United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näät mua kansain pää Agamemnon, Atreun poika, herjasi, kunnialahjani vei, sen rosvosi itse." Virkkoi kyynelin viljoin; tuonp' emo korkea kuuli luon' isän vanhan istuissaan meren aaltojen alla, joutuen vaahtoavan meren aalloist' usvana nousi, 359 ääreen istuutui pojan itkevän, poskea, olkaa sormillaan silitellen näin sanan laati ja lausui: "Miksikä itket, lapsi? Mi noin mure mieltäsi murtaa?
Viimein hän kovin voihkasi; tuon emo korkea kuuli, luon' isän vanhan istuissaan meren aaltojen alla, voihkasi itsekin myötä; ja luo jumalattaret joutui, kaikk' asujattaret nuo meren alhojen, tyttäret Nereun.
"Erittäin säädyllinen mies oli tuo Svaning, sivistynyt," virkkoi kamreeri istuissaan vaunuissa ja mennessään Tukholmin katuja etelään päin, "erittäin säädyllinen mies". "Hän näyttää olevan enemmän tunteellinen kuin nuoret miehet tavallisesti ovat", sanoi rouva. "Hän on ihminen, jolla todella oli terävä silmäys ja lavea tieto euroopalaisessa valtio- ja sivistyshistoriassa.
Kuinka iloiseksi hän tulisi ja kuinka helläksi. Niin, Jumalan edessä, nyt hän oli Bårdin. Gunhild vapisi tuossa istuissaan, tuhansia epäselviä ajatuksia nousi mieleen; tuo nuori tyttö tunsi itsensä sortuneeksi ja samalla ylentyneeksi, nöyräksi ja ylpeäksi, kun tiesi pian tulevansa äidiksi. Mutta sitten hän muisti isää ja herra Jörgeniä. Ajatukset kääntyivät toiseen suuntaan.
He olivat ihastuttavat istuissaan siinä toisiinsa nojaten, Andrée lempeänä ja sirona, Ambroise miehekkään kauniina. He istuivat siinä käsikoukussa aivankuin olisivat aikoneet lähteä yhdessä pitkälle matkalle. "Céleste lienee ainakin kotona?" "Ei, ei Célestekään. Hän on kadonnut, me emme tiedä, missä hän on."
Senpä tähden hän aina puheli heille opettavalla ja neuvovalla tavalla, selitti asioita kehittääkseen heidän ajatusvoimaansa. Huviksi taas kertoi hän heille satuja. Niinpä hän nytkin istuissaan siinä sänkynsä laidalla ja sukkaa kutoessaan jutteli nuoremman, nelivuotiaan poikansa kanssa, joka istui hänen edessään jakkaralla ja piteli kämmenillään sukkalankakerää. »Mikä tämä? Nykä, näkä. Mikä tämä?
Ihmetteli hän siinä istuissaan, ettei tänä aamuna ollenkaan muistanut sitä keinoa, jota ennen usein oli käyttänyt unta vastaan. Että nimittäin neulalla olisi pistellyt ja raapinut käsivarsiaan. Siitä johtui koko suuri, auttamaton onnettomuus, joka nyt särki koko hänen elämänsä. Illalla myöhään, kun kaikki jo olivat levolla, läksi Emmi ulos pihaan.
Ei silmää, jok' ei salamois, kun kuului nimi tää, pois haihtui nurku, huoli pois, pois puute, pakkassää. Taas Suomen karhu rynnäköi, ravisti kämmentä ja löi. Useinpa urhon harmajan etäällä kodistaan tuon nimen kuulin lausuvan yön hangell' istuissaan; viluhun lämmintä se loi, se kodin, kaiken hälle soi.
Aniharvoin saapuu joku lyhyt, tihrusilmäinen mies onkimaan kaloja kaukaisesta lammista. Hän on karvaiseen nahkapukuun puettu, rauhallinen ja hiljainen istuissaan kaatuneen puun tyvellä kaislaisen rannikon äyräällä. Tuhansia haarasarvisia nautoja lypsää hän mieluimmin, niitten maito, liha ja juusto on hänelle kylliksi.
Jokaisen silmä leimahtaa, kun kuulee nimen tään, ei silloin tuskaa, nurinaa, ei kylmää, nälkääkään. Taas Suomen karhu elämöi, pudisti kämmentään ja löi. Useinkin urhon harmajan etäällä kodistaan tuon nimen kuulin lausuvan, yöt hangell' istuissaan; viluhun lämmintä se loi, se kodin, kaikki hälle toi.