United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tunniksi, pariksi noustaan tuohon törmälle ... kenelläpä tässä lie sellaista kiirettä... Ja vaikka lieneekin, eihän se vahinko tule kello kaulassa. Hellitettiin höyryä vähemmäksi, vingautettiin pilliä, ja rannasta tuli vene noutamaan maihin matkustajia. Kohta oli koko matkue Mansikkaniemen törmällä. Perämieskin nousi maihin, jätti koneenkäyttäjän ja lämmittäjän »Lainetta» katsomaan.
Pian oli heidän rangaistustyönsä tehty, ja patruuna sanoi Kallelle: »Nyt saat mennä pois, mutta muista, että jos et itseäsi paranna, päätät päiväsi kahleet kaulassa.» Juuri patruunan puhuessa juoksivat Manni ja Tyyne Kallen sivuitse.
Saikin palveluspaikan pienessä ja arvokkaassa perheessä. Herra oli tuomari. Kuului olevan tärkeä ruununhenkilökin: kaulassa kiilteli hänellä jokin tähti ... ja hän kävi kokouksissa ja piti juhlia kotonaan. Taikka oli illat teatterissa rouvansa ja tyttärensä kanssa ... hermostuneen rouvan ... ja tyttären, joka oli ylpeä ja kuhisi kauniissa vaatteissa.
Sillä se kun tuo pahahenki on miehen matkatoverina, niin se on kaulassa kuin kiviriippa. Sehän se vei Ihalaisen ja Vatasen järven pohjaan, ettei Ihalainenkaan ehtinyt edes itseään siunata. Kerran vain vähän älähti ja silloin oli kaikki kuitti! Join pappi vain souti sitte veneellä sille paikalle ja ripotti vähän hiekkaa järveen niinkuin hautausmenoiksi.» Nyt käsitti jo Anna Liisa asian.
Ruwettiin niihin toimiin, joita kuolleen wiimeiseen lepokammioon saattaminen waatii; ruwettiin riisumaan waatteita pois wainajan päältä. Silloin huomattiin hänen puristawan todellakin jotain tuolla poweensa sydämen kohdalle pistetyllä kädellänsä. Awattiin koura, siinä oli pieni kotelo! Silloin wasta huomattiin, että se riippui kaulassa nauhassa.
Siinä oli sitten paljastettuna tuo hoikka ja rihainen vartalo, jonka olkapäät olivat vetäytyneet sisäänpäin painunutta rintaa vastaan kuin siipisatoisen linnunpojan siivet ja jonka iho oli niin valkoinen, että rinnalla riippuva rukousnauha ja kultakotelot vaikuttivat kuin koristeet kipsisen martyyrin kuvan kaulassa.
Hän oli palvellut kaupungissa ja siellä saanut hieman hienompia käytöstapoja, mutta hän oli sentään verevä ja kukoistava kuin maalaistyttö. Mads ei voinut olla vilkuilematta vähin hänen jälkeensä. Tyttö olikin soman näköinen puhtaassa sinisessä pumpulihameessansa punaruutuinen esiliina vyötäisillä ja pieni silkkisaletti kaulassa.
Kaikki kohtelivat Nehljudofia suopeasti ja ystävällisesti ja näyttivät olevansa iloiset tästä uudesta ja huvittavasta tuttavuudesta. Kenraali, joka ilmestyi päivällisille sotilastakissa, valkoinen risti kaulassa, tervehti Nehljudofia kuin vanhaa tuttua, ja käski vieraat heti voileipäpöydän ääreen ryyppyjä ottamaan.
Häntä ei tarvinnut pakottaa, vaikka saattoi panna merkille, miten kalpean, hennon pojan kaulassa valtimo tykytti, kun hänen tuli esittää se pieni pätkä, jonka hän itse oli säveltänyt, tai soittaa jotakin oppimaansa. Ja pikku tyttö! yksitoistavuotias vaaleatukkainen Elisabet juoksenteli edestakaisin Krabben portaissa.
Tuolla harjun huipulla kuumottaa jotain. Olisiko tuo nouseva kuu vaiko impi, Pajarittaren loistava haamu? Kyllä, solava hän on kuin kuurainen koivu kuutamolla; vaippansa välkkyvi kuni sulava silkki ja helmet. Niin, helmet heloittavat kaulassa, kiharat hopiana virtaelevat olkapäillä, ja Pajarin kruunu se paistaa päälaella. Mutta silmät, nuo tumman siniset silmät! Niin, noissa ihmeellisissä silmissä on yhteen sulanut sekä litvalainen kuumuus että suomalainen sulous. Mikä tenhovoima on noilla silmillä! Maltas, hän luopi ne minuun; joka verenpisara suonissani karkaa syvimpään soppeen. Nyt päästää hän helmivihkon kaulastansa ja alkaa helmiä lukea oliko niitä vielä monta. Monta oli niitä, monta!