Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Näin virkkaa uniukko kurillaan, Ja tämän peilikuvan nähdä saammen. Tuo mies käy vihkituoliin: morsian On kultani. He lausuu: "rakastan!" Ja tuhat perkelettä ilkkuu: "amen!" En kaiho, en, jos sortuis sydänkin, Sa, kulta entinen! miks kaihoisin! Jos onkin vaattees helmihohteiset, Yön sydämessäs synkistyttää net. Sen tiedän jo.
Mikä tänään oli ollut mahdotonta, sitä hän huomenna saattoi uudelleen koettaa, mutta yhä kiihkeämmin hän ikävöi rakastettuaan ja tuskallinen kaiho valtasi hänet, ja jälleen teltassa istuessaan toista Roomaan menevää kirjettään päättäessään, aina vaan Klea hänen mieleensä juohtui, joten hänen totinen työnsä keskeytyi.
Siten hiljalleen huojistui mielen kaiho, taukosivat itkun purkaukset ja saattoi palata kammariinsa ja kallistua lastensa vaiheelle sänkyyn sulattelemaan lisää pakahtunutta sydäntään ja ainoastaan hengen silmällä katselemaan tuota kovan onnen kutomaa verkkoa, johon tällä kerralla hän oli kaikista kamalammin kytketty.
Kun rouva Löfving näki tuon kammottavan tietäjättären, jähmettyi veri hänen suonissaan, sillä ainahan tuo onneton nainen tiesi uutta surua. Kaiho ja alakuloisuus valtasi Mariankin, mutta tämän tunteensa voittaen tervehti hän ystävällisesti, kun Tasma ojensi hänelle kätensä.
Sinä luulet tulevasi onnellisemmaksi tuon konttoristin kanssa. Siunaukseni teitä seuratkoon, jos tahdot sellaisen minulta ottaa. Ymmärrät kai minkälaisella mielellä sen lähetän. Kaiho minulle muistoksi jää, vaan ei siltä hätää. Maailma on suuri ja vapaa, eiköhän sinne surut haihtune." Allekirjoitukseksi panin: "Hyljätty ja pettynyt Lauri Takala."
Hän huomasi, että tuo salainen sisällinen kaiho, joka hänellä oli pienuudesta pitäin Linnalan Kaisua kohtaan, oli saanut alkunsa sywemmältä, kuin hän oli luullutkaan, nimittäin raa'asta, pahasti kaswatetusta sydämestä, josta ei ollut toiwoakaan enää paranemiseen.
Ja hänen kauniissa kasvoissaan näkyi surumielisyys, kuin jos syvä kaiho olisi painanut hänen sydäntään, ja kun hän puki vaatteet siskojensa ylle, huokaili hän syvään ja tuijotti miettiväisenä eteensä, kuin jos hänen ajatuksensa olisivat olleet toisaalla. Ja kun hän palmikoitsi tyttöjen tukkaa, valuivat kyyneleet hänen muuten niin iloisista silmistään ja putosivat lasten hivuksiin.
"Ei aivan vielä. Hänen vanhempainsa mielestä on viisainta, että odotamme, sekä että kumpikin puolestamme ensin koetamme koota vähän, mutta hänellä on huono palkka, niin että kylläpä kestää kiskoa. Enkä minäkään ole semmoinen kuin voisin olla; peräti kadottaa halunsa kaikkeen kun näin on kaiho mielen vallannut. Ei voi viihtyä paikassa, josta juuri pyrkii päästäkseen pois."
Mutta yhtä mahdoton kuin tuo syleily oli, yhtä mahdotonta oli hänenlaiselleen voimakkaasti ja läheisesti tuntea yhteenkuuluvaisuutta elämän kanssa. Kaikki se, mikä kuului elämään, se häntä pakeni. Se siirtyi kuin pettävä kaiku niin saavuttamattoman etäälle. Se kutsui, houkutteli ja pakeni. Ja mitä etäämmälle kaiho kiiruhti, sen etäämmälle väistyi kaikki kaihottu.
Mutta samassa valtasi hänet ääretön kaiho. Hän ikävöi hänen ääntään, hänen vartaloaan, hänen silmiään, ja hän tunsi olevansa valmis heittäytymään hänen jalkoihinsa. Hän huusi häntä luokseen, puri sormensa verille ja painoi käsillä päätänsä. Hän pakottautui kaikin voimin ajattelemaan tyynesti, miten olisi meneteltävä, mutta turhaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät