Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
"Mimmoiselta näytti profeetta, kun tuon uppiniskaisen kansan todella piti saada kuningas itselleen? Hymyilikö hän? Riemuitsiko hän ja taputti käsiänsä ja huusi: Jumala varjelkoon hänen majesteettiänsä! Voi, Jabaster! kunnioitettu, kallis Jabaster! sinä, meidän huikentelevaisen kansamme toinen Samuel!
Emme sun päätäsi, Korkea, maisin kukkasin kruunaa, laakerit, ruusustot, meillä ne kasvanut ei: nostamme kulmilles, Korkea, kansamme kärsimys-kruunun. Kyynelin, hurmehin sen vuossadat on silanneet, on mykät vuossadat, on sukupolvet vain sua varten. Toivomme ollut sa oot, uskomme ollut sa oot. Oi vapaus, sinä kaivattu, korkehin tähtien alla, luoksemme tullutko oot, täälläkö luonamme oot?
Eläköön muistosi, kasvakoot istuttamat taimesi, että niistä rehottaa toivorikkaat puut. Kansamme kauan muistakoon miestä, min nimi on Lönnroth! IS
On mahdollista, että hän tähän saakka on ollut hiukan haalea. Nyt hänestä on tuleva kylmä, aivan kylmä, siitä on minun tyttäreni huolta pitävä. Ja niin on meillä ensikerran elämässämme tuo ihme, johon turhaan olen hakenut mitään vastaavaisuutta kansamme aikakirjoista: ihminen voi tulla kalaksi, mutta kala ei koskaan ihmiseksi. Se osoittaa meidän rotumme eittämätöntä ylemmyyttä.
Muutoin on mielestäni asialle eduksi, että edistys ei ole liian ruttoa, sillä siten se varmimmin sulaa yhteen kansan oman tietoisuuden kanssa. Siten aate oikein lujasti juurtuu. Kansamme luonne on hidas, mutta minkä se omakseen omistaa, sen se omaisuutenaan pitääkin. Vaan jopa on aika teiltä tiedustaa, mitä aikeestani arvelette."
Nämä pellot tämän majan ympärillä ovat nähneet kansamme kaikki hyvät ja kurjat päivät.
Yliopistossa, tuossa valistuksemme taimelassa, kasvatettiin kolmannella vuosikymmeneksellä, monta nuorta miestä, joiden työt ja nimet sittemmin ovat syvästi ja pysyväisesti tarttuneet kansamme kohtaloihin ja sen historiaan uurtaneet loistavan ja rakkaan muiston.
Väinämöisen lannistumaton lujuus, horjumattomuus päätöksissä, voittamaton maltillisuus ja tyyneys merkitsee jokaisen suomalaisen silmissä ihanteellista luonnetta. Eipä ihmekään, sillä Väinämöisen personallisuudessa pilee salaisuus, joka erikoisella tavalla tekee hänet koko kansamme isäksi ja perikuvaksi.
Kiitos olkoon Jumalan, kansamme edistyy kuitenkin. Piispa nukkui. Mutta unessa hän näki sata vuotta eteenpäin. Hän kulki Suomen soita ja saloja; siellä oli nälkää, oli sota maassa. Viholliset ryöstivät Turun kaupunkia ja hallitsivat maata. Piispan täytyi paeta; hän meni syvälle sydänmaahan. Sinne hän pakeni ja siellä oli pieni mökki. Mökissä oli köyhä sokea eukko pienen poikansa kanssa.
Ilo välähti Miihkalin kuihtuneista, kalpeista kasvoista ja hän kysyi: »Jos laulu vielä kerran jaksaa kaikua Keuruun seuduilla, niin se ei unhota minua; sano, uskotko sen? Vaikka minä olen ainoastaan tahtonut, vaan en jaksanut?» »Siitä olen varma, sillä kansamme ei voi unhottaa sankareja, jotka ovat taistelleet, niinkuin Yrjö ja sinä.»
Päivän Sana
Muut Etsivät