Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Teidän on heti huomenna lähdettävä. Minä lähden jo tänä iltana! Että saatoitte sillä tavalla ottaa vastaan? Minä saatan. Le-le-lehmilläkin on... Juha aikoi sanoa, että lehmilläkin on enemmän sydäntä, mutta ei saanut sitä liikutukseltaan sanotuksi ja kääntyi tupaan. Marja oli siirtynyt ikkunaan ja katseli siitä ulos, syrjin tupaan, kääntämättä päätään Juhan tullessa.
Juha nousi rajusti, työnnälti venheen vesille, niin että airot ja istuimet romahtelivat ja hyppivät ja hän itse lyykähti polvilleen työntönsä vauhdista. Astu venheeseen! käski hän tuimasti. Marjasta näytti, että ilme Juhan silmissä taas oli hurja, julma. Hänen kasvonsa olivat lennähtäneet punaisiksi hiusmartoa myöten.
Ja kun suomalaisesta kirjallisuudesta kerran valitaan ne kirjat, jotka siitä kuuluvat maailmankirjallisuuteen, on »Juha» niitä, joiden paikka varmimmin on taattu. Omituiseen pulaan joutuu, kun tahtoo »Juhan» luonteen ilmaista yhdellä sanalla. Onko se n.s. kansankuvaus?
Hän otti ruokahuoneesta kannikan mukaansa ja lähti rantaan, kahmaisi nuottikodasta verkkoja kainaloonsa ja työnsi venheen vesille. Nähdessään Juhan tulevan oli Marja tuntenut, että hänen olisi pitänyt sanoa jokin ystävällinen sana. Mutta se tarttui kurkkuun kuin kuiva, pettuinen pala. Ja sisu kirkui: tämmöistä tämä on ... eikä tämä tästä enää muutu! Enkä minä voi sille mitään!
Emäntä näki Juhan aitassaan kiireesti muuttavan pyhävaatteita ylleen. Lähdetkö sinä minnekä? Lähden. Minnekä? Nostatan koko pitäjän. Taitaa jäädä nostamatta siitä asiasta pitäjä. Juha riensi jo rantaan, sysäsi venheen vesille ja alkoi soutaa etelää kohti.
Olisiko vietävä rovastin puheille, joka vihki ja toivoi onnea, käteen tarttuen? Lähtisikö? Mahtaisiko rovastikaan mitään luonnon lumoille? Ne olivat Juhan ainaisia ajatusten polkuja, joita astui ja tallusti, mihinkään pääsemättä; jotka aina veivät suohon ja hetteeseen niinkuin karjan urat salolla.
Se, jonka kuulit itkevän siellä. Marja purskahti itkuun, lyyhistyi Juhan eteen lattialle, josta Juhan täytyi nostaa hänet penkille, ja siihen retkahti. Elähän nyt ... hyvänen aika. Juha piti toisella kädellään Marjaa kädestä, toisella painoi kömpelösti häntä hytkivään selkään, heltyen, sulaen, taistellen sääliään ja liikutustaan vastaan.
Shemeikka pyöräytti hänet uudelleen päin, loittoni, läheni ja tepasteli ympäri, Juhan liikkeitä matkien: Nyt se on omansa niinkuin ollakin pitää on se on se! onpa onpa! ja hyräkehteli niinkuin oli Juha äsken, ja Marjalta purskahti räikeä nauru ja Shemeikalta samanlainen vastaan. Yhtäkkiä, nopeasti kuin kissa, oli Shemeikka kahden käden Marjan ranteissa kiinni. On tapa toinenkin meidän maassa!
Päivän Sana
Muut Etsivät