Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
"Mutta ajattelepas, jos noita puita ei olisikaan, minkalainen olisi silloin maailma mielestäsi?" "Sitä en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mutta nyt huomaan, että jos ei puita olisi, niin tämä maailma olisi peräti kolkko ja ikävä." "Näetkö tuota, joka tuolla puun oksalla istuu, tuommoinen pikkunen nyttyrä?" "Näen, se on pikkunen lintu." "Mitä se tekee?" "Laulaa."
Kun pilgrimit, jolla nimellä Plymouthin uutis-asukasten jälkeläiset nimittivät esi-isiänsä, ensiksi etsivät turvaa uuden mailman rannoilla vanhan mailman uskonvainomuksia vastaan, oli heidän asemansa erittäin kolkko ja kamala.
Olihan maakreivi kreivitär Tettenbornin tuttava! Ja olihan Gudula siellä nähnyt hänet, tuon kevytmielisen ja irstaan miehen, joka oli Gudulan kuvan ostanut! Ja voiko kukaan hänen kuvaansa nähdä, samalla häneen itseensä rakastumatta? Kolkko raivon huuto pääsi hänen rinnastansa, ja hän pudisti kaikin voimin porttia. Se aukeni, ja hän astui puutarhaan.
Walokuwa otettiin kuitenkin, mutta hänen pokiinsa ei noussut enää wienoakaan punaa, eikä hänen suunsa enää mennyt surulliseenkaan hymyyn. Kolkko, kylmä oli hänen muotonsa, sitä ei näyttänyt elähyttäwän tuo myöhästynyt suosion=osoitus. No niin. Kun kirjailija oli kuollut, laitettiin hän hautaan myös, tawallisilla menoilla, mutta harwoilla saattajilla.
Kerjäläisten oli sekä nälkä että myös vilu, sillä nyt oltiin syyskuussa ja ilta oli kolkko ja kylmä, synkillä pilvillä peitetyltä syys-taivaalta tipahteli tuon tuostakin raskaita sadepisaroita.
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen, Ja yhä Suomi sortui poluilta isien, Ja hurmevuohon hukkui jo joukko Jumalain, Ei maassa sorretussa soi ääni laulajain. Ja yhä Suomen peittää verinen vainon-yö, Ja vihamiehen kalpa sen lapset yhä lyö; Sen lapset nälkä tappaa, ne perii vieras maa: Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
Ma yksin olen iloton, Ma riemuita en voi. Tie pitkä, kolkko, iloton, Ma koskaan määrään pääst' en voi, Mua kurjaa, oi! Elias. MISS
Me kyliä nousemme, yritämme, teemme lähtöä ja pääsemme taipaleellekin jonkun matkaa, meidät murretaan, meiltä tukitaan tie väkivallalla. Takatalvi seisoo aina uhaten jokaisen kevään oireen, jokaisen kesän lupauksen edessä niin hyvin hengen viljelysmailla kuin aineellisen viljelyksen vainioilla. Nytkin on kolkko kylmä jäätänyt parhaat toiveemme.
Hän kulkevi viikate olallaan, On kulkenut vuosia tuhansin Ja poikennut tölliin ja palatsiin, Kylähän sekä kaupunkiin. On kumma ja kolkko hän muodoltaan, Ei askelo kuulu, mutt' astuvi vaan; Luuranko se paljaana notkahtaa, Yli kynnyksen astahtaa. Häll' kirja on laakea laitainen Ja käessähän on kynä huippuinen, On vaara, hän syäntäsi tarkoittaa, Siell' pännänsä kostuttaa.
Metsä on laaja, wäljät owat salot, korkeat ja monet owat waarat ja wuoret, monisoppiset owat wuorten winkalot, kohisewat, synkät owat korpien komerot. No mutta Sywännyslammen korpi, tuo kolkko seutu, jossa ei ihmisjalka usein käy, jonka lammen sywyyttä ei wielä kukaan ole woinut mitata? Siellähän on kuultu kontion nykyään elämöiwän sinne ohjataan matka.
Päivän Sana
Muut Etsivät