United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun kevätpäivä kirkastuu Ja puhkee leimahtaen pilvilöistä, Kun luonto luomaan havautuu Ja tointuu talven pitkällisen öistä, Kun luonnotar muuttavi muotoaan, Ja milloin itkevi itkujaan, Milloin viluissansa Värjyy, Milloin vihoissansa
Oli loistavan heleä kevätpäivä, hedelmäpuut kukkivat, vanhat tammet metsän laiteella hohtivat punertavan ruskeina silmikolle puhkeamaisillaan. Männyt ja nuoret lehtikuuset heloittivat vaaleanvihreöine töyhtöineen; sananjalat metsän rinteellä levittelivät kummallisesti kääriytyneitä lehtiänsä ja oratuomiston lumivalkoiset kukat lähettivät tuulen myötä mantelituoksuaan.
Itku silmät pimittää ja mure muovon muuttaa, Nuorellenki neitoselle hiukset harmaat tuottaa. Liikkukame likkaparat niinkuin rukin rulla, Pian päivät rientävät ja vanhuus taitaa tulla. Pian on laulut laulettu ja rallit rallatettu, Ikä nuori eletty ja vanhuus saavutettu. Kevätpäivä on ihana, kun lehet puihin puhkee, Kukat maasta nousevat ja linnut kotihin kulkee.
Keväisen luonnon lainen On Suomen kansa: Kuin luonto kasvit, kukkaset Luo helmastansa, Niin loi ja luopi ilmoillen Tään kansan henki keväinen Ihanan taiteen kukkaisnummet, Vakaisen tieteen vankat tammet Ja kaikki kantaa Suomen leiman Ja kaikki juurtuu kansan henkeen. Kun kevätpäivä koittaa taivahalla Valaisten vaarat, rinteet, hongikot.
Yksi ainoa suhdattomuus oli tuossa suloisessa muodossa: vienon surumielisyyden piirre, joka värehti hienon, kauniin suun päällä. Ratsastajaneidon lähestyessä sitä paikkaa, jossa Horn ja hänen kumppaninsa istuivat, hypähti viimemainittu ylös ja tervehti häntä, tosin kunnioittavasti, mutta kuitenkin melkoisen tuttavallisesti. Hyvää päivää, Helena Nikolajevna, mikä ihana kevätpäivä.
Niin hetkinen. Jo raikuu maa Ja kaikuu kiitokset: Kun kevätpäivä armahtaa, On virrat kuohuiset. Yö kirkastui, kun loistivat Iloja kokko valkeat. Maat, järvet riemujaan Sai kansa kaikumaan. Ja kansa yhtyi häihin nyt, Hääjoukko kansahan, Niin riemu, äsken särkynyt, Nyt täytti maailman. Taas soitetaan ja tanssitaan, Heräsi päivä vuoteeltaan, Vaan onnellisten häät Viel' iloitsevan näät.
Se oli kuitenkin kylliksi herättämään pastorin huomiota. Ei ainoastaan luonto herää, ei ainoastaan linnut laula kansakin huutaa kaipauksella toivonhetkeänsä. Kuuluu kuin olisi se jo huutanut äänensä sorroksiin. Mutta sen hetki on tullut. Suomen kevätpäivä jo sarastaa.
Kaikki horjahtaisi, koko itseluottamukseni ja tulevaisuuteni. Tätä samaa vaivaa on minussa valmis synnyttämään kevätpäivä. Sillä sen tuores ilma, sen uhkuva eloisuus ylistää nykyisyyttä ja kutsuu nykyisyyden elämäniloon, jota minulla ei ole. Kevät ja sen ihanuus joka hetkellänsä uhkaa pian haihtua, ja sentähden kehoittaa ja kiirehtää minua. Mutta nyt minä en voi nauttia.
Ei muuta kuin räystään tipahtelua ulkona, yhä hiljemmin ja harvemmin, pakastavan huhtikuun yön hyytäessä, mitä aurinkoinen kevätpäivä on sulatellut... Meillä on varmaan huomenaamuna hankiainen ja hyvä hiihtokeli, jota olemme odottaneet. Meillä on rendez-vous jo ennen auringon nousua muuten ensi kerran elämässäni siihen aikaan päivästä. Hän lupasi varmasti herättävänsä minut.
Ja toivon minä, että hyväntahtoiset lukijani suovat minulle anteeksi tämän epäjärjestyksen näissä vaatimattomissa kertoelmissani, vallankin kun oma kainouteni on tähän syynä ollut, niin kuin tässä olen selvittänyt. Oli suloinen kevätpäivä toukokuulla v. 1870. Vieno tuulenhenki väräytteli satamassa veden pintaa ja heilutteli puistossa pian puhkeavia lehtipuitten oksia.