Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. toukokuuta 2025
Vaikka silmät sua surren sokeiksi itkimme! Vaikka niemien kivet sinua vuottaessa sileiksi istuimme! Että hennoit meidät jättää? Etkö huoli, vaikka tulit! Olivat itkevinään, esiliinoja silmille kohottaen. Kauko pyrkii pois. Mutta minkä hän astuu eteenpäin, sen peräytyvät toiset. Juoksevat kaikki joutilaat katsomaan, mikä akoilla ilona.
Sill'aikaa kuin uskonveljet olivat minut hyljänneet, maailma oli minua tylysti kohdellut ja omasta lapsestanikin olin täytynyt luopua, oli hän ollut minun ainoa luotettava ystäväni kaikissa vaiheissa. Ennen en ollutkaan osannut häntä niin kalliina pitää kuin näinä kovina aikoina. Nytkin avasi hän minulle ensiksi sylinsä ja molemmat itkimme. Se itku tuntui niin hyvältä.
Me olimme yhdenikäiset hänen kanssansa. Kun Juho tuli tänne ruokaa pyytämään, niin ... me itkimme molemmat... Enkä minä ole nähnyt kenenkään haukkaavan pettua sellaisella halulla kuin Juhon. Miesparka oli varmaankin ollut ilman ruokaa monta päivää ja taistellut kunniantuntonsa kanssa...» Grönbergin silmään sattui musta pettuleivän kappale, joka oli pöydällä.
Mutta pianpa hän huusi minut luoksensa, itki ja vaikeroitsi ja pyysi vihdoin, että veisin hänet kotiin äitinsä luokse. Minäkin peljästyin ja kävin varsin surulliseksi; vihdoin en voinut pidättää itkuanikaan, ja kuu tulimme veräjälle itkimme kumpaisetkin. Kun Susie'n äiti tuli meitä vastaan, pidätti Susie hetkiseksi kyynelensä, kietoi pienet kätensä kaulani ympäri ja suuteli minua hellästi.
Mekin olimme aivan hämmennyksissämme siitä, mitä oli tapahtunut, ja niinkuin avuttomat lampaat rajuilman lähestyessä vetäydyimme me yhteen valkeaan ryhmään, ja rukouksen loputtua itkimme me kaikki yhteen ääneen.
Siellä saamme kohdata toisemme; siellä saamme alkaa yhdessä semmoista iloista elämää, jota ei koskaan mikään murhe katkeroita, jos wain tekin puhdistetulla omallatunnolla ja uskossa Jumalan Poikaan kuolette. Näin puheli waimoni kerran minulle ja pikku Kertulle, kun istuimme molemmin hänen wuoteensa wieressä. Molemmat itkimme silloin niin että olimme wedeksi raueta.
Me virroilla Baabelin itkimme illoin, sun templiäs, Siion, muistellen, ja laskimme vaiti harppumme silloin me oksille kyynelpajujen. Kun murhein me istuimme, mielin ankein, jo vartiat ilkkuivat: »Laulakaa!» He soittaa, riemuita käski vankein: »Nyt Siionin lauluja kuulla saa!» Miten Jahven laulua laulanut oisin ja soittanut rienaksi vieraan maan?
'Minä tiedän, että sinulla on jalo ja wilpitön sydän, ja uskon wahwasti mitä sanonut olet; toiwoni on myös, että Jumalakin on minulle anteeksi antanut', sanoi hän sitten ja kyyneleet wieriwät hänen kalpeita kaswojansa myöten. Siinä sitten itkimme molemmin ja sydän tunsi sanomatonta iloa ja lohdutusta; se oli elämäni ihanimpia hetkiä, sillä se oli katumuksen ja anteeksi antamisen hetki.
Me puhuimme kauan, mutta emme sittenkään voineet tarpeeksemme puhua. Maria Ivanovna kertoi minulle kaikki, mitä oli tapahtunut linnan valloituksesta saakka, kuvasi minulle koko kauhean tilansa, kaikki koetukset, joilla kunnoton Shvabrin oli häntä rasittanut. Muistui myös mieleemme entiset onnelliset ajat... Me itkimme kumpainenkin... Vihdoin rupesin selittämään hänelle ehdotuksiani.
Kysyttiin, vastausta ei. Vaan moni jäyhä rinta nyt pakahtui huokaamaan, ja silmä, harvoin vettynyt, se uhkui virtanaan; ol' isänmaa nyt vainaja, me itkimme sen haudalla. Oi elo! Mies, ken syynä sen ol' itkun kuohuntaan, jaloimman sankarseppelen sai kerran kunnoltaan: hän Ruotsinsalmen voittohon vei kerran Ruotsin laivaston.
Päivän Sana
Muut Etsivät