Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Alina oli ikäänkuin lähempänä häntä, kun hän sai heitä katsella ja puhutella. Mutta Henrik ja Uuno puolestaan tunsivat, että he olivat vaan Alinan tähden jotakin tuolle "pehmeä-lihaiselle" vieraalle ukolle. Ja ukon suru tuntui heistä vähän epäkohteliaalta. Minä säälin Johannesta, mutta minun täytyy sanoa että jotakin niin epämiellyttävää kuin tuo vallesmanni, olen harvoin nähnyt.
Pitkät hetket istui hän puutarhassa, kun päivät rupesivat lämpenemään, ja silmäili Johannesta, joka ajatuksissaan kirjoihinsa vaipuneena ei huomannut häntä. Kun hän näki Johanneksen lähtevän ulos, ei hän ollut häntä näkevinään; mutta kun Johannes oli mennyt hänen ohitsensa, seurasivat hänen silmäyksensä häntä.
Niin tässäkin Marian puolelta ja Johanneksen, jos hän olisi ollut tavallinen nuorukainen. Maria muisti Johannesta, vaikka himmeästi. Johannes taasen muisti Marian vallan hyvin; mutta hänen kummalliset, rauhattomat tunteensa, jotka usein aikaansaivat töitä ja ajatuksia, mitkä pian suoraan sotivat hänen luonnettaan vasten, kätkivät tämän muiston mustaan pilveen, jonka puhteesta kova myrsky uhkasi.
Kaikkein vähimmän hän oli odottanut Ireneä teatterissa tapaavansa. Olihan lapsi kuollut. Siitä oli ollut todistuksena myös naisten syvä surupuku. Nähtävästi oli mieliala ruumishuoneessa käynyt heille liian synkäksi. Ja Carp ehdotellut, että he menisivät illalla hiukan ulos, kun ei asia kuitenkaan itkusta parantunut. Tuo ajatus lepytti hiukan Johannesta.
Sitten seisahtui hän äkkiä majurin eteen ja sanoi, vakavasti katsellen häntä: «Minä olen jo kauan sitä aavistanut; enemmän kuin ennen muistaa Maria nyt Johannesta. Mutta Anna! « «Anna!« huusi majuri ja hypähti kohoksi. «Sinä, Harmaalan parooni, naisit Annan, murhamiehen serkun! Jo nyt rupeaa korkea muuri kaatumaan!« «Vaikka hänen sisarensa, jos murhamiehellä olisi semmoinen sisar kuin Anna.
«Niin!« jatkaa majuri puhettaan. «Kun minä ajattelen elämäni päiviä, miten kummallisesti ne ovat kuluneet, ovat kyyneleet astua vanhan sotilaan silmiin. Kun minä muistan Johannesta, joka sinuun niin paljon vaikutti, en minä tiedä, mitä sanomani pitäisi. Sinä olit iloinen perhonen ennen hänen tänne tuloaan.
Silloinkin hän aina vielä tunsi pistävää kaunaa povessaan siitä, ettei Liisa tullut mukaan, kuten hän ylimalkaan kärsi kovasti siitä, ettei tämä hänen mielestään viisaammin ja tehokkaammin koettanut estää hänen sisäistä itsenäistymistään. Miksi Liisa tahtoi päästää pois hänet, vaikka hän itse oikeastaan niin mielellään olisi jäänyt ikeesensä? Tuo kysymys katkeroitti suuresti Johannesta.
Maria nauroi. «Te vertailette, kuulen minä, kanuunilla varustettua linnaa naisen sydämeen; mitä te sanotte, herra maisteri?« Kreivi G silmäili kylmästi Johannesta. «Minä sanon«, vastasi Johannes, «että se, joka aikoo rynnistykseen, olkoon linna naisen sydän tai kivistä rakennettu, tekee hullusti, ellei hän houkuttele linnassa puolelleen jotakuta vartiaa, joka hänen rynnistäessään avaa portit «.
Voisihan mamma itsekseen kuvailla, että Alina on hänen lapsensa. Eikö mamma siis todellakaan näe, miksi Johannes, jota hän rakastaa, on niinkuin kahtia revitty. Siis mamma, joka rakastaa Johannesta, tuottaa hänelle hirmuisia kärsimyksiä."
Ja vetiväthän kaikki valtiolliset puolueet ainakin tuossa pääkysymyksessä, taistelussa Venäjän virkavaltaa vastaan, yhtä köyttä. Tuo ajatuskyky tyynnytti jo Johannesta jonkun verran. Mutta sitten hän tunsi veren jälleen poskilleen sävähtävän: Kenen luokse hän oli menossa oikein? Eikö vihollisleiriin?
Päivän Sana
Muut Etsivät