United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jokainen, joka on ollut lapsi ja ollut nälissään, tietää, mikä viehätys on noilla sanoilla, jotka sillä kertaa sisältävät kaiken maallisen onnen ja makeuden! Kyynelet herkesivät vuotamasta ja lapset tallustelivat eteenpäin uusin voimin; ainoastaan toinen tytöistä taittoi välistä pieniä oksia ja ripotti niitä jälkeensä polulle. Miksi noin teet? kysyi toinen tytöistä. Hiljaa! kuiskasi toinen.
Sillä se kun tuo pahahenki on miehen matkatoverina, niin se on kaulassa kuin kiviriippa. Sehän se vei Ihalaisen ja Vatasen järven pohjaan, ettei Ihalainenkaan ehtinyt edes itseään siunata. Kerran vain vähän älähti ja silloin oli kaikki kuitti! Join pappi vain souti sitte veneellä sille paikalle ja ripotti vähän hiekkaa järveen niinkuin hautausmenoiksi.» Nyt käsitti jo Anna Liisa asian.
Kauheasti tuhosivat ne eteenpäin ryntäävän vihollisen rivejä, eivätkä ruotsalaiset koko sinä päivänä saaneet mitään aikaan. Isä Hieronymus kulki munkkeineen muureja pitkin, ripotti pyhää vettä kanuunain päälle ja teki ristinmerkkejä sankkien kohdalla.
Ja hän selitti: Yksi on Matvei, toinen on Iivana, mutta tää minun kyytimieheni on ... Ripotti ... Repotti ... Rupotti, vai mikä sinun nimesi on? peräsi hän jo lopuksi Ropotilta itseltään. Eh? Ka tuota, tapaili Ropotti sekä sanaa että korvallista ja tokaisi nimensä: Ropotti. Vot, Ropotti! vahvisti hymyilevä Iivana. Mutta Annushka peräsi nyt: A ei Pipotti?
Mutta humalainen Ropotti yltyi, tolkutti: Tuota... Ropotti ... Pipotti .... Ki ... i ... Ripotti ... tuota Tipotti... Ropotti! karjaisi hän lopulta ja löi nyrkkiä pöytään, että helisi. Ropotti, sanon minä, Ropotti! Mutta Iivana tulistui ja punastui. Hi-ih! karjasi hän kuin peto, polki jalkaa ja uhkaili: Sären... Ikkunat sären... Ih! Mölyttiin. Kapakan isäntä sadatteli.
Mummo on kertonut tytöstä, jonka peikko ryösti ja vei metsään, mutta joka ripotti oksia jäljelleen tielle, ja sittenkun hän näki ne oksat, niin osasi hän niitä myöten kotiinsa. Jos Jaana olisi nuo sanat kuullut, olisi hänellä ollut syytä vavista.
Venäjällä minä jo olin, jossa ei kukaan minua ymmärtänyt. He näkivät minun menehtyvän, ja he antoivat minulle leipää. Minä sanoin heille: antakaa minulle viimeinen, ainoa poikani takaisin! Jaakopilla oli vielä yksitoista poikaa, kun nämä veivät hänelle Joosefin verisen paidan, ja kuitenkin raastoi hän vaatteensa rikki ja ripotti tuhkaa päähänsä. Minulla ei ole yhtään, ei yhtään!