Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Katjusha! Katjusha irtausi Nehljudofin sylistä ja palasi piikakamariin. Nehljudof kuuli kuinka ovi pantiin lukkoon. Tämän jälkeen kaikki hiljeni, katosi ikkunasta punainen valon silmä, jäi vaan sumu ja joen tohina. Nehljudof tuli ikkunan luo, ei ketään näkynyt. Hän koputti, ei kukaan vastannut. Nehljudof palasi sisään herrasportaiden kautta, vaan hän ei saanut unta.
Piikakamarissa paloi pieni lamppu; Katjusha istui yksin pöydän ääressä ajatuksiinsa vaipuneena, ja katseli eteensä. Nehljudof katsoi häntä kauan liikahtamatta, tahtoen tietää mitä Katjusha tekee, kun ei kukaan häntä näe.
Nehljudof huomasi sen ja heitettyään pois kamman, liikahti häntä kohden. Mutta Katjusha samassa kääntyi kiireisesti ja läksi menemään tavallisilla keveillä ja nopeilla askelilla pitkin käytävän mattoa. »
Nyt olen päättänyt olla jättämättä sinua; mitä olen sanonut sen teenkin. Mutta minä sanon: et tee, sanoi Maslova ja rupesi ääneensä nauramaan. Katjusha! alkoi Nehljudof tarttuen hänen käteensä. Mene luotani. Minä olen vanki, mutta sinä ruhtinas, eikä sinulla ole mitään täällä tekemistä, huusi Maslova vihasta säihkyen ja tempasi pois kätensä.
Hän pelkäsi, ettei vaan ne raskaat ja turmelevat olot, joissa Katjusha matkan aikana oli, saattaisi häntä jälleen siihen sisälliseen hajaannukseen ja epätoivon tilaan, jossa Katjusha aina vihasi häntä ja joi ja poltti unohtaakseen kaikki. Mutta Nehljudof ei voinut mitenkään auttaa häntä, sillä alkupuolella matkaa ei Nehljudof ollut tilaisuudessa usein tavata häntä.
Minäkö hyvä? sanoi Katjusha kyynelien läpi ja surullinen hymy valaisi hänen kasvojaan. Katjusha irroittihe mielenliikutuksesta ja rauhallisesti kertoi mitä tiesi: Kryiltsof oli heikontunut matkalla ja oli heti sijoitettu sairashuoneeseen. Maria Pavlovna oli ollut hyvin levoton, oli pyrkinyt lasarettiin sairaanhoitajaksi, mutta häntä ei päästetty.
Minun mielestäni Kryiltsof on oikeassa, ettemme saa istuttaa väkisin kansaan omia katsantotapojamme. Entä te, Katjusha? kysyi Nehljudof hymyillen, ja peläten, ettei Katjusha vaan sanoisi mitään asiaan-kuulumatonta, odotti hänen vastaustaan. Minä luulen, että yksinkertaiselle kansalle tehdään vääryyttä, sanoi hän sävähtäen tulipunaiseksi, suurta vääryyttä tehdään yksinkertaiselle kansalle,
Hän tunsi sekasin sekä kauhua niihin pahantekijöihin, jotka olivat tänne suljetut, sääliä niihin syyttömiin, jotka, kuten eilinen poika ja Katjusha, olivat pakoitetut täällä olemaan, ja pelkoa ja liikutusta sen tapaamisen johdosta, joka oli edessä. Tultua ensimäisen huoneen läpi, sen toisessa päässä, vartija murahti jotakin.
Kun Katjusha sitten kävi huoneessa, niin katsomatta häneen Nehljudof koko olennollaan tunsi Katjushan läsnäolon ja hänen piti pakoittamalla pakottaa itseänsä voidakseen olla katsomatta Katjushaan. Heti päivällisen jälkeen hän meni omaan huoneeseensa ja kovassa mielenliikutuksessa alkoi kävellä pitkin permantoa, kuunnellen ääniä talossa ja odottaen hänen askeleitansa.
Onpa sinulla jo viiksetkin... Katjusha! Katjusha! Pian kahvia hänelle. Kohtsillään! kuului tuttu, miellyttävä ääni käytävästä. Ja Nehljudofin sydän hytkähti ilosta. »Täällä!» Ja oli niinkuin aurinko olisi jostain esille pilkistänyt. Nehljudof meni iloisena Tihonin kanssa entiseen huoneeseensa vaatteita muuttamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät