Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. toukokuuta 2025
"Saattoväki oli niin musta ja surullinen", hän jatkoi, "ei sanat lainkaan sopineet siihen." "Se saattoväki meni haudalle", sanoi Thekla, joka oli meillä. "Toinen saattoväki, jota emme voineet nähdä, lähti taivaasen. Kiiltävissä, valkoisissa vaatteissa pyhät enkelit kantoivat autuaan sielun taivaasen ja lauloivat matkalla tämänkaltaisia virsiä, sillä välin kuin me täällä alhaalla itkimme."
Ja me emme osanneet puhua mitään, me nauroimme, me itkimme, me puhuimme tuhannen sanaa ilman mieltä ja yhteyttä. Milloin kävimme käytävää pitkin, milloin käännyimme äkkiä ympäri ja menimme kadun poikki. Sitten taas pysähdyimme ja astuimme rannalle. Me olimme niinkuin lapset.
"Minä pyytäisin saada tavata häntä". "Hyvä Jumala!" huudahti Traddles, ylös katsahtaen, "se on Copperfield!" ja syöksi minun syliini, johon minä lujasti suljin hänet. "Kaikki hyvin, rakas Traddles'ini?" "Kaikki hyvin, rakas, rakas Copperfieldini eikä muuta, kuin hyviä uutisia!" Me itkimme ilosta molemmat.
Hm, sanoi Yrjö; muistan sen vielä, kun isä pantiin rautoihin, siltavouti pani renkaat, kalisevat renkaat, käsiin ja jalkoihin, syyttömästi sanoi äiti, itkimme silloin, äiti itki ja me neljä lasta ei jäänyt kuin kymmenkunta leipää; se oli surkeaa! Ja Yrjö rupesi sanaa sanomatta päästelemään sidotun käsiä ja jalkoja.
Niin me itkimme yhdessä hetken aikaa, ja sitten hän notkisti polvensa minun kanssani vuoteensa viereen, tyhjentäen sydämensä hellimpiin esirukouksiin, joista sydämeni suli, niinkuin jää kevään päivänpaisteesta ja sateesta sulaa. Mitä hän lausui, minä en sanasta sanaan muista.
Ja rupesin minä siellä paljon hyvää pitämään kappalaisen tyttärestä, Liisa Kreetasta, ja luulin minä, etten ketään koskaan ennen niin rakastanut ollut. Tulin kuitenkin yhtäkkiä pois-komennetuksi, ja itkimme me molemmin erostamme kelpolailla.
Minä en tiedä miten olikaan, mutta sen vaan muistan että minä painoin häntä hellästi syliini, nojasin poskeni hänen poskelleen ja pyysin että hän vaan hiukkasen pitäisi minusta, niin minä rakastaisin häntä oikein äärettömästi kaiken elinaikani. Muistanpa vieläkin että hän lupasi sen tehdä ja että me silloin itkimme kumpikin ilosta.
Jumalan kiitos! kun on keskinäistä rakkautta niin käy kaikki hyvin. Olen onnellisempi kuin ansaitsen, kun minulla on niin hyvä mies ja tottelevaisia lapsia. Jos vaan pikku tyttöni pikku Viisumme olisi jäänyt eloon! Oi! Sepä vasta oli riemu kun hän syntyi kahdeksan pojan jälkeen! Jacobi ja minä itkimme ilosta. Ja sitten hän kaksi vuotta oli suurin ilomme.
Kaiken tämän käsitettyämme itkimme monta itkua ja surimme monta surua; ne oliwat ensimmäisiä laineita tulewista elämän suruista. Tämä kaikki ei auttanut kuitenkaan mitään, sillä se oli wanhempiemme tahto, joka oli korkein tuomio=istuimemme, ja sitä oli totteleminen. Nyt ruwettiin kutomaan, ompelemaan, pesemään ja paikkaamaan.
Tähän rupesimme kaikki itkemään. Minä luulen, että minä olin äänekkäin joukossa, vaan sen minä varmaan tiedän, että toden perästä me kaikki itkimme.
Päivän Sana
Muut Etsivät