Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
YORK. Niin, kuten sanoin, suuri Bolingbroke Selässä tulisen ja huiman orhin, Jok' ylvän ratsastajan hyvin tunsi, Eteni verkalleen ja arvokkaasti, Ja kaikki huusi: "Terve, Bolingbroke!" Ja onpa niinkuin haastais ikkunatkin, Niin monen, nuoren, vanhan ahnas silmä Niist' iskee häneen kaipuun katseitaan, Ja niinkuin kirjoverhoin koristetut Talojen seinät huutais yhteen ääneen: "Bolingbroke, terve!
Lempi "Ylämaan-Meeriin" oli Robert Burnsin syvin tunne, ja häntä runoilija muistaa elämänsä loppuun saakka. Tytön traagillinen kuolema jätti runoilijan mieleen kaipuun, joka yhä uudestaan puhkeaa ilmi mitä ihanimmin sävelin. Vielä niin myöhään kuin v. 1792 hän on Meerille omistanut erään kauneimpia laulujaan.
Hän viel' ei uneillutkaan mainettaan, Ei aavisteltu miehen vastaisuutta; Vaan suuruus mahtui pieneen mailimaan, Ja kevät siihen loihti ihanuutta. Näin umpimielisnä ja outona, Vaan seurustellen jylhän luonnon kanssa, Hän voiman kieltä oppi virralta, Ja kaipuun kieltä metsäpuroltansa.
Magnasta oli lukukausi ollut kuin lyhyt unelma, hänellä oli vielä niin paljon tekemättä, paljon semmoista, johon hän olisi tahtonut perehtyä. Mutta päivä vierähti toisensa jälkeen ja kevät-ilma herätti hänessä koti-ikävän, kaipuun maalle, missä valveutunut elonsuoni sykki voimakkaampana ja raikkaampana kuin täällä kaupungissa.
Siks sua etsinyt oon, Runotar, ja sun jälkiäs seuraan, kuuntelen kutsuas sun kaikista äänistä maan, että mun rintani kautt' olet antanut maailman soida, tuskien tuskan ja myös riemujen kaikkeuden, että mun kaipuuksein olet antanut luotujen kaipuun, niin että yhtä ma oon kaiken kanssa mi on koskaan kärsinyt, toivonut, sortunut auringon alla. Riemuni antanut oot, tuskani antanut oot.
Tajusin hyvin hymnilauluks äänet, näät sanat 'Nouse, voita! saapui mulle kuin sille, jok' ei ymmärrä, vaan kuulee. Niin iki-ihastuin ma lauluun tuohon, mua ettei mikään siihen saakka ollut sitonut kahleilla niin suloisilla. Puheeni ehkä rohkealta tuntuu ja hylkivältä silmäin hurmaa, jotka on mulle lepo katsehen ja kaipuun.
niin että katuen ja anteeks antain elosta erosimme, luottain Luojaan, mi meille suo nyt kaipuun nähdä häntä.» Ma virkoin: »Vaikka kuinka katson teitä, en ketään tunne, vaan jos suvaitsette, te puhukaa, ja vannon kautta rauhan, jota ma maailmasta maailmahan tään Oppahani johdoll' etsin, että teen minkä taidan, sielut onnelliset!»
Hän ymmärsi noita kuiskailevia sisällisiä ääniä, tuon jääkylmän puistutuksen, tuon synkän ja levottoman kaipuun sen johdosta, että hänellä ei enään ollut lasta. Uhkaus oli toteutunut, järkähtämätön kohtalo oli tahtonut, että tämä ainoa poika, tämä uhatun liikkeen pelastaja, tuleva raharuhtinas, jonka vallan äidin ylpeys olisi jakanut hänen kanssaan, lakaistiin pois kuin kuihtunut lehti.
Päivän Sana
Muut Etsivät