United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
Genoveeva astui nyt saliin ja ojensi ritariajan tavan mukaan puolisolleen miekan ja peitsen. »Käytä näitä aseita Jumalan ja isänmaan puolesta, turvattoman viattomuuden suojaksi ja ylimielisten rikoksellisten kauhuksi!», hän sanoi ja vaipui sitten yhtä vaaleana kuin liina hänen kädessään puolisonsa syliin. Peloittavat aavistukset tulevista kärsimyksistä, joita hän ei vielä kumminkaan osannut mielessään selvittää, täyttivät hänen sydämensä. »Ah, Siegfried, entä jos et enää palaisikaan!» hän huokasi kätkien kasvonsa nenäliinaansa. »Ole turvallisella mielin, Genoveeva», kreivi sanoi. »Vastoin Jumalan tahtoa ei kukaan minua kaada. Kaikkialla olemme Jumalan kädessä. Olemmehan kotona yhtä lähellä kuolemaa kuin taistelutantereellakin, ja yksin Jumalan käsi pitää sitä meistä joka hetki loitolla. Hänen suojassaan olemme keskellä verisintä taistelua yhtä hyvässä turvassa kuin muuten linnassamme. Jumala on sotajoukkojen jumala ja vahva linna. Ken Jumalaa pelkää, hänellä ei ole muuta mitään pelättävää.
Ja nyt olet tässä kurjuudessa, johon minä olen sinut syössyt! En ole enää sen arvoinen, että maa minua pinnallaan kantaisi. En saa nostaa silmiäni puoleesi. Voitko antaa minulle anteeksi?» Genoveeva lausui itkien: »Rakkahin Siegfried, en milloinkaan ole ollut vihainen sinulle. Rakastan sinua aina, tiesinhän, että sinua petettiin. Nouse ja tule syliini, ilosta itken sinut jälleen nähdessäni».
»Siegfried», Genoveeva itkien lausui, »rakkahin puolisoni! En ole mikään henki, olen todella Genoveevasi, puolisosi, ja elän vielä. Ne kunnon miehet, joiden piti teloittaa minut, säästivät henkeni». Kreivi oli yhä vielä kauhun ja hämmästyksen lamauttamana. Hänen silmissään musteni, ja hän tuskin kuuli Genoveevan sanat, katsellen häntä yhä tuijottavin silmin ja luullen näkevänsä hengen.
Viel' on kuin lapsi Saksanmaa, jot' aurinkoinen hoivaa, imettäin sille lämpöään ja tulta kapinoivaa. Ravinto moinen kasvattaa ja veren vimmaa äkin. Te elkää kiistaa nostako, varokaa naapurväki. Se jättilaps' on kömpelö, mi tammen maasta kiskoo ja sillä selkää, päätänne armotta ruhjoo, viskoo. Se on kuin Siegfried saduissa, mi nous' ja miekan takoi ja alasimen iskullaan kahtia sitten jakoi.
Tämä taas oli heti ensi silmäyksellä tuntenut puolisonsa. »Siegfried», hän heikolla äänellä lausui, »olen puolisosi Genoveeva, jonka tuomitsit kuolemaan. Jumala kuitenkin tietää, että olen viaton». Silloin kreivi tunsi itsensä kuin salaman iskemäksi. Hän ei enää tiennyt, näkikö hän unta, vai oliko valveillaan.
Ei, Lents, minä olen hääpäiväksesi lahjoittanut itselleni jotain, sillä, katsopas, tämän paperin avulla tässä olen Siegfried sadussa, jonka olemme joskus lukeneet yhdessä. Nyt olen varustettu teräskalvolla, jota mikään pisto ei puhkaise". "Mikä se semmoinen paperi on?" "Se on elinkorko-todistus.
Siegfriedsburgin eli Siegfriedsheimin linna, tavallisessa puheessa vain Siegmern tai Simmern-nimellä tunnettu, missä Siegfried ja Genoveeva olivat asuneet, hävitettiin sittemmin. Siitä on enää vain muutamia raunioita nähtävinä Altsimmern-nimisessä paikassa Koblenzin lähellä, mutta kunnioitus ja rakkaus Genoveevaa kohtaan oli pysyvämpi ja kestävämpi kuin nuo lujat muurit.
Sikäläinen iloinen kansa on voitettava iloisilla kasvoilla." "Nuori Totila tulee vartioimaan sikäläistä satamaa", sanoi Cassiodorus. "Totila? Tuo poika, joka on iloinen kuin auringon säde? Siegfried, jumalien suosikki? Häntä eivät sydämet voi vastustaa. Mutta, se on totta. Kenties näiden italialaisten sydämet!" Hän huokasi ja jatkoi: "Kuka vastaa meille Roomasta ja sen senaatista?"
Eräänä iltana myöhään aterian jälkeen, kun tulet jo oli sytytetty, istuivat he molemmat tyytyväisinä arkihuoneessa. Genoveeva kehräsi ja lauloi, ja Siegfried säesti hänen lauluaan kitaralla.
Sitten molemmat melkein yhteen ääneen Jumalaa ylistäen lausuivat: »Oi, ihmeellinen, ihmeellinen on Jumala! Me surimme sinua kuolleena, rakkahin tytär, emmekä enää luulleet sinua maailmassa näkevämme, ja nyt Jumala suo meidän vielä nähdä poikasikin, rakkaan lapsenlapsemme». Sitten hurskas piispa, jota eivät Genoveeva eikä Siegfried iloissaan vielä olleet huomanneet, astui lähemmäksi.