Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
»Isäni kun kuoli, niin jäin minä ihan yksin äitini oli jo aikoja kuollut ja talo vietiin maineen mantuineen minä tulin syöttöpojaksi Partalaan ja olin sitten renkinä, vaan olenko minä silti huonompi?» Jussi oli ääneti vähän aikaa ja virkkoi taas tointuneella äänellä: »Kehno itkua vääntää, vaan mies se tupakan panee!» ja sitten hän rupesi iloissaan laulamaan: »Kun sinä lienet yksinäinen niinkuin linnunpoika...»
Silloin hän parahti kummallisesti valittavaan huutoon: "Isä!" puoleksi kirkuntaa se oli ja puoleksi itkua. Vouti katsoi vihaisesti taakseen; tuo ääni kuului aivan oudolta hänen korviinsa. "Oletkos järjeltäsi?" hän kysyi, "etkö saa suutasi auki. Sinun on annettu elää liian vapaasti, siinä koko juttu, minun olisi pitänyt ennemmin sinua taivuttaa, niin se helpommin olisi nytkin käynyt.
Pannaan sitten talteen, niin saa itse antaa, kun tulee, virkkoi Panu, kaksimielisesti hymähtäen orjatytön jälkeen, joka itkua tehden livahti ulos pirtistä. Hetken kuluttua seisoivat Kari ja Annikki saunan seinämällä. Kari oli aseissa ja pois lähdössä.
Siinä oli sekä itkua että iloa, mutta kaikki niin hienoa, niin kevyttä ja niin ihmeellisen luontevaa. Hänelle tuli rajaton halu päästä tanssimaan. Ja tänä iltana sen piti tapahtuman. Hän tahtoi olla ilossa mukana. Olipa hän täysikäinen nyt. Hän tahtoi olla mukana, niinkuin toisetkin. Paljon oli ihmisiä juhlassa. Ne lauloivat ja telmivät ja nauroivat. Kaikki olivat iloisia.
Monta itkua hän oli itkenyt, paljon kovaa kärsinyt. Talvella oli usein tuntunut kamalle lähtö, kun ulkona ryski pakkanen tai vonkui pyryilma, joka tahtoi kontetuttaa kadulle. Hän olikin sen vuoksi toivonut, että kesä kestäisi kauan. Kesällä oli keveämpää, kun isän ansiot olivat paremmat. Vaikka nälkä, melkein alituinen nälkä, oli kesälläkin. Mutta nyt hän, Aappo, sai uuden kodin.
Samassa kulki konduktööri jo ohitse, vihellyspilli kädessä. Kuului viimeinen soitto ja asemasillalla seisovien saattajien: joukosta ja naisvaunusta kuului itkua ja rukousten lukua. Nehljudof seisoi asemasillalla rinnakkain Tarasin kanssa ja katseli kuinka vaunu toisensa perästä kulki ristikkoikkunoineen hänen ohitsensa ja näiden takana näkyi puoleksi ajeltuja miesten päitä.
Eukko ei tätä oikein tajunnut. Lähti kumminkin mukaan, saadakseen asiasta selon. Tuvassa vallitsi heidän tullessaan kuolon hiljaisuus. Ukko istui kalpeana, mutta tyynenä saunapuvussaan, eukko vanha hiljaista itkua tihersi. Virren värsy oli valmiiksi etsitty, ja sitä nyt piti vieraan eukon ruveta veisaamaan.
Voi, voi, kuinka minä ihastuin. Istuhan toki! Sinä ehkä tahdot minä olen laittanut sinulle yliskamarin hyvänen aika! Hän vapisi ja koetti estää itkua tulemasta. Eivät saaneet kumpikaan mitään sanotuksi. Ja täällä sinä Niin, täällähän minä... Sinulla on varmaan nälkä tai janottaa. Karoliina riensi ulos, ja Antero jäi yksin saliin.
Nenäliinallaan pyyhki vesiä kasvoistaan ja hyrskähteli hiljaista itkua, mutta viimein taas jatkoi vapisten: »Lähtisitte herra vangitsemaan sen Antin. Se on uhannut käydä... Taappaa se sen Juken.» »Eikös jotta? Mitäpä hän hänestä tappaa, vaikka on vähän lihan kipua antanut!» virkkoi nimismies välinpitämättömästi.
Eikä Lyydi enää voinut pidättää, vaan purskahti itkuun ja kertoi, että hänen ja miehensä välillä oli ollut hyvin ikävä kohtaus noitten maatilojen vuoksi, joista Jenny kyllä tiesi. Minä olen onnettomin ihminen maailmassa, sanoi hän pyyhkien nenäliinalla silmiänsä ja niellen itkua. Jenny alkoi lohduttaa häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät