Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Näin lausui mies, ja lähti ratsullansa, kun tehty oli toinenkin jo työ; ja kuolon pellon peitti varjollansa ja kasti kyyneleillään kolkko yö. Oi synnyinmaa, mik' osakses lie luotu, iloko lie vai murhe sulle suotu, salattu tuleviin on aikoihin. Mut kuinka riemuinnet tai surret silloin, niin kauniimpaa et päivää muista milloin kuin päivää tätä, päivää Döbelnin. J
Immen sydän olkoon mulle muilla mailla kotimaa! Ayrin rannalla. Jo ilta kolkko hämärtäy, syystuulen puuskat viuhuin käy, on sankka pilven sumuvyö, ja vihmoin sade maahan lyö. Olalla pyssy soilta saan, siell' linnut jätin rauhaan vaan. Jäähyväishetki tuskaa tuo, kun rantaas astun, Ayrin vuo!
Ei hän sitä koskaan tullut ajatelleeksi, että välistä voisi olla rumakin sää, pimeä ja kolkko, jolloin tuuli vinkui, taivas uhkaavia kasvoja näytti ja järvi mustantympeänä kohisi.
Kaikki riippuu siitä, miltä kannalta katsomme elämää: vaadimmeko siltä onnea itsellemme, vai onko onnemme täyttää se tehtävä, minkä Jumala meille on määrännyt.» »Oh, Erkki, sinä vaadit paljon! Se on kolkko usko, tuo. Se ei lämmitä, ei ilahduta.» »Etkö sinä itse nähnyt päinvastaista tuossa vaimossa?
Hänen viimeinen tahtonsa tähän elämään katsoen oli se, että Thor ja Aagot saisivat periä talon ynnä kaikki mitä hänellä oli; ja kun hän rauhallisesti nukkui kuoleman uneen, sulkivat rakkaat kädet hänen silmänsä ja siunasivat hänen tomuansa. Se oli Lukne-talon kolkko juttu. Myöhemmin, kun vuosi oli kulunut, oli taas kirkas keväinen päivä.
"Ei, hänellä ei ollut ainoatakaan omaista, hän oli löytölapsi, joka oli leipää itselleen hankkimassa." Tätä sanoessaan hän loi silmänsä ylös ja kohtasi noita lempeitä silmiä, ja kaikki mitä ne tällä hetkellä hänelle tarjosivat, hyvyyttä ja lohdutusta, tunki niinkuin kirkas valo hänen mieleensä, ja tuo kolkko muisto katosi.
Mut koti ompi niin kolkko nyt, Kuin emo täält' olis lähtenyt; Voi, että valokin viedä voisi Mult' ystävän, sit' en luullut oisi! Kaikuja Hämeestä 1874. L
Metsä peitti auringon ja kasvot, Kun hän, epäellen toivostansa, Taloon tulj miss' eli sielun paimen. Talo suuri, tää olj ryöstettynä, Tyhjä, kolkko, niinkun paljas saari Hämärässä nähty lammen jäältä. Tuvass yksin kiukaan vieress' istui, Vuosist' uupununna, soltto Klinga.
Parooni Manfeltista tuntui kuin olisi hänet äkkiä temmaistu irti koko ihmiskunnasta ja asetettu yksin seisomaan silmä silmää vastaan jonkin suuren ja tuntemattoman maailmanmahdin kanssa. Oliko aika loppunut? Oliko iankaikkisuus alkamassa? Hän avasi ikkunan. Kolkko syystuuli puhalsi ohi hänen valkean päänsä huoneesen. Talot nukkuivat pimeässä. Näytti siltä kuin olisi koko maailma mennyt levolle.
On! Jo kaikuu kansalaisten Sotahuuto saloihin: "Sotaan, sotaan, Suomen miehet! Naiset, nuoret neidotkin! Maaten milloinkaan ei voittaa Vihollista, vaaraa voi! Ylös! Käteen kalpa, lyhty!" Näin nyt sotahuuto soi. Mitä vastaa vangit huutoon? "Rauhahan nyt maassa on!" Vankikopin kolkko rauha Heistä on niin verraton.
Päivän Sana
Muut Etsivät