Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Sitten molemmat melkein yhteen ääneen Jumalaa ylistäen lausuivat: »Oi, ihmeellinen, ihmeellinen on Jumala! Me surimme sinua kuolleena, rakkahin tytär, emmekä enää luulleet sinua maailmassa näkevämme, ja nyt Jumala suo meidän vielä nähdä poikasikin, rakkaan lapsenlapsemme». Sitten hurskas piispa, jota eivät Genoveeva eikä Siegfried iloissaan vielä olleet huomanneet, astui lähemmäksi.
Hän olikin aina hyvin heikko, mutta ei kukaan ollut hänessä huomannut keuhkotaudin oireita. Melville palasi vasta pari päivää ennen hänen kuolemaansa. Rakas, lapsellinen Lily! Kuinka me kaikki häntä surimme! eikä vähimmin köyhät, jotka uskoivat hänen haltiatar-voimaansa." "Ja kaikkein vähin, nähtävästi, se mies, jonka kanssa hän aikoi mennä naimisiin." "Hänkö? Melville?
Rauhallisesti ja levollisesti, niinkuin oli elänytkin, meni hän myös toiseen mailmaan, siellä löytämään armaansa, jota täällä kaksikymmentä vuotta turhaan oli odottanut. Olkoon sielunsa Herran rauhassa! Me surimme häntä syvästi ja sydämmellisesti. Elina oli ensi alussa lohduttamatoin. Minullekin oli se aivan kova kohtaus.
Näitä kunnon tovereitamme surimme syvästi; sillä he olivat molemmat kaikin puolin kunnon miehiä ja vielä päälliseksi niin kristillismielisiä, että heiltä, erittäinkin Daltonilta, saimme tämän erakko-elämämme aikana kuulla monta lohduttavaa ja mieltä ylentävää puhetta ja kehoitusta luottamaan kaikissa vaiheissamme taivaalliseen Isäämme, joka on aina valmis vastaan ottamaan tuhlaajapoikina palaavia lapsiansa, kun he vaan nöyrin ja katuvaisin sydämin häntä lähestyvät.
Hän ei ollut kartanon omistajana muuta kuin kuusi vuotta, mutta sillä aikaa oli hän tullut niin rakastetuksi alamaisiltansa että me surimme häntä niinkuin hyvät lapset surevat rakastettua isäänsä. Haudan partaalla, johon kaikki alamaisensa seurasivat häntä, ei ollut sitä silmää, joka olisi ollut kuiva, eikä sitä sydäntä, jota ei syvä suru ollut liikuttanut.
Kaiken tämän käsitettyämme itkimme monta itkua ja surimme monta surua; ne oliwat ensimmäisiä laineita tulewista elämän suruista. Tämä kaikki ei auttanut kuitenkaan mitään, sillä se oli wanhempiemme tahto, joka oli korkein tuomio=istuimemme, ja sitä oli totteleminen. Nyt ruwettiin kutomaan, ompelemaan, pesemään ja paikkaamaan.
Näin vei hän meidät vierelle jyrkäntehen Ja kiskaisi kanssaan aaltojen pyörteesen. Nyt kuljettiin ain' yhäti alemmas päin; Kuin leikkien kävi tuo matka ensin näin. Mutt' äkkiä jouduimme aimo ahdinkoon Ja vaivuimme vaahtopäisehen onkaloon. Kuinka kaduimme taas, kuinka surimme me! Mutta särkynehet oli aaltosemme. Kun me taivasta kohti nyt katseltihin, Kuoli pyyntömme kolkkoihin kallioihin.
Päivän Sana
Muut Etsivät