Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Hänen viimeinen tahtonsa tähän elämään katsoen oli se, että Thor ja Aagot saisivat periä talon ynnä kaikki mitä hänellä oli; ja kun hän rauhallisesti nukkui kuoleman uneen, sulkivat rakkaat kädet hänen silmänsä ja siunasivat hänen tomuansa. Se oli Lukne-talon kolkko juttu. Myöhemmin, kun vuosi oli kulunut, oli taas kirkas keväinen päivä.
Toinen oli alkanut, se oli kylläksi toiselle koettaa olla vielä ystävällisempi. Mutta Thor oli kaunis mustatukkainen nuorukainen; hänellä oli vaaleansiniset, loistavat silmät ja leveä, selkeä otsa.
Mutta miten voipi Thor tähän aikaan? Thor on mennyt Valhallaan Odinin luo vieraaksi. Hän ajaa enää hyvin harvoin vaunuillaan pilvissä. Ei suinkaan tänään ole ukkois-ilma? Eihän toki! Eihän ukkonen käy talvella! Nyt menemme kävelemään Jotunheimiin. Kiipeä selkääni! Ihmiset tyhmenevät tyhmenemistään. Tahdonpa nähdä, miten tyhmiksi ne ovat tulleet sadan vuoden kuluessa.
Ruotsalaisilla oli muinoin monta jumalaa. Korkein heidän jumalistaan oli Odin; Thor oli ukkosen jumala, ja kaikki jumalat asuivat valoisassa Valhallassa. Mutta Jotunheim oli pimeyden, noitien ja jättiläisten maa kaukana pohjolassa. Härmäjättiläinen pysyi jotakuinkin koossa, vaikka hän oli niin vanha. Hän oli jähmettynyt jääksi ja kesti kyllä pakkaista, mutta suojasäällä pelkäsi hän sulavansa.
Tuon mietteisiinsä vaipuneen, äänettömän miehen perässä käveli hänen vanhin poikansa, vaaleapukuinen ylioppilas Thor Jeiking Calliolani enonsa, vanhan vänrikki Koikkelinin rinnalla. Ruotsia puhuivat herrat keskenään ja ylioppilas innokkaasti selitteli enollensa, että Calliolanien vanha suku oli kotoisin Itaaliasta.
"No, hän saa sen sitten päättää," huokasi tyttö ja pani kätensä ristiin, mutta nuorukainen oli nähnyt hänen rakkautensa ensimmäisen katseen. "Jos meillä on yhteinen kohtalo odotettava, sinulla ja minulla, Aaqot!" huudahti Thor, "niin en välitä mistään; tulkoon mitä Jumala tahtoo!"
Kotiin kävellessä puhkesi ylioppilas kuni itsekseen lausumaan: "miksihän suuri äiti, luonto, synnyttää tuollaisiakin sikiöitä kuin tuo hautaan laskettu? Mitähän hyötyä heistäkin on ihmiskunnan suurelle kulttuurityölle?" "Sanos muuta, rakas Thor", myönsi vänrikki, "eivät he elämässään saa maistaa mitään oikeata iloa, jos kohta eivät hienoihin nautinnoihin kykenisikään.
Mutta tuo vieno, räikeä jäänhalkeaminen, jota Thor ja Aagot olivat kuulleet, ei ainoastaan eroittanut rantaa rannasta, se eroitti talven keväästä; sillä sitä seurasi useampia samallaisia, ja vihdoin koko jää särkyi muutamassa myrskyisessä päivässä ja yössä.
Mutta Thor ja Aaagot olivat kulkeneet yhdessä kuolemankin oven ohitse, ja yö ja pelko oli tehnyt heitä sokeiksi tällaisten pikkuseikkain suhteen. He tiesivät myöskin, kun he vähän myöhemmin menivät papin luo, käsi kädessä, niinkuin olivat tulleetkin, että vihkimisen pyhä hetki olisi heille astuminen kovaan ja köyhään elämään.
Vihdoin tultiin niin pitkälle että Thor alkoi taas saada sitä hallituksi jälleen, ja kun vuono alkoi käydä vielä leveämmäksi, piti hän ohjaksia kireillä katsellakseen millä paikoin sopisi ajaa ylös pappilaan, sillä hänen mielestään sinne ei voinut pitkä matka olla. Hevonen pysähtyikin, ja syntyi hetken hiljaisuus, jolloin kaikki kolme ikäänkuin huoahtivat säikähtymisen jälkeen ja kuuntelivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät