Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Neljänkolmatta vanha vohlakka poika, täysirahkeinen mies olin. Ilonen olin. Laulelin joka lehdon, joka kummun kukkuelin. Vaan aina tuon tautivuoteen jälkeen tunsin niinkuin jotakin olisi poissa. Varsinkin töillä ollessani ulkokausteilla tuntui tuo kaipuu.
Hän tahtoi, että kävisimme kaikilla niillä paikoilla, jotka olivat meille rakkaita niitten muistojen tähden, joita ne herättivät, hän puhui kaikista niistä sulosista hetkistä, joita olimme viettäneet yhdessä, ja kohta johtui hänen mieleensä moni ilonen tapahtuma kylän asukkaiden kesken.
Katso kuinka vuorten kiireet tuolla kultasessa palossa kimmeltää. MARIAMNE. Ja tumma öljypuisto rauhallisna hengittää vuorten alla. RACHEL. Ole ilonen tässä ilon ja lemmen keskellä. MARIAMNE. Ole ilonen, meidän Canziomme. RACHEL. Huomaa kuinka kiharies kanssa hellästi leikitsen. MARIAMNE. Ja minä sun korean kätesi kanssa. RACHEL. Olenhan minä sun sisäres armas. MARIAMNE. Ja sun morsiames minä.
"Kun kaikki muuttuu yhteiskunnassa, niin pappakin heltyy ja muuttuu toiseksi", ajatteli hän. Ja tämän ajatuksensa hän sanoi papalle näin: Tulee toinen aika, jolloin ei ole rikkaita eikä köyhiä, vaan kaikilla on yhtä paljon ja sama sivistys ja kaikilla on helppo, ja ilonen olla jokaiselle. Pappa sanoi: Ainoastaan sinun lapsellisuutesi voi antaa sinulle tuommoiset puheet anteeksi.
Kuinka olenkaan ilonen, että tulin, sanoi Nehljudof, tuntien että hänen sydämmessään alkaa olla yhtä valoista ja armasta kuin oli ollut ennen. Katjusha vaan hymähti vastaukseksi näihin sanoihin ja läksi huoneesta. Tädit, jotka aina ennenkin olivat pitäneet Nehljudofista, ottivat häntä tällä kertaa vielä tavallistakin herttaisemmin vastaan.
Tällä kertaapa näin nämät seudut jälleen, odotuksen outo rauhattomuus sydämmessä, joka yhä vaan kasvoi kuta lähemmäksi kotiseutua tulin. Ensi päivien ilonen, juhlallinen mieli oli hävinnyt, ja nyt heräsi kysymys sydämmessäni, epäilys, pelko... En enää saattanut olla ajattelematta, ja ajatukseni ajoivat yhä useampia toivon hentosia lintuja kiitämään pakoon.
Oi mun äitini, katsahda pyhän asuntosi akkunasta alas onnettoman tyttäres puoleen ja lievitä mun isäni mieli! Mutta ei! vaan sä unohda koito lemmittys, hän unohda, hän unohda ja ole ilonen taas. Enhän tahdo elos valkeutta himmentää, en tahdo, kaunis Kilian! KILIAN. Miksi riehut? SELMA. Oi Kilian! KILIAN. Mikä on sun murhees? Sano; ehkä voin sen siirtää.
Mitä olimme saaneet saaduksi, ei ne rikkauksia suuren suuria olleet, vaan oli niissä meiksi. Kumpikin meistä saattoi ansaita. Ja se oli nähty, että kumpikin meistä saattoi kärsiä ja kärsiessäänkin tyytyä ja ilonen olla. Silloin ei ollut reki yhdestä aisasta perässä. Me saatoimme tulevaisuudelta toivoa.
Lähettää rahat kaikki viimeiseen ropoon kotiin. Ja kuinka ilonen hän oli tästä tytöstä sitten, sanoi vaimo, suu hymyssä. Siemenkuoria typeksivä ja äitinsä puhetta kuunteleva tyttö, ikäänkuin vahvistaakseen tämän sanoja, katsahti levollisilla viisailla silmillään vanhukseen ja Nehljudofiin.
Kanssapuhe ilonen käy pöydän ääress' Elämästä Lintukodon saaress' kauniiss', Tarinoja himeit' mailmoist' kaukaisista Siinä haastellaan ja ihmetellään Ympär pitkän pöydän, tuuheen metsän varjoss', Koska oksill' lintuin laulujoukko ääntää, Pieni, vilpas kiuru viserrellen Pyöriilevi paistehessa päivän kullan, Ja kosk' tuuli hieno, kukkas-hajuu täynnä, Koivistossa lehtiin kanssa leikittelee.
Päivän Sana
Muut Etsivät