Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
Lopussako, siksi että näen pari lintua pahaista lehtopuilla liekkumassa, ja kaksi kuloista kortta kaljun kallion kylessä! Foibos auta! Lunta löysin vast'ikään kiven kolosta, oikein oikeata lunta! Ei tule kevät ikinä tänne kuolon tanterille. CHRYSEIS. Kuitenkin kukapa meistä oisi aavistaa osannut, kuinka on suvi suloinen, kevätaamu armas, vieno jälkeen jään sekä pimeyden! Oi, te yöt valoisat...
Mistä sinä sen tiedät? kysyi hänen viereisensä, toinen kukoistava, mustatukkainen tyttö, jonka avonaiset, iloiset kasvot uhkuivat terveyttä ja viattomuutta. Sinäkö muka tietäisit, millainen kuningas on! Niinkuin en minä tietäisi! jatkoi toinen toimessaan. Kuningas on pitkä kuin honka, kauniimpi kuin kevätaamu, lempeämpi kuin kesäilta semmoinen on kuningas.
Oli tyyni, vieno pilvinen kevätaamu; ilma oli raitis ja tuoksuva niinkuin tunteet ja toiveet, jotka nyt elpyivät onnellisissa sydämissämme. Puisto oli täynnä ratsastavia ja käveleviä, niin ettei meillä ollut tilaisuutta puheluun. Mutta ne harvat sanat, joita vaihdoimme, ja katseittemme äänetön puhelu, oli kyllin luotettava osoite siitä, että nyt olimme toistemme omat.
Oli kaunis kevätaamu kun hänen sänkynsä nostettiin sinne; kirkas ilma virtasi sisään ikkunoista ja valaisi tuskastuttavan selvästi keltaiset, vääntyneet kasvot, kuihtuneen ruumiin, joka vavahteli ja läähötti kuolevan linnun lailla. Tunnit kuluivat, armottoman pitkät ja ikäänkuin yhteenahdetun kärsimyksen painamat.
Viimeinkin tuli kirkas kevätaamu, jona hän haavasta parantuneena, vaan vielä heikkona kuin lapsi, astui horjuvin askelin ulos sairashuoneen portista, nojauten minun käsivarteeni. Hän ei ollut aivan terve eikä, sen kauhistuksekseni ja tuskakseni kuulin, voinut koskaan tullakaan terveeksi.
»Jos osaisin kirjoittaa runoja, niin kirjoittaisin runon, joka alkaisi näin: Oi, jos oisin virkamies, ja tulot vakavat! »Sillä minusta on ihan väärin, että virkamiesten kunniaksi yleensä ei milloinkaan runoja kirjoiteta.» Kevätaamu valkeni parhaillaan päiväksi, kun hän ajettuna ulos kadulle epävakaisesti lähti kulkemaan keskikaupunkia kohden.
Sun näin, ja ilo silmistäsi se kohta syttyi minuhun. Mun sydämeni vierelläsi koht' oli, itse olin sun. Jo oli rusko, valon tuoja, sun kasvos rakkaat kullannut ja hellyytes mua kohtaan Luoja! sit' toivoin, mut en ansainnut. Jo kevätaamu poies vie mun, ja eron raskas hetki lyö. Sun suudelmissas autuus riemun, sun silmissäsi tuskan yö! Ma lähden kyynel puserrettu sun poskellasi kimaltaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät