United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Levähdettyämme vähän aikaa pienessä kestikievarissa, joka oli tien varrella, jatkoimme matkaa määräpaikkaamme kohti. Taivas oli kirkas ja lukemattomat loistavain kynttiläin kaltaiset tähdet valaisivat sitä lumoavalla loisteellaan.
Minä en tahtonut mainita häntä teille silloin enkä tahtoisi nytkään; mutta hän on se, jota tarkoitan ja jonka kanssa meidän tulee neuvotella. Ymmärrättekö?" "Liian hyvin, Sir", vastasi hän. Me olimme alentaneet äänemme melkein kuiskaukseksi ja jatkoimme puhettamme yhtä hiljaa. "Te sanotte nähneenne hänet. Luuletteko voivanne löytää häntä? Minulla ei ole toivoakaan kuin sattumalta löytää häntä".
Kaikki kapineemme riistettyinä jatkoimme matkaamme jalkasin, mutta mahdotonta oli tästä aivan tuntemattomasta metsästä löytää ulos. Harhailtuamme ympäri antauduimme vihdoin kärsivällisesti kohtalomme huostaan". "Onnettomuus tulee kuitenkin harvoin yksin sillä yht'äkkiä huudahti tyttäreni kivusta hän oli saanut käärmeen pureman. Silloinpa vasta epätoivomme nousi korkeimmilleen.
Tämä kaikki näytti niin juhlallisen kolkolta, että väkisinkin johtui mieleen, kuinka ihmisen elämä on lyhyt ja vähäpätöinen. Suomalaisten haudan jätimme myös hyvästi, ajatellen mihinkähän on meille tuonlainen lepopaikka suotu? Vähän ajan kuluttua jatkoimme marssiamme eteenpäin. Puolipäivä-levolle saavuimme Telisch'in kylään, jossa myös oli ennen mainittu meikäläisten valloittama vahva linnoitus.
Syyskuun 12 päivän ehtoolla lähdimme Bjelostock'ista ja jatkoimme matkaamme eteenpäin, poiketen Kovel'in pysäyspaikkaan, jossa myös saimme ruokaa. Tästä matkustimme aina eteenpäin monen tuntemattoman paikan ohitse. Syyskuun 13 päivänä saavuimme Schmerinkon pysäyspaikalle.
Me pysähdyimme hetkeksi leikkikalujen puodin kohdalle Fleet-kadulla katsomaan, kuinka Pyhän Dunstan'in jättiläiset kumahuttelivat kelloja me olimme sovittaneet lähtömme niin, että saisimme nähdä heidät siinä toimessa kello kaksitoista ja jatkoimme sitten matkaamme Ludgate Hill'iä ja St. Paul'in kirkkomaata kohden.
»Taitaa olla viimeinen päiväni tämä», lausui hän liikkeelle lähtiessämme. »Kuinka niin, niistä sinä sellaista päätät?» kysyin minä tuntien rinnassani omituista apeamielisyyttä, jonka aiheutti yhtä paljon laskevan auringon kaihoisa punerrus autiolla jäätiköllä kuin Juhon sanatkin. »Niin vain minusta tuntuu», vastasi Juho, ja sitten jatkoimme äänettöminä matkaamme.
Mainitun parin tunnin kuluttua palasi sanansaattaja ilmoittaen turkkilaisten päällikön vastanneen "myöntävästi". Siis jatkoimme matkaamme eteenpäin, marssien erästä kylän edustalla olevaa siltaa, joka vei Marmoramerestä pistävän salmen ylitse.
Gloria in excelsis Deo! lauloi ne kaikki, joita olin tullut liki, niin että kuulla voin ma virren sanat. Seisoimme epäröiden, liikkumatta kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat, sikskunnes jyrinä ja laulu loppui. Jatkoimme sitten vaellusta pyhää ohitse varjoin, jotka maassa maaten taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen.
Matkustajatkin huudahtelivat toivovansa olutta, jolla pölyn kuivaamaa kurkkuansa kostuttaisivat. Epsom-tien kestikievareissa vallitsi tänä aamuna kauhea sekamelska. Neljänneksen hevoisiamme lepuutettua, jatkoimme me matkaamme.