United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muusta ei kysymystäkään! Niin kallis henki! Niin kallis henki! Toinen näytös. Vasemmalla korkeita, vanhoja puita nojallaan. Perällä kallionuomassa virtaa puro, joka katoaa kivien väliin metsänrinteessä. Polku kiemurtaa puron vartta. Oikealla ainoastaan yksityisiä puita, joitten välistä vilkkuu vuono. Edessä näkyy venevalkaman nurkkaa veneineen.
En mitään. Asta tuli minun luo. Vaan ennen kuin Asta tuli? Olet ollut poissa luotani koko edeltäpuolisen. Minä olen istunut täällä ja katsellut vuonolle. Uh, että voitkin! Minä olen mieluummin nyt yksin! Voit istua liikkumatta yhdessä kohti! Minullahan ei ole tämän taivaallista toimitettavaa. Minä en voi saada rauhaa missään. Vielä vähemmin täällä, kun vuono on juuri tuossa.
Sepä se onkin, että vuono on niin lähellä. Eikö teistäkin hänen pitäisi tulla, sisään meidän toisten kanssa? Minä luulen, että se olisi teille parasta. Ei, ei, antakaa minun olla, missä olen. Sittepä jään minä sinun luo, Alfred. Jää vain. Jää sinäkin, Asta. Antaa heidän jäädä kahden! Neiti Allmers, mennäänkö vähän kävelemään pitkin rantaa? Vihoviimeisen kerran? Tulkaa. Mennään vähän kävelemään.
Kului muutamia vuosia. Marit eli omassa talossansa ja Eli eli omassa talossansa. He eivät koskaan toinen toistansa nähneet; mutta kylmä vuono olikin heidän välillänsä. Marit tiesi että Elin oli tukala tulla toimeen ja että saivat kovasti työtä tehdä sekä Eli että hänen miehensä, vaan ei hän koskaan pienintäkään hänelle lähettänyt. Tämänhän Eli oli valinnut, hän sai nyt kantaa seuraukset.
Vuono sai nimekseen Straumfjord. Maa oli kaunista, vuorista mannermaata, ja siihen asettuivat he talveksi, kärsien sen kuluessa kaikellaista puutetta.
Mutta iloinen hurraa-huuto kaikui hänen korvissaan ja johti hänen ajatuksensa takaisin päivän iloon. Niin sai vanha rakennus huokauksen ja kyyneleen, uusi sai luottamuksen hiljaisen hymyilyn. Niilo. Lumella peitetyssä laaksossa, jonka takana kohosi korkeat tunturit ja jonka edessä oli matala-rantainen vuono, oli muutamia isompia ja pienempiä rakennuksia.
Onko se siis ainakin totta, Asta? Vai olenko tullut hulluksi? Vai uneksinko minä? Niin, jospa se olisikin vain unta! Ajattele, miten suloista, jos minä nyt olisin herännyt! Oh, jospa tosiaan voisin sinut herättää. Miten säälimättömältä vuono näyttää tänään. Se on niin raskas ja horruksissa. Lyijyn harmaa, kellanvälkkeellä, ja kuvastaa kuuropilvet pintaansa.
Sammuva hohde pohjoistuulen pilvessä, jonka taakse aurinko oli laskeutunut, teki ystävien kasvot vielä punaisemmiksi, heidän istuessaan avonaisen ikkunan ääressä Englannin kieltä puhumassa. Vuono oli tyyni kuin peili; äärimmäiset niemet ja saaret kohosivat korkealle veden pinnasta; lähempänä kaupunkia suuremmilla saarilla ja vuoristossa nuoriso sytytti kokkoja.
Ma tohdin, mutta näyttäkää myös maali, mi täysin eloni on arvoinen! Maa uusi hiekka-aavikoiden takaa, ellei, niin viisain paikallaan ken makaa. pilkallisesti. Ymmärrän Teidät; *ajan* lienee syy. lämpimästi. Juur ajan niin! Kun vuono tyventyy, ei purjeet venhettänne eespäin auta. ivallisesti.
Vuono oli jään ja lumen vallassa ja jokapäiväinen elämä sujui hiljaista kulkuaan ilman mitään keskeyttämistä. Lauri Lukne oli paljon heikompi kuin ennen ja makasi usein; hän oli juonikas ja kiukkuinen, ja tytär-puoli ei osannut mitenkään tehdä hänelle mieliksi, vaikka kuinka koetti.