kanssa kantamaan vettä, jolla roikuttivat lattian joka paikasta huleisilleen, jotta lika alkaisi liota puusta irti sillaikaa kun pestään akkunoita, pöytä, rahi ja penkit.
Tempaisi korennon heiltä, rusautti sen keskeltä kahtia, viskasi kalikat nurkkaan ja antoi eräälle pahimmista veitikoista sellaisen tuuppauksen, että mies, pitkä, roteva peijakas, teki kaksi kuperkeikkaa lattialla. Hyvä, ettei toki loukannut itseään! Ja hyvä, että Nallella oli kintaat kädessä, muuten ei tukkijunnu olisi tainnut ikinä enää nousta siitä.
Antti isäntä itse oli vartavasten käynyt kunniavieraiksi kutsumassa Toholan herastuomaria tyttärineen Niinisyrjän kylästä, vaikka sinne oli Salmelasta kuusitoista kilometriä, eikä siitä kylästä ketään muita kutsuttu. Heinäkuun heleä aurinko oli jo ennättänyt kohota parin kolmen korennon korkeudelle, kun talkooväki alkoi kokoontua. Jokaisella oli viikate ja harava olalla.
Kilvan voipytyn kansia raotettiin ja kilvan tehtiin sormen jälkiä voin keltaiseen pintaan, kunnes joku päättävästi sieppasi pytyn kainaloonsa ja veti esiin rahat. Kun piimäpunkkia kaupunkiin kannettiin, oli vanhan tavan mukaan korennon toisessa päässä kaupunkilainen, toisessa maanmies.
TOINEN NAISPAIMEN. Kun lienet sudenkorento, Otan korvosta korennon, Sillä sutkin selkähäsi. TOINEN MIESPAIMEN. En toki sudenkorento! TOINEN NAISPAIMEN. Yönkorento lienet? Sitten Minä kuin lepakko lennän, Isken ilmasta sinua. TOINEN MIESPAIMEN. Päivänpä korento kirkas, Etsivä vesivaloa! TOINEN NAISPAIMEN. Sitte en väistele sinua, Enkä varsin vainoele: Rupean vesivaloksi, Tai sun kastehelmeksesi.
Se oli niin hurmaavan hauskaa, ettei osannut oikein sitä vielä ajatellakaan. Ja vähän väliä viilsivät suloiset väreet pitkin selkäpiitä ja poskissa särisi... Mutta sill'aikaa seisoi poika alhaalla ja katseli yhä ylös. Etkö sinä, tyttö, jo tule pois ... mitä sinä siellä teet? mutta ei tyttö kuullut. Minä otan korennon pois, niin et pääsekään! Mutta ei Elli sitäkään kuullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät