United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lähtönsä edellisenä iltana hän vietteli Katjushan, ja, pistettyään hänelle viimeisenä päivänä sataruplasen käteen, matkusti pois. Viiden kuukauden kuluttua hänen lähtönsä jälkeen Katjusha sai varmasti tietää olevansa raskauden tilassa. Siitä lähtien oli hänelle kaikki tyyni yhdentekevää, ja hän vaan ajatteli kuinka pääsisi siitä häpeästä, joka häntä odotti.
Muutamat tunsivat hänet, toiset kyselivät: »kukas tuo on?» Kirkon edustalla hän pysähtyi. Kerjäläiset ympäröivät hänet, hän jakeli kukkarostaan pois pienet rahat ja astui portailta alas. Oli jo siksi valoisaa että näki, mutta aurinko ei ollut vielä noussut. Kirkkoväki istuutui hautakummuille kirkon ympärillä. Katjusha viipyi yhä kirkossa ja Nehljudof jäi häntä odottamaan,
Katjusha puristi hänen kättään, kääntyi nopeasti ja meni. Nehljudof katsahti englantilaiseen valmiina seuraamaan tätä, mutta englantilainen kirjoitteli jotakin muistikirjaansa. Nehljudof häiritsemättä häntä istui puiselle sohvalle seinän viereen ja tunsi äkkiä hirveätä väsymystä.
Metsävouti oli nainut mies, mutta samoin kuin poliisikin jo ensi päivästä alkoi ahdistella Katjushaa. Mies inhotti häntä ja Katjusha koetti välttää häntä. Mutta mies oli häntä kokeneempi ja viekkaampi, ja mikä pääasia hän oli isäntä, joka saattoi lähettää piian minne tahtoi, ja niinpä hän sopivan hetken tultua otti tämän valtaansa.
Katjusha, miksi sinä puhut noin. Tunnenhan minä sinut, muistan mimmoinen olit siellä maalla... Mitäpä niistä vanhoista, vastasi toinen kuivasti. Muistelen siksi, että tahdon sovittaa rikokseni. Katjusha, alkoi hän ja oli jo sanomaisillaan senkin, että menisi naimisiin, mutta tapasi katseen, jossa näki jotakin niin hirmuista ja raakaa, poissysäävää, ettei hän voinut puhua loppuun.
Nishninovgorodista Permiin asti ei Nehljudofin onnistunut tavata Katjushaa kuin vaan kaksi kertaa: ensimäisen kerran Nishninovgorodissa, ennenkuin vangit sijoitettiin proomuun, ja toisen kerran Permissä, vankilan konttorissa. Ja molemmilla kerroilla Katjusha, oli tuntunut suljetulta eikä suopealta.
Mutta juuri silloin kuului kolmas soitto ja juna lähti hitaasti liikkeelle, ensin taaksepäin, mutta sitten alkoivat vaunut nytkähtäen toinen toisensa jälkeen liikkua eteenpäin. Toinen pelaajista nousi kortit kädessä ylös ja katsoi ulos. Katjusha koputti vielä kerran ja pani kasvonsa ikkunaa vasten. Silloin nytkähti sekin vaunu, jonka luona hän seisoi ja lähti liikkeelle.
Mutta heti kun Nehljudof oli kuiskannut: »Katjusha!», hypähti tämä pystyyn, tuli oven luo ja suuttuneena, kuten Nehljudofista näytti, alkoi pyytää häntä lähteinään. No miltä tämä näyttää? Voiko nyt näin? Tädit sattuvat kuulemaan, puhui hänen suunsa, mutta koko hänen olemuksensa puhui: »minä olen kokonaan sinun.» Ja tämän vaan ymmärsi Nehljudof. No, avaahan hetkeksi vaan.
Hän saavutti vielä kerran Katjushan, pujotti taas kätensä hänen vyötäreilleen ja suuteli häntä kaulaan. Tämä suutelo oli jo ihan toinen kuin ne kaksi edellistä: ensimäinen siellä sireenipehkojen takana ja toinen äskettäin aamukirkossa. Tämä oli kauhea ja Katjusha tunsi sen.
»Niin, niin», ajatteli hän, »työ, joka meidän elämällämme tulee suoritetuksi, koko työ, sen koko ajatus on minulle käsittämätön, enkä minä sitä voi tajuta: mitä varten olivat tädit, mitä varten Nikolenka Intenjef kuoli, mutta minä jäin elämään? Mitä varten oli Katjusha? Ja mitä varten minun hulluuteni? Mitä varten tuo sota? Ja mitä varten sitä seuraava järjetön elämäni?