Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
»Juhan» varsinaisesta tyylillisestä puolesta vielä muutama sana! Juhani Aho on niitä harvoja suomalaisista kirjailijoista, joilla on yksilöllinen, taiteellisesti kypsynyt ja helposti tunnettava sanontatapansa. Ja tässäkin suhteessa ilmaisee mielestäni »Juha» samanlaista nousua edeltäjistään kuin muissakin.
Ei se vielä antanut anteeksi, ei se näyttänyt siltä, kuin olisi antanut. Mutta rangaiskoon vain sillä ... saa minua rangaista millä hyvänsä, kunhan vain sain sen sille sanotuksi ... että tietäisi, millainen olen ... ja nyt tietää. Marja kuuli Juhan liikutuksen. Hänkö pyytää minulta anteeksi?... Mutta jos se kerran saa sen tietää, niinkuin se on, niin se menettää joko itsensä tai minut.
Mutta Marja ei pankon nojassa seisten liikahdakaan vastaan, vaikka Shemeikka hetken seisoo avosylin ovessa. On totinen, jäykkä, otsa rypyssä. Ei ole näkevinäänkään. Silloin Shemeikka lähemmä tullen näkee pirtin perällä Juhan, rahilla istumassa. Hätkähtäen hän ensin peräytyy askelen. Niinkö? Onko tässä sota vai rauha?
Kyynelet täyttivät tulemaan, ja Juhan kasvoja repi, mutta samalla oli naurattamaan asti iloista kuulla, kun rovasti näin puhui. Olise, olise rakas. Vaikka olisi taloni ennen tyhjentänyt tai poroksi pannut... Eikö hänellä olisi ollut kotimaassaan heitä kuinka monta tahansa? Tuleppas ja ryöstä, väkisin vie toisen vaimon! Toisen vaimon!
Vaatteet olivat märät, monesta paikasta repaleet. Juhan päähän jysähti, että sillähän täytyy olla nälkä. Missä on Kaisa? Kaisa syöksähti samassa sisään: Onko emäntä tullut? Missä se on? Sanoinhan minä sen! Voi, kuinka ovat teitä pahasti pidelleet! Kaisalta pääsi itku. Mutta Juha tiuskaisi hänelle: Mene toimittamaan syömistä!
Tuon tuossa keinussa, ikuisen muiston, niin isänsä näköisen, että on häntä vaikea katsellakseni. Ja häneltä pääsi toivotus, pääsi, vaikka sitä vastusti, vaikka koetti tukkia siltä tien, pääsi ryöstäytymään rinnasta toivotus: ... jos olisitkin Juhan poika! jos olisit vaikka vaivainen, vaikka minkä näköinen, kunhan olisit Juhan poika! Vaan et ole.
Kunpa olisi ryöstänytkin, vaan kun mielelläni menin ... minä lähden... Marja puhalsihe ovelle. Mutta, kun hän sysäsi sen auki, seisoi siinä vanha emäntä, sulkien tien. Taas se siinä pälyy, sanoi Juhan äiti ylenkatseellisesti rukkinsa takaa. Juha, joka taas oli istunut ikkunassa, metsän rantaan tähystämässä, vastasi säpsähtäen: Enhän minä sitä päly.
Kaulahan, sanoi Shemeikka, nousi, otti Marjalta huivin, sen hänen hartioilleen heitti, suori selältä, rinnalta silitti, käski pitämään pielistä, että pysyisi, ja pyöräytti ympäri ja työnsi menemään Juhan eteen. Nyt se on omasi niinkuin ollakin pitää! Onpa se, onpa... Ja Juha hyrähti ja naurahti, pyörähteli, tepasteli, pidättelihe, mutta kohta taas uudelleen hyrähti.
Ei, sillä lukija tuskin huomaakaan, että se mikä hänen silmäinsä eteen on loihdittu, on tapahtunut kaukana hänestä, erikoisissa olosuhteissa ja jossain etäisessä menneisyydessä; kaikki on samalla aivan läheistä ja tuttua. Jännityksestä kuumeisin silmin elää hän kuin omana elämänään Juhan ja Marjan kohtalokkuudessaan niin laajalle yleisinhimillisyyteen aukeavan suhteen.
Juhan täytti sanomaton, huikaiseva murhe, niinkuin olisi tahtonut tainnoksiin uuvuttaa. Taisi käydä niin, ettei enää näe Marjaa elävin silmin. Niinkö pitikin käydä? Sentähdenkö, että on pidettävä rauha valtakuntien välillä? Milloinka niitä on ennen semmoisia kysytty? Ja kysyikö Karjalan rosvo? Ajattelin, että olisi tämä yhteinen asia, koko pitäjän yhteinen. Kyllä, kyllä, mutta
Päivän Sana
Muut Etsivät