Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
"Heittäkää nyt ne asiat toistaiseksi ja käykäämme heti katsomaan, mihin ovat täällä haudattuna, ukko, sinun poikasi, Juho ja Taneli, joita niin mainitaan, ja jotka niin surullisen kuoleman kautta täältä pois menivät," sanoi kirkkoherran emäntä, Anna Dorothea.
Tämä viimemainittu asianhaara tuli siitä, että eräs talonpoika, riidellyt nykyisen kirkkoherran edelläkäviän kanssa, oli sielunpaimenensa harmiksi rakentanut eteen kuvattoman ison ladon, suipolla korkealla katolla, ja niinmuodoin ehkäisnyt pappilalta näön tienoolle.
Nyt, kun kaunottaren taas oli vieraan ohitse mentävä, liikahutti tämä päätään, ikäänkun leppeästi tervehtiäkseen, vihjauksella osoittaen tahtovansa neitoa tupaan jäämään. Tytön vienoihin kasvonjuonteisin kuvastui nyt hiljainen hätäisyys. Hän totteli heti ja istui kirkkoherran viereen, ikäänkun häneltä suojelusta ja puollustusta etsien.
Ensimältä näytti hän niin ahdistuneelta, hätääntyneeltä ja huonolahjaiselta, ettei hänen luullut woiwan mitään selittää, mutta kun hän huomasi kirkkoherran lempeäksi ja osanottawaksi mieheksi, kehkeentyi hän wähitellen niin, että hän woi aiwan hywin ajatuksensa selittää.
Kyllähän kreivi tarvitsi rahoja ja yhä enemmän rahoja nyt niinkuin ennenkin, mutta onneksi oli hänellä muitakin tulolähteitä kuin Mainiemi, jotenka kirkkoherran rukoukset ja mestari Pietarin tiedonannot saivat toimeen sen, että hän heltyi luopumaan suuresta osasta päivätöitä ja muita läänitysrasituksia, jotka siihen saakka olivat kovin raskaasti painaneet Mainiemen alustalaisia.
Edvardi oli iloinen saada etääntyä ja kiitti sydämessänsä sisärtä, hänen hellätuntoisuudestansa, samassa kun iloitsi, saada niin pian sisärelle jakaa osan sydämensä salaudesta. Ovi oli tuskin kerjinnyt kiini Edvardin perään, kuin ulkoa porstuasta kuului naputus. Kirkkoherran rouva huusi kohta: "Tule sisään!" kuitenki viivyteltiin ulkona.
Puolentoista vuotta oli Johannes ollut kirkkoherran luona. Hän oli sanomattomalla vaivalla, mutta samalla sanomattoman vähässä ajassa oppinut ruotsia, latinan ja kreikan kielten alkeita, kirjoittamaan, laskemaan, ja kirkkoherran iltapuheista oli hänelle historia tullut tutuksi.
Siitä on nyt puolen seitsemättätoista vuotta; silloin luulin minä kuolevani, mutta kivi auttoi. Häh!« «Ja te kutsutitte silloin luoksenne kirkkoherran?« «Niin, minä pelkäsin kuolemaa«. «Menkää nytkin kirkkoherran luo! Hänellä on ehkä elämänkivi«. «Kirkkoherralla! Häh? Ei Ei, teillä se on, teillä se on?« «Minulla ei ole.
«Niin, ja näimme kuinka suloisesti hän teille nauroi«, virkkoi apulainen. Parooni Klaus punastui... «Kenellä on sormus?« «Ha ha!« nauroi neiti Anna, kirkkoherran vanhin tytär, jolta apulaisen sanottiin jo kahdesti saaneen rukkaset. «Ha, ha! Parooni Klaus pitää itse sormuksen, kun ei ole täällä sitä, jolle hän sen antaisi«. Klaus punastui, yhä enemmän.
Tämä kohtasi lääkärin, joka oli maaherran likisukulainen, ja sanoi: "J n pitäjään nimismies ilmoittaa, että kirkkoherran apulainen B g siellä oli tullut raivohulluksi ja vangittu, kävitkö matkallasi J sa?" "Kävin kyllä ja vapautin mainitun vangin". "Vapautit! kuinka niin?"
Päivän Sana
Muut Etsivät