Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Katsokaa vain taidettamme, kirjallisuuttamme, niin huomaatte kaikkialla kaipuun: missä on todellinen rakkaus, sellainen tunne ihmisen sielussa, joka olisi pysyvää laatua? Ja ihminen voi tällä tiellä sitä kaikki ihmiskuntamme suurimmat kirjailijat ja taiteilijat saarnaavat löytää rakkaustunteen, joka pysyy, mutta se tunne on oleva hänessä itsessään.
Nyt oli tullut tuo hetki, jonka odottaminen oli huojentanut kaipuun; nyt oli toteutunut toivo, joka niin usein oli pettänyt. Tullut oli hän, tuo kaivattu kodin ilo ja aurinko. Kun majuri tahtoi ottaa Yrjön syliinsä, kääntyi poika pois, mutta se oli siksi tottunut olemaan vierasten parissa, että äiti pian sai sen viihdytetyksi iloisesti kysymällä: Kuinka sinä tervehdit?
Laulu on kirjoitettu vähää ennen runoilijattaren lähtöä Jyväskylän seminariin. Suoment. Hyvästi, kallis synnyinmaa Ja lasnaoloni! Viimeistä kaipuun kuiskelmaa Suokaatte kuullani. Te, ahoset Ja kukkaset, Oi, vielä tuoksukaa, Ja lintuset, Te pienoset, Lohtua laulakaa! Teill', laakson paadet, kivetkin Hyvästit huokailen.
Kuulemaan, kuinka yksinäinen tyttö kulkee metsäpolkua ja hyräilee mielentilansa laulussa, joka syntyy hänen kulkiessaan, kuinka nuori mies metsää kävellessään lepyttelee sen haltioita omalla sepittämällään loihdulla ja kuinka miniä käsikiveä vääntäessään pukee runomuotoon vanhan kotinsa kaipuun.
TAAVI. Kummastelen tässä itsekseni, miksikä ollessani niin onnellinen kuin nyt olen, kuitenkin sen ohessa mielessäni liikkuu levottomuuden ja kaipuun tunteita. ELLI. Mistä syystä olet levoton? TAAVI. Sitä en itsekään oikein tiedä. Tuntuu vaan siltä, ikäänkuin tahdottaisiin riistää sinua pois minulta. ELLI. Kukapa minun tahtoisi riistää sinulta?
Annoin siis unhon salaperäiseen vaippaansa kätkeä eronhetkellä ilmitulleet kiitollisuuden ja kaipuun tunteet ja tuon salaisten unelmieni enkelin, ja lähdin taas luikumaan merimieselämän yksitoikkoista ja epätasaista polkua eteenpäin epävakaisilla meren laineilla.
Siitä sen nyt näet, että Herrasta ja Herran palvelijasta se maallinenkin mahtavuus ahdistuksen ja kaipuun tultua apua etsii!» Ja taas hän selitti Sakarin ja Pöndisen oppia. Eräs uskovainen oli sitä hänelle selostanut. »Ka-aiken... Kaiken ajallisen viisauden tuomitsevat, ja uskon yksin sanovat elvyttävän, Reino Anselmi», puheli hän.
Hänellä oli samallainen hurmaava vapauden tunne, kuin unissaan lentävällä, vaan samalla hän tunsi tuskallisen kaipuun taas saada kovaa maata jalkainsa alle. Mitäs hän oli puhunut siellä sisällä? Oliko hän puhunut kuten pappi vaiko kuten ihminen, kuten valtiokirkon palvelija vai työmiehen veli? Oliko hän vielä sama kuin eilenkin.
Kaipuun sulkaa liehuttelet, Palkkaat lämpösydämen, Peilihis sä haahmoelet Rauhaa ylhäismailmojen. Petturiks' ei saa sua haastaa, Vaikka joskus pettelet. Itselleen sua kaikki raastaa, Kaikillen et riitä, et. Kuinka voisit kaiken liittää, Mikä murtui kaatuissaan? Jos sua toinen armaaks' kiittää, Toinen jää sua vaille vaan.
Oi anteeks suo! Kuin ottaa jumaluuden läheisyys pois lumotulta kuumeen, hulluuden, niin haihtui multa kaikki hourekuvat ja kaikki pyyteet, halut petolliset, kun kerran katsehesi kohtasin. Kun halu muulloin haihatellen eksyi tuhanteen suuntaan, hämilläni nyt mä itseheni palasin ja opin parasta kohtaan kaipuun tuntemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät