Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Voi laupias isä taivaan, minne minä olen joutunut! Jos vielä sen tekevät, menevät, polttavat talon ja tuovat Juhan tänne? Hän kiipesi vaaran rinnettä, yhä ylemmä ja ylemmä, kivikoita, louhikoita, lepikoita. Viimein hän joutui niin korkealle, että alkoi maailma alta siintää. Vielä ylemmäksi tultuaan hän näki kaukaisia vaaroja lännessä.
Tuttuja miehiä Juhaan, jonka talosta kävivät leipävaransa noutamassa, talvikaudet pyyntimiehinä ja poronvarkaina aina Lapin rajoilla asti kierrellen: mitä lienevät olleen puolisissejä, mutta pyrkivät aina olemaan hyvissä väleissä Juhan kanssa.
Hän on oman maansa lapsi eikä voi toisin olla ei silloin, kun hän ottaa Marjan mukaansa, ei, kun hän tämän jättää hänestä kyliänsä saatuaan. Eri ihmisten tahdot lyövät vastakkain kuin laineet koskessa, jonka pauhina kuuluu ylös aholle, kaskelle, missä Juhan kirves viikot ja vuodet heiluu ikihonkien huojuessa sen tahtiin, samalla, kun hänen aina samat ajatuksensa tekevät toivotonta työtään.
Kuinka täynnä omaa luonnettaan ja runollisuuttaan on Marjan ja Shemeikan koskenlasku ja saarella olo, ilman että se romanttisuudellaan vähääkään rikkoo kokonaisuutta! Ja kuinka ihmeellisen luonteva on lopuksi Juhan perikato. Kaikki päättyy siihen, mihin sen täytyy päättyä. Juhan täytyy katketa, niinkuin hän katkeaa.
Mutta yöllä hiipi Juhan äiti aitan ovelle, ja hänkin sai kuulla hänen valittavan: »Voi, minkä teit, Marja! Minkä tähden sen teit?» Sai kuulla sinä yönä ja monena muuna, ei sitä yötä, ettei voihkinut, vaikka päivällä hoilotti ja hekotteli. Marja istuu yksin pienen tuvan kynnyksellä, edessään autio järvi. Tähystää selälle, eikö näkyisi jo tulijaa. Ei näy vielä, mutta huomenna ehkä tulee.
Vaikka olisi kaikki Karjalan rikkaus laukussasi. Ei ole, ei ole, vähän mitä kamaa, räämää... Ei meille varkaat tule. Ei meillä ryöstetä miestä niin kaukana kuin huuto pihaan kuuluu. Ei tule rosvo Juhan taloon. Ja jos tulisi, niin torjuttaisiin! Luvan kysyvät, ennenkuin ottavat. Mennään nyt! Semmoinen on Juha! Shemeikka löi olkapäille isäntää saunalle laskeuduttaessa.
Siltä pääsi itku, kun sanoin, että te tahdoitte, että aittansa olisi entisellään. Juhan valtasi mieletön ilo. Marja on viaton! Hän ei mennyt mielellään, koska kerran palasi!
Siellä on joku järven takana, joka pyytää venettä ... mahtaisiko olla äiti? Anoppi? Sen se on tuli. Se sen aina sytyttää suuren kuin juhannuskokon. Siihen meni Juhan ilo. Marjan kasvot olivat jäykistyneet ja suu väännähtänyt katkeraan kaareen. Odottakoon, ei tästä nyt joudeta, oli Juha sanovinaan välinpitämättömästi.
Ikkuna rasahti pappilassa, ja lasi välähti auringossa. Rovasti oli noussut, avasi ovensa ja kutsui Juhan sisään. Ja kun oli kuullut hänen kertomuksensa, niin kiivastui vanhus, pullistuivat silmänsä ja hän punastui paljasta päälakeaan myöten, edestakaisin astellessaan lyhyin askelin: Kyllä pitääkin olla katala!
Illalla kuuli Marja Juhan sanovan Kaisalle: Huomenna lähdemme emännän kanssa rajan taa. Hoida sinä täällä sill'aikaa taloa. Hyvänen aika, minkä tähden? Emännältä jäi sinne pieni ... ei saanut sitä yksin tuoduksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät