Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Sinä iltana kuin se palo tapahtui..." Heistrokin Liisa alkoi taas kertoa vanhaa juttua itkien. "Hyi kun on kylmäkin," keskeytti Anna. Akat menivät tupaan, lämpimälle takkakivelle istumaan ja keskustelemaan. Mutta koditon joukko ajoi hiljaksensa pois, ohitse entisten kodin raunioitten, mistä nokisia jätteitä vielä lumen alta törötti.
Kärsintähän puuttehen perhekuntaa avutonta hätä neuvoi yhteinen. Pala leivän karkeainen ravintona lasten on, mutta mieli nurkuvainen täällä oli koditon. Siunaukseen saman Herran, joka lesken Zarpatin jauhot riittämään sai kerran, luotti äiti tämäkin. Siunaten ja rukoellen pienosille leivästä jakoi äiti, kertoellen heille Luojan ihmeitä.
Tätä hän hyräili: Minä vaivainen mato ja matkamies Mont' vaarallist' vaellan retkee, Isänmaat' etseissän' tässä tiess' Enk' löydä levon hetkee. Nurkumatta teki hän mitä käskettiin, nurkumatta kuuli hän monet kovat sanat, joita tuommoinen koditon raukka maailmassa aina saa kuulla. Ja tämä ihmeteltävä kärsimys ja nöyryys se vaan yllytti ihmisten pahuutta häntä kohtaan.
"Hiljaa!" käski Kari ja katsoi taloon päin, "sinä et saa puhua niin kovaa, muuten en kuule jos minua käsketään sisään; Sigrid ei ole terve." "Suokoon Junnila että minä olisin hänen sijassansa, niin olisi kai joku, joka pitäisi minustakin huolta ... enkä kuljeksisi näin ympäri kyliä kuin koditon koira," huokaili Olli ja ääni tukahtui itkuun.
Vuosia oli vierinyt siitä, kuin tämä urhoollinen karoliini jolla ei ollut kotia koko avarassa maailmassa oli tuntenut kodin hiljaista onnea ympärillään. Hänen levoton, koditon henkensä oli niin kauan ajelehtinut elämän myrskyisellä merellä, että hän miltei oli unohtanut, mitä rauha ja tyytyväisyys, mitä rakkauden hymyilyt ja oman takan lempeä valo ovat ihmissydämelle.
Nämä tiet ovat mulle rakkaat, nämä tuvat harmajat ja valkeat ikkunalaudat ja pihalla pihlajat. Mut oudot on kylällä katseet ja äänet outoja on. Olen alati vierahissa ja iäti koditon. Kylän koira sen tuntee kyllä, ei mulle se leppyä voi. Ruispellon takaa yössä sen haukunta jo soi. Minun tieni kylähän kulkee ja suojahan rauhaisaan ja iloon, ikävähän, mut ei kotihin konsanaan. Kotiseutu
Pieni uutisasunto kummulla koivikossa, josta Rautio kertoi, aivan kuin kutsui Elliä, joka tunsi, että hän, koditon, siellä löytää rauhaisan turvallisen sataman ja hän ylisti äärettömästi Herraa, että hän nyt oli oppinut rakastamaan ja palvelemaan.
Hän ei ole mikään Lövborg, hänellä ei ole »viininlehviä hiuksissaan», Hedda Gablerin sanoja käyttääksemme. Pullo on hänelle vain pullo ja viina vain viinaa: se ei hurmaa, se ainoastaan huumaa häntä. Mutta ei ole kumma, ettei hän onnistukaan, sillä hän ei ole koskaan oikein vakuutettu siitä asiasta, kuten runo Koditon vapaus todistaa.
Missä enää vapautta Löytää joukoss' ihmisten? Sitä vainotaan kuin sutta. Täällä vaan on suoja sen Luona täytten maljojen. Tuskin enää miestä tapaa, Jok' ei pelkäis varjoaan. Tääll' on mieli, kieli vapaa, Pelkoa ei laisinkaan. Rinnat nousee, kuohuileepi, Aatteet kiitää lentohon; Vapaus vaan vallitseepi. Muuall' on hän koditon: Täällä hänen kotins on.
Vielä tuokio sitten olin ollut varma kaikkien ihmisten kunnioituksesta, rikas, suosittu, päivällispöytä valmiina kotonani; ja nyt olin minä koko ihmiskunnan hylkiö, takaa-ajettu, koditon, tunnettu murhamies, hirsipuun oma. Jonkun ajan tunsin melkein tulevani hulluksi; mutta järkeni ei sentään kokonaan pettänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät