United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se oli surma nuoren neien, loppu kaunihin kanasen... Kukas nyt sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon? Karhu sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan! Ei karhu sanoa saata: lehmikarjahan katosi. Kukas sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon? Susi sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan!
Jo ilmaan yölliseen kipunaiset kiitää Kirkastain oksat kuusikon korkean, Ja kansan valppaat valveutessaan lausuu: «Kas enteet uuden aamusen alkavan!» Mut kulta kuumentuu yhä kuumemmaksi, Ja juottuu sipru toisehen sipruseen, Ja harkon nostaa seppä jo ahjoksesta: Sill' ompi muoto kaunihin kanteleen.
Minä mieletöin olinkin, Minä huono huikentelin, Koska tansseihin travasin, Juhlayönä juoksentelin; Hyppäsin hyvällä mielin Joka kampin kantapäillä, Tahoin pystynä pysyä, Kukon lailla kurkistella, Kanan kaunihin tavalla!
Tuon huomasin sitten vasta. Mut kanssa kaunihin Tellervon me läksimme Metsolasta. Yöks tehtihin maja tiivis niin ja majassa makeesti nukuttiin. Ja nukuttu ois kai vieläkin, jos ei olis erhe tullut: Tein kerran ma majani kiireessä, joka ei niin tiivis ollut. Kun heräsin, ma säikähdin, yö yll' oli tähdin tuhansin.
Mutta kuinka sulle, suuri Luojani, Isä ihana, Minä taian mitätöinnä, Minä suuri synnin orja Sanat uhriksi sanella, Kiitosvirttä veisaella Tästä vuoesta hyvästä, Kesän kaunihin tulosta, Jonk' on suonut suuri Luoja Meiän ihmisten iloksi, Meiän vaivaisten varaksi Jot' ei nähnyt nuori kansa, Eikä varsin vanhat vielä Muista näitä nähnehensä.
Kaunihin kuitenkin riemutess' on Ihmisen sielu kuolematon, Senhän tähden niin kauniisti maamme Laaksot ja kukkulat pukeutuvat Ja vielä kauniimman kevään me saamme, Jonka ei lahjat oo lakastuvat. V
Lemminkäinen, lieto poika, lauloi ruskean reposen: se söi nää'än kultarinnan, karvan kaunihin kaotti. Pohjolainen, pitkä poika, kanan suustansa sukesi sillalla sipoamahan tuon reposen suun e'essä. Lemminkäinen, lieto poika, haukan suustansa sukesi, kieleltä käpeäkynnen: sepä kiskalti kanasen.
Ja jäljessä laulajan käy koko kansa kera itkien untaan ja murhettansa: »Tule syliini mun, sa varjo kaunihin kadotetun!» Sinis kaikuu Jaurin kannel, kunis hehkuu Heljän usko. Välillänsä yö on väljä. Niin he kiertää toisiansa niinkuin aamu-, iltarusko. Yhä täällä he kulkee, vaikka ei näy he, yhä toistaan ja rauhaansa etsien käy he. Jos saavat he sen, se hetki on heimomme valkeuden! VALOH
Te etsitte, tahdotte totuutta te surumieliset sankarit hurskaat. Sen alttarille henkenne tuskan te tuotte, sen uhriksi voimanne parhaat te suotte, sen kangastuskaaria kultahan luotte, se elämänne huippu ja elämänne määrä, se näyttää mi tekonne oikea, mi väärä, te etsitte, tahdotte totuutta vain yli kaunihin valheenkin! Mikä valhetta sitten? Oma etsintänne, virvojen välkkyvä, väikkyvä harha!
Kälevatar kaunis neiti, Tyttö sormilta sorea, Aina liukas liikunnolta, Aina kengältä kepeä, Liikkui sillan liitoksella, Keikkui keskilattialla, Näki lehen lattialla, Poimi lehen lattialta. Katselevi, kääntelevi: »Mitä tuostaki tulisi Kavon kaunihin käsissä, Hyvän immen hyppysissä?»