Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Puikko oli helposti löydetty, savea oli käsillä tarpeeksi, siis jalka oli valmis. Mutta maalia? No sitähän löytyi arkussa viime joulusta asti. Taasen oli poika arkkunsa ääressä.
Hän kernaasti kuuli lahjakkaisuuttansa ylistettävän samalla kuin hän, tuo karkea karaistu kansan nainen, tunsi hellyyden ja onnen väreitä, kun pienet lapset, vaikka kuinkakin ujostelivat muita, heti viihtyivät hänen luonaan. Hetken päästä jatkoi hän: Joulusta astiko hän on ollut noin kummallinen?
Vaikka ei se silti lasten mielestä ollut niin oikea, ettei keskikaupungilla olisi oikeampi ollut, sillä sen he myönsivät käydessään toistensa luona puhelemassa joulusta. Latun Liisan mieli väittämään, että heillä on oikea joulu, aivan oikea, ettei missään oikeampi. Siihen toiset panivat jyrkästi vastaan: »Ohoh!» Keskikaupungilla, jossa oli joulukuusetkin! »Onpa meilläkin», selitti Liisa.
Etukäteen hän ei voinut saada kustantajalta enää, ennen kuin käsikirjoitus oli jätetty. Eikä olisi viitsinyt pyytääkään. Hänellä ei ollut edessään muu kuin nälkäkuolema, ellei hän ajoissa jättäisi koko juttua ja ryhtyisi niiden parin kansallistaloudellisen käsikirjan suomentamiseen, jotka joulusta saakka olivat levänneet hänen pöydällään.
Niin, het' joulusta, het' kun päätettiin, että meiän pit' tehä tuo va va rarikko ja kaikki mitä meillä on myötämän huutokaupassa. Se koski niin että hän on kuin päiviltä poissa. Jo-oskus hän on parempi, mutta sitte se taas tulee sen ylitte ja se on kun noi'uttu eikä syö eikä puhu. Ja sitte se mutisee että mennä hirteen ja muuta semmoista...
Siitä joulusta saakka, kun hän kävi ensi kerran joulua ihailemassa keskikaupungilla ikkunain takaa ja näki siellä muutamassa talossa Vimparin Aapon, joka oli Karénin rouvan ottopoikana, oli hän toivonut pääsevänsä johonkin keskikaupungille ottotytöksi. Joka päivä hän oli odottanut sitä tapahtuvaksi. Kuvailunsa siitä, miten se olisi hauskaa, olivat vain aina kiihtyneet ja kiihoittuneet.
Astuessani ulos kopistani on käytävän kulmassa tavallisesti jo seisomassa inssinööri R. Puristamme kättä ja vaihetamme jonkun sanan joulusta, jota olemme joutuneet näissä omituisissa oloissa viettämään. Sitten saapuvat S. ja A. ja me lähdemme miehissä marssimaan vartian edellä alempiin kerroksiin. Siinä kulkiessamme mainitsen R:lle uudesta naapuristani sekä ilmotan hänen nimensä.
Sampo kävi, näitä kuullessaan, hyvin miettiväisen näköiseksi, vaan ei puhunut mitään. Ajattelihan kuitenkin itsekseen: "olisipa hupaista, jos kerran saisin nähdä tuommoisen kummituksen, kuin vuoren haltia on tietysti kaukaa vain!" Nytpä oli jo kolme, neljä viikkoa kulunut joulusta, ja yhäti vain oli aivan pimeä Lapissa.
En, ikävä kyllä, tullut kiinnittäneeksi niitä paperille, enkä siis uskalla ruveta niitä toistamaan, mutta eräästä joulusta, jonka hän lastensa kera vietti Suomen puolella Kuokkalassa joku venäläinen perhe oli luovuttanut sikäläisen kesähuvilansa heidän käytettäväkseen hän kirjoitti minulle seuraavasti: »Me olemme viettäneet joulumme aivan harvinaisella tavalla.
Puuhaa oli Elsallakin ollut joulua varten ja hän odotti oikein hauskaa joulua. Mitään erityistä hän ei kuvitellut, vaan odotti vain ylimalkaan jotakin erikoisempaa, jotakin vain, joka varmaan oli tulossa. Kaikkihan joulusta puhuivat kuin erinomaisemmasta ainakin ja kaikilla oli joitakin aikeita tahi toimia jouluksi, muutamilla jo monta viikkoa ennen.
Päivän Sana
Muut Etsivät