Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Sydämen sisimmät loukot jäävät aina, arvaan minä, erakoiksi, ikäänkuin tuo kolkko ja kammottava pyhyys entisen Juutalaisten temppelin esiripun takana, johon mennään vaan kerta vuoteensa ja jota päivä heikosti valaisi pyhän esiripun paksujen poimujen lomista.
En milloinkaan ole unhottava hetkeä, jolloin hänen pidätetty tuskansa viimein puhkesi ilmi! Oli kolkko, mieltä masentava talvi-ilta. Isäni oli päivällisen jälkeen vetäytynyt sanomalehtineen kammariinsa. Jo muutaman minuutin kuluttua kuulin hänen kavahtavan ylös; hän heitti oven kovasti kiinni ja syöksi kirjastoon. Peljästyneenä menin hänen perässänsä.
On tultu alppikirkon harjalle ja siihen hetkeksi pysähdytty. Jäljellä tuolla alhaalla on huimaavan pitkä, jyrkkä kattorinne, joka näyttää vievän suoraan Geneven järveen, kaikki epätasaisuudet sulavat yhdeksi viettäväksi lakeudeksi, ja edessä on vielä vaikein taival ylös kirkontorniin, vuoritemppelin näkötorniin. Kolkko on kulku sinne.
Mutta olipa siellä kirouksen majoja myöskin, joissa juopumus, raakuus ja niistä syntyvä kirous juhlan rauhaa häiritsivät. Niihinkin majoihin enkeli astui, mutta hänen muotonsa oli siellä kolkko, tuima ja saattoi hämmästystä ja pelkoa synnin harjoittajiin. Maalle riensi nyt enkeli. Sielläkin, niinkuin kaupungissa, tapasi hän lukemattomia erillaisia asunnoita ja lukemattomia erillaisia ihmisiä.
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen, Ja yhä Suomi sortui poluilta isien, Ja hurmevuohon hukkui jo joukko jumalain, Ei maassa sorretussa soi ääni laulajain. Ja yhä Suomen peittää verinen vainon-yö, Ja vihamiehen kalpa sen lapset yhä lyö, Sen lapset nälkä tappaa, ne perii vieras maa: Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
Se hetkinen vastenmielisyys, minkä vaikutuksen minuun alussa teki Tavastin kolkko kasvojen ilme, pakeni pian, ja minä koetin vaan etsiä keinoja, miten voisin jatkaa tuttavuutta kauvemminkin. Mutta hänpä ei näyttänyt ollenkaan pitävän seurastani.
Tokko lähdemme jaloittelemaan tänä iltana, äitiseni? Ilta on kolkko. On niin paha ilma. Näyttää sateiselta. Minä en näe pilven-nuohaakaan taivaalla. Federico... Kuinka voisikaan toisin olla? Kahden anopin välissä miehellä ei ole mitään omaa tahtoa, siksi kuin vihdoin... Malta mielesi, Federico.
Lapsi parka ei voinut tätä käsittää! Vitkaan kului pitkä, kolkko yö ja aamun tultua tunkeusi pieni valon säde pimeään huoneesen. Sairas kääntelihe rauhattomasti vuoteellaan ja mumisi: "Se oli väärin! Minun ei olisi pitänyt niin tehdä". Raskas huokaus nousi hänen rinnastaan. "Antakaa tänne siveltimeni, antakaa", ja hän liikutti heikosti kättään, ikäänkuin maalaten.
Etunenässä seisoi Juhani, silmät ympyrjäisinä kuin huhkaimen, ja katsellen silmää vankkurien takana, joka erinomaisella hohteella katseli häntä vastaan. Niin seisoivat veljekset säkenöitsevissä aseissa öisellä aholla; ja hyypiö huuteli vuoren kuusilta, kolkko korpi heidän allansa hohisi raskaasti, ja pimeät pilvet peittivät taivaan kannen.
TUURA: Kolkko mies olet, Lalli, kova kuin kivi ja kylmä kuin rauta pakkasessa. Mekin olimme ystävät ennen. TUURA: Nyt tuskin tunnet enää minua. LALLI: Ajat muuttuvat, sanoit sinäkin äsken. Nyt olen tyytyväinen, jos itseni tunnen. LALLI: Ne ovatkin lauluja Lapinkorvesta. TUURA: Niitä lienevät. TUURA: Mitä sanot? LALLI: Tiedän, mikä on elämä. LALLI: Tiedän, mikä ihmispoven raudasta rakentaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät