Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Me erosimme, unhottaen syleillä toisiamme. Kun jälleen palasin pieneen huoneeseni, tuntui minusta, kuin olisin lähtenyt sieltä ainakin jo vuosi takaperin. Tämä niin lyhyt päivä tuntui minusta ikuiselta onnellisuudessaan. Se oli minun kevät päiväni, suloisin, tuoksurikkain elämässäni, päivä, jonka muisto vielä tänäänkin on ikäänkuin etäinen, surumielinen kaiku nuoruuteni keväästä. Kesä.
Olin kerran jo puolikihloissakin, ja hamaan kolmanteen kymmenenteen vuoteeni saakka olin sitäpaitsi rakastuneena säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, syksystä ja keväästä, vaikken niistä viitsinyt puhua kenellekään. Mutta tämä kirjeen kirjoittaminen oli sentään eri juttu. Tietysti minä olin nuori ja ylioppilas.
Ja kilvan kulkisi kumartamaan sua turhan tietoni aatteet, kuka kullat tois, mikä mirhamit, mikä päärlyt ja purppuravaatteet, Mun henkeni tietäjät harmaapäät erämaita ne etsien käypi, mut taivas on tumma ja tähdetön ja yö yhä hämärtäypi. Minä lapsena vanhaksi vanhenin. En nuor' ole koskaan ollut. Toki kerran ma keväästä haaveilin, mut haavehet nuo oli hullut. Olen väsynyt lauluni valheeseen.
Ohi keväästä niin oli lääkäri vastannut rehellisesti ja suoraan hänen kysymykseensä ei hän tulisi elämään, mutta sinne asti saattoi vankka ruumiinrakennus vielä pitää häntä hengissä, joskaan ei pystössä. Sillä nyt jo täytyi hänen levähtää aina kymmenen askeleen päästä ja väkisinkin veti pitkäkseen. Ruumis oli riutunut, vaan henki oli vielä pirteä, sielu vielä elinvoimainen ja nuori.
Päästyään näin vauhtiin kirjoitti hän vielä samana syksynä uuden ja tietääkseni viimeisen novellinsa, epäilemättä Djoumanin, joka kuitenkin ilmestyi vasta kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Itsekin oli hän vallan hämmästynyt tästä syksyn keväästä tai "nuoruuden taudin uusimisesta", niinkuin hän sitä omalla tavallaan kutsuu. Se on hänestä jo varma merkki siitä, että hän oli joutunut "
No, kiitetty olkohon Luoja! Ja pihlajassako laulaen, Kotoni kevähän tuoja? Kaks ystäväistäkö yhtehen Ja kolmas pohjatuulonen! Mua neljänneksi tok' ottakaa, Niin yhdessä laulelemme Ja, kummastuttaen kuulijaa, Keväästä kuiskelemme: Keväästä Suomen rantojen, Se kuullaan täällä epäillen. Epäiltäköön, kun kuunnellaan, Usko on töitä Herran; Hän Suomen puolehen aikanaan, On kääntävä kansat kerran.
Eivät kuitenkaan ole haltiat, ei aurinko, eikä kaste yksin voineet kaikkea tätä saada aikaan; kukkaismaailman oma tuoksuva hengetär on täällä liikkunut ja lumonnut ihanat lapsensa iloitsemaan lyhyestä keväästä, ja kukat ovat hänet ymmärtäneet; ne ovat ojentaneet hoikat vartensa mullasta, kuullakseen hänen ääntänsä ja ilahduttaakseen hänen silmiään uhkeimmalla ihanuudellaan.
HURMERINTA. Eihän minua täällä ole kukaan muu tuntenut kuin te, ei ainoakaan sielu. NEITI SALMELA. Hyvä herra Hurmerinta, minulla ei ole tähän teitä hämmästyttävään kunnianosoitukseen mitään muuta osaa kuin vähäpätöinen läsnäoloni. Vaikka keväästä asti olen paikkakunnalla ollut, olen täällä aivan outo kaikille. Minä en olisi voinut mitään vaikuttaa, jos olisin tahtonutkin.
Keväästä aikaisesta lyhyt kesä. BUCKINGHAM. Paraiksi ihan tulee Yorkin herttua. PRINSSI. No, Richard York! Kuink' arvo veljyt jaksaa? YORK. Hyvin, majesteetti; se nyt nimenne. PRINSSI. Niin, veli, mulle suruksi ja sulle. Sen nimen omaaja vastikään kuoli, Ja siitä halventui sen suuruus paljon. GLOSTER. Mitenkä voitte, jalo lanko York? YORK. Suur' kiitos, setä hyvä.
Valamiehet, joista toiset olivat keskenään tutustuneet, toiset vaan arvailivat toistensa nimiä, keskustelivat ilmasta, aikaisesta keväästä, ratkaistavista asioista. Jotka eivät ennestään olleet tutustuneet Nehljudofin kanssa, kiiruhtivat nyt sen tekemään, ja pitivät nähtävästi sitä erityisenä kunniana. Ja Nehljudofkin, kuten ainakin, keskellä tuntemattomia ihmisiä, piti sitä aivan luonnollisena.
Päivän Sana
Muut Etsivät