Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
Vesa kerskasi äskeistä tunnustustansa koristellen: Mutta kunhan pappa menee ryöstämään ja mamma on yksinään, niin sitte minä en pelkää, vaikka olisi sata pappaa! Mutta nälkä yltyi sitä mukaa kun päivä kului. Vihdoin keksi hölmö Juntus keinon. Hän ehdotti: Mennään tämän talon tupaan pyytämään köyhän apua! Ensin se ihastutti, mutta oitis huomasi Vesa: Eipä sitä uskalla.
Otto joutui ymmälle. Hän tiedusti: Entäs mikä tämä on? Tämä on rautalanka... Mutta se telehvooni, joka on kaupungissa, puhuu. Mitä se puhuu? Se puhuu vaikka mitä... Kun vain pappa pyytää jotain kaupungista, niin se saa. Saako vaikka mitä? Saa. Koko laitos tuntui, olevan käsittämättömän ihmeellinen. Juntus huomautti: Siinä on semmoinen valkea rauta koukussa. Se on posliinia, tiesi Vesa.
Juntus alkoi: Tuon keskimmäisen yhden pojan kotona on miehillä hattu nurin päässä! Toverit sille nauroivat vastapuolen harmiksi. Nämä maksoivat haukkuen: Nuo pojat ovat siitä pitäjästä, jossa syödään huttulusikalla tervaa! Voitokkaina, vastapuolta sapettaaksensa nauroi sille se joukko. Joku lisäsi: Ja sitte siellä kun syödään, niin lusikka on alassuin! Taas nauroi se puoli.
Mutta minäpä olen sylkäissyt, uljastui siitä Vesa, nosti aivan kättään ja kehui: Ja pappa kun sitte rassasi sittä piippua, niin se huusi piioille, jotta kuka paholainen se on käynyt tänne vettä valamassa. Vesa oli nyt lopultakin sankari. Neuvottomana Esa katsoi häneen, ja Juntus potki takapuoltansa pystyyn.
Pidettiin asian johdosta neuvottelu. Neuvottelun kuluessa riemastui Otto yhtäkkiä ja huudahti: Minäpä tiedän, pojat! Mitä? odotti joukko. Otto selitti: Kun olisi vaikka naurista! Se neuvo tuntui hyvältä, mutta Juntus huomautti: Eipä ole!
Olen ... ja rihmapyssyllä ja kaikella... Ja selkähevosellakin olen ajanut... Ja ihan kaikkea olen tehnyt, kehui Saku. Etpäs, kadehti jo Esa. Olenpas. Etpäs... Olenpas...! Tahi sanoppas mitä en ole tehnyt! Oletkos sinä sylkäissyt vallesmannin pyssyn piipun reikään? tokasi taas hölmö Juntus ja nyt täytyi Sakun vastata: En. Vesapa on sylkäissyt! tarttui siihen Otto.
Tieto vallesmannin ainoan lapsen häviämisestä oli koskenut talon väkeen. Lukkarin lihava rouva oli juuri itkenyt, kun Juntus ja Esa pistäytyi tupaan, pysähtyen nöyrinä ovenpieleen. Esalla oli kannunsa kädessä ja hattuansa hän piteli suunsa edessä. Ensimmäisenä huomasi heidät Saku, riensi luo ja tervehti Esaa: Mitä sinulla siinä kannussa on?
Varovaisuuden vuoksi he kätkeytyivät siellä kauraan ja kohta olivat piiput valmiit, mutta silloin huomasi Vesa: Mutta nyt ei ole tupakkaa. Kun saisi mistä, arveli siihen Juntus, mutta ei Sakukaan tiennyt mistä sitä saisi. Kotvan aprikoitua kehasi Juntus vihdoin: Kun oltaisi kaupungissa, niin sieltä sitä löytäisi vaikka mistä. Toiset oudostuivat.
Mitäs te kulette? tarttui Saku ja nyt sanoi Juntus asiansa nöyrällä äänellä, anoen: Me olisimme pyytäneet, jos rouva olisi niin hyvä ja antaisi vähän köyhän apua! Köyhän apua! yritti rouva ihmettelevällä äänellä, mutta Saku ehätti riemuissaan: Kuule äiti! Menenkö minä antamaan niille? No mene nyt...! Anna niitä kasattuneita leipiä ... mutta elä anna paljon! lupasi rouva.
Mutta sitäpä ei sieltä saa, arveli siihen Otto. Tyttö hymyillä hikersi: Saa sitä... Jos vain pyytää, niin saa! No mennään kerjäämällä pyytämään, hoksasi silloin jo Juntus ja lisäsi: Minä menen. Minä tulen kanssa! innostui siihen Vesa, mutta Juntus tiedusti: Jospa sinä et osaa? Osaanpas. No miten? tutki Juntus.
Päivän Sana
Muut Etsivät