Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hän kysyi tahdonko matkustaa hänen kanssansa ulkomaille oppimaan; hän lupasi kustantaa koko matkan. Kari kalpeni. Sehän vaan ei liene mahdollista. On kyllä, siitä saat olla varma, siliä minä olen nero, jonka pitää päästä eteenpäin, sanoi hän, vaikka olen melkein liian vanha. Sen minä kyllä ennen tiesin, Torger, että sinussa on jotakin erinomaista.
Silloin lausuin ankarasti: »Minä olen itse Löfving, mutta sinussa ei ole ikinä miestä vastaamaan siitä, mitä olet tehnyt!» Tämän sanottuani vedin toisen pistoolin esiin ja ojensin sen hänen rintaansa kohti. Hän kalpeni ja oli vähällä vaipua lattiaan sekä pyysi änkyttäen minua antamaan hänelle anteeksi ja rupeamaan hänen ystäväkseen.
Ester vallan kalpeni ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä; tuo vahva usko elämään, nuo hohtavat kevätunelmat täyttivät hänet hartaudentunteella, joka meidät valtaa nähdessämme nuorison totisuus otsallaan, uhma huulillaan ja etsivä, kaukonäköinen, kaihoisa katse silmässään...
Magda kalpeni ja Just alkoi haastella: Hoomenta! Kuinka voitte, herra Just? Miten on minun rahojeni laita? Oi, rakas herra Just, olkaahan vaan kärsivällinen. Mitä on minun raukan tehtävä? Mieheni on minulta otettu pois, sakot on minun maksettava hänen puolestaan enkä minä tiedä kenen puoleen kääntyä. Parempi olisi, että olisin kuollut, parempi kuin näin kärsiä päivästä päivään.
Elise ennen rakasti semmoisia keskusteluja, rakasti kaikkea, joka levitti valoa elämän tummiin, synkkiin kohtiin, mutta nyt hän kalpeni aina kun semmoiset keskusteluaineet otettiin puheeksi, hänen kasvonsa osoittivat levottomuutta ja hän koetti miltei kauhistuen sitä välttää.
Vangitse tuo petturi! huusi kenraali vartijasotamiehelle. Mutta Armfelt astui väliin. Antakaa heidän mennä, herra kenraali, sanoi hän sillä ankaralla totisuudella, joka vielä toistasataa vuotta jälkeenpäin näkyy tämän uljaan ja urhoollisen karoliinin kuvassa. Antakaa heidän mennä, jos henkenne on teille kallis, sillä se on hiuskarvan varassa! Lybecker kalpeni.
Hän tuli kuistilla vastaani. "Mikä teitä vaivaa?" kysyi hän, nähtyään minut. "Olette niin kalpea!" "Kaikki on lopussa!" vastasin minä ja annoin hänelle isäni kirjeen. Hän kalpeni vuorostansa. Luettuansa kirjeen hän antoi sen takasin ja sanoi vapisevalla äänellä: "Kaiketi ei minun ole sallittu... Sukulaisenne eivät tahto minua perheesenne. Tapahtukoon kaikessa Jumalan tahto!
»Eikö tiedä mitään? Mitä puhetta se on? Etkö sinä tiedä, että sinä olet kihloissa?» Knut kalpeni äkkiä. »Hanna kertoo minulle, että Kornelia on täällä, että kaikki on hyvin, ja että te olette kihloissa, ja sitten ! Ei, tästä pitää minun saada selko!» Ja sitten hän riensi ulos. Kohta sen jälkeen aukesi makuuhuoneeseen vievä ovi; Kornelia tuli sisään.
Kun siis Luopion emäntä tuli Pilveisten luo ja tapasi Hannun, sanoi hän, silmää iskien; "Poika, poika, sinäkö vanhaa ihmistä narraat; näytäpä se käärmeen pistos". Hannu kalpeni nyt, vaan Luopion emäntä lausui, taaski silmää iskien: "Luuletko, että tuota mökin poikaa puolustaisin? Ole huoleti! Minä en tiedä mitään siitä, että häntä mökyytit".
Toitteko te kirjeen?" kertoi hän, pitäen kädellään kiinni käsipuusta. "Ei, ei minulla ole kirjettä", sanoin vihdoin. "Eikö hän sitten vieläkään ole täällä?" Hän kalpeni kauheasti ja katseli minua kauvan aikaa liikkumatoinna. Minä olin hävittänyt hänen viimeisen toivonsa. "No niin, Jumala olkoon hänen kanssansa", sanoi hän vihdoin sortuneella äänellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät