United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun Snellman antaa Juteinille runoilijana yleensä tunnustusta, joskin hän siirtää hänet niin sanoaksemme toisluokkaisten kykyjen joukkoon, niin Krohn hänelle ei sitäkään tunnustusta suo, sanoo hänen vain erinäisissä pilkka-runoissa ja muissakin runoelmissa jotakuinkin onnistuneen ja luetteleekin niistä toisia, joiden ilmottaa tulleen »kansamme yhteiseksi omaisuudeksi enemmän kuin tuskin minkään muun runolijamme teokset tähän asti». Snellman pitää tosin, ettei voi tunnustaa Juteinilla olleen runoilijalahjaa sanan korkeimmassa merkityksessä, mutta hän onnistuu usein erinomaisen hyvin laulujen laulajana ja olisi epäilemättä sen tehnyt vieläkin useammin, jos olisi antanut vapaamman vallan mielikuvitukselleen ja laulanut täydestä sydämestään sen, minkä jo luulee ikäänkuin olevan hänen huulillaan: ja Snellman esittää Juteinin lyyrillisistä runoista myöskin näytteitä, joita hän ei enää lue laulurunoihin kuuluviksi ja jotka kuitenkin ovat suomalaiseen runouteen kuuluvina harvinaisen ihania.
KITKA. Niin kiitos, Lalli, näistä Sun sanoistasi! Voimaa Sammoltani Ei kenkään taida riistää, uskollisna Kun kuolet! Silmäni jos voisin luoda Ma sukupolviin tuleviin ja olot Sen ajan jos ma voisin huomata, Kansamme onnellisna näkisin Ja vapauden maassa majailevan! LALLI. Ei kuolema mull' oisi kuolema Tään lauseenne jos saisin uskoa! KITKA Se ihan varma on! LALLI. Jää hyvästi Mun kallis kotimaani!
Tahtoisiko hän kaikkineen antaa pois loitsurunot, joissa kansamme jumalais-maailma ilmautuu koko kirjavassa loistossansa tuo jumalais-maailma, jonka oloa rinnakkain ihmis-maailman kanssa ja vaikutusta tähän jälkimmäiseen Vischer katsoo niin välttämättömän tarpeelliseksi todellisessa epoksessa ja jonka puutetta hän niin kipeästi kaipaa saksalaisessa Niebelungenlied'issä?
Tämän tietää ja tuntee jokainen kansamme jäsen jo pienestä pikkuisesta; tämän orjuuden kahleissa on kansamme huokaellut vuosisatoja, kunnes viimein vihdoinkin mahtava keisari Aleksanteri I:sen käskystä rautakahleet katkesivat, ja aurinko armiaasti loi säteensä pimeyteen: Virolainen lunasti rahalla maansa palstottain orjuudesta, rakensi siihen pesäsen, jota hän voi sanoa omaksi tuvaksensa, omaksi maaksensa.
Tänä hetkenä, astellessani tökötin hajun ja paljastettujen sapelien keskellä pölyistä tietä heinäkuun auringon räikeässä paahteessa, tunnen entistä selvemmin sen syvän alennustilan, mihin kansamme on joutunut.
»Kyllä olen aikonutkin pyytää kasvatusvanhemmiltani, että minä koulusta päästyäni saisin vielä jonkun kuukauden käydä laulua oppimassa, sillä varmaankin minulla tulevaisuudessa olisi siitä hyötyä, kun kansamme lapsia rupean opettamaan.» »Aiotteko opettajattareksi?» »Aion.
Katso ne olivat miehen sanat, ja jos usea meistä niin miettisi, olisi maamme ja kansamme tila parempi. Liisan sydän oli haljeta tuskasta, mutta Jaakko oli oikeassa, se täytyi hänen, vaikka kyllä surullisella sydämellä, itse tunnustaa. "Ja mitä sanoo Anna?" kysyi hän vihdoin ja kyyneleet valuivat tulvana äiti raukan poskia alas.
Hän oli tutustunut niitten kanssa pilgrimiretkellänsä. Sanotaan, että heidän johdattajansa on meidän kansalaisiamme." "Se ilahuttaa minua. Hänen sopii siis syödä niitten kanssa. Minä en soisi, että hän söisi saastaisia aineita Ismaeliitain luona." "Herra! kansamme kokoontuu hänen ympärillensä kaikilta suunnilta.
Siinä, joka samalla Suomen oppinutta säätyä edusti, säilyi kuitenkin siemen kansamme vastaiselle eheydelle. Ruotsin valtakunnan lujittuessa ja sen mahtavuuden kasvaessa alkoi se sivistyneiden säätyjen ruotsalaistuminen, joka sitten jatkui katkeamatta 1800-luvulle saakka, kunnes n.s. kansallinen herätys siitä lopun teki. Ruotsalaiset, joita muutti yhä enemmän maahan, eivät enää suomalaistuneet.
Mielestämme hän oli antanut, mitä juuri oli pyydetty, tarkan ja taiteellisen kuvauksen kansamme elämästä ja siveellisestä tilasta.