Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Vesisäiliön rattaat lepäsivät, ja linttakenkäiset neitsyet seisoivat avosuin, ruukut kädessä, kun kapraali vankinsa kanssa kulki sivu. Kaikenlaista väkeä liittyi vähitellen kulkueen jälkijoukkoon. Vihjauksia, oivalluksia ja arveluja kuultiin kulkueessa jos joitakin. "Se on karkulainen," sanoi yksi. "Salakuljettaja," kuiski toinen.
Se oli ollut Verner Arnoldin isä, Saksasta Suomeen saapunut karkulainen. Hän oli kertonut suuresta aatelissuvustaan ja näyttänyt joitain sineteillä varustettuja papereita, jotka muka olivat aateliskirjat. Suomalaiset niitä uskoivat, sillä olihan Arnold ulkomaalainen, ja se oli jotain. Verner Arnold tiesi hyvin noiden paperien sisällön.
Kun me olimme parhaassa touhussa, isossa ympyrässä, riihen ovi keskellä pöytänä, jyrähti halon lyömä riihen seinään, ja samassa tuokiossa oli äitini erään emännän kanssa riihen ovella. Se oli niin kuin salahman isku kaikkiin, ja yksi hyppäsi sinne, toinen tänne. Enin osa töytäsi ovea kohden, työnsivät eukot syrjään ja niin pääsivät karkuun. Erään karkureista saivat eukot niskasta kiinni ja sanoivat: »anna sukkelaan ne kortit tänne». Karkulainen sanoi hätäyksissänsä: »ei minulla ole kortteja, Pekalla kortit ovat». Minä en tohtinut paikalta liikkua, sillä minun oli paha omatunto ja häpeä vallanneet. Kaikkein mentyä ja minun vaan jäätyäni, rupesivat he minun kimppuuni.
Vihdoin Koska moni karkulainen huokaus, Monen yöseen valvominen tuskaa täys, Enin toki katsantonsa synkee liekki Mulle kantelivat kuinka hänen mielens Ympärviehkeili, ja sillon häntä päädyin Kysymyksilläni ahdistelemahaan, Rukouksillani, mutta kauvan turhaan. Kerran toki povelleni kallistui hän, Tyttö, uiskennellen kyyneleitten virras, Ja nyt korvahaani salasuuden kuiskas.
"Mutta jos se on se, jota luulen, niin mahtaa hänessä olla hurjia ajatuksia, jotka häntä niin vimmaiseen vauhtiin ovat ajaneet". Heidän näin puhuessaan, karkulainen käänsi juoksunsa puutarhaan päin. Loviisan pikku koira juoksi hänelle vastaan, hiljaisesti haukkuen, mutta palautui jälleen kohta madellen, ja lymysi vinkuen omistajansa taakse.
Sillä luontokappaleet sen huomaavat, kun hillitsemätön vimma hurjalla vauhdillaan ajaa ihmistä, eivätkä uskalla mennä sen tielle. Karkulainen, yhä vielä juosten samalla huimalla juoksulla, tuli nyt jo puutarhan sisään. Päänsä oli lakiton, hiukset pörhössä; hänen kallis nuttunsa sekä muut vaatteensa olivat nähtävästi äsken läpikastuneet vedessä.
"Conachar", sanoi Katri, "taikka oikeammin Eachin Mac-Ian mitäs tämä tietää? Onko Duhele-clan'i jäänyt tappiolle?" "Ne nimet, joilla tää tyttö minua mainitsee, olivat ennen minun nimeni", vastasi karkulainen, silmänräpäyksen aikaa ajateltuaan. "Niin, minua sanottiin Conachar'iksi, silloin kun olin onnellinen, ja Eachin'iksi, silloin kun olin mahtava.
Olisin, näetten, suonut, että tuon väärä-uskoisuus-tutkiokunnan virkamiehet olisivat löytäneet Kaunottaren Kinfauns'ista meidän kaunokaisemme on tuommoinen vallaton, itsepäinen karkulainen kirkon vallan alta ja totta puhuen, tahdoin että Kinfauns'inkin herraan sattuisi hiukkanen noista nyt otettavista sakoista ja ryöstöistä.
En moista jahtia viel' koskaan käynyt, Ja mielukkaammin karhua ma vainoon, Se rehti leikki on, vaan käydä yöllä Täss' väijymässä niinkuin karkulainen, On kolkkoa ja ilkeätä juuri. Ma yhtä paljon pelkään ilmi tulla, Kuin pedon jäljet hukkaavani taas. Vaan multa ei hän pääse.
"Mamma, pyytäkää te Jussia ensin tanssimaan mustilaista ... pyytäkää mamma!... tanssikaahan, Jussi, ensin mustilaista, niin sitte saatte..." toimitti hän. "Ole vaiti sinä, karkulainen, vai tänne sinä olet jo piilottunut..." "Muttilaitta, mamma, muttilaitta..." pyyteli pikku Liisukin nykkien mammaansa hameen kupeesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät