United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muuan Venäjän paras tuntija, kirjailija Maksim Gorki, kirjoitti, edeltäpäin aavistaen kaiken tämän, lehdessään Novaja Zhisnj (Uusi elämä) 1 p. toukok. 1917, jolloin koko kansa vielä oli ilonhuumauksen vallassa saavutetusta vapaudesta ja odotti tulevaisuudelta ihmeitä: vanha hallitustapa on vuosikausien työllä kirkon ja virkamiesten avulla saattanut Venäjän kansan sivistyksellisessä, henkisessä ja siveellisessä suhteessa rappiolle. Sodan alkaessa monet sanoivat Venäjän tehtäväksi "vapauttaa Europpa väärän sivistyksen kahleista todellisen kulttuurin hengen avulla". Tämä todellisen kulttuurin henki näyttäytyi kuitenkin "yleisen tietämättömyyden, vastenmielisen itsekkyyden ja huolettoman laiskuuden löyhkäksi". Tämän perinnön itsevaltius on jättänyt meille jälkeensä.
Ja rakas lapsi oli saanut ottaa vastaan niin monta iloista hyväilyä, niin ilahduttavia neuvoja odottamaan tulevaisuudelta onneansa; hän ei siis voinut muuta kuin luvata vanhemmilleen olla vastoin heidän tahtoansa rupeamatta kirjeitä vaihtamaan Arvidin kanssa, jonka nyt häiritsemättä pitäisi uhrata kaikki voimansa taiteelleen. Tuolla koivun juurella he heittivät hyvästit toisilleen.
Mitä olimme saaneet saaduksi, ei ne rikkauksia suuren suuria olleet, vaan oli niissä meiksi. Kumpikin meistä saattoi ansaita. Ja se oli nähty, että kumpikin meistä saattoi kärsiä ja kärsiessäänkin tyytyä ja ilonen olla. Silloin ei ollut reki yhdestä aisasta perässä. Me saatoimme tulevaisuudelta toivoa.
Meille oli muutamille jo luvattu paikka, ja useimmat meistä toivoivat suuria tulevaisuudelta; näky-ala oli sitä loistavampi, mitä vähemmän rajoitettu. Martin Luther ei ottanut arvellaksensa mitään tulevasta toimenlaadustansa; mutta se ei ihmeyttänyt meitä ketään.
Sitä tehdessä olen talvella vilusta värissyt, kesällä helteestä hikoillut; usein olin väsymyksestä nääntyä ja aina olin nälissäni, mutta aina ajattelin vaan sitä, että tein työtä enentääkseni pää-omaani, ja siten olen minä kestänyt ja aina vaan toivonut tulevaisuudelta sitä, minkä nykyisyys on kieltänyt.
Kaikki se onni, jota ihminen haaveksii ja odottaa tulevaisuudelta, on turha häikäsykuva, niin, jos ei onneksi tahdo sanoa varallisuutta ja porvarillista avioliittoa; kaikki vähitellen sammuu ja katoaa ja muuttuu mullaksi; ihminen saattaa korkeintaan vaan surullisesti hymyillä sille elämälle, jota hän oli pantu elämään.
Melkein koko illan oli Bengt Esterin seurassa; hänet oli vallannut jonkunlainen väliäpitämättömyys, hän heitti pois kaiken varovaisuuden, sulki silmänsä menneisyydeltä ja tulevaisuudelta ja nautti täysin siemauksin hetken hurmauksesta. Eikä Ester liioin voinut tunteitaan peittää; ihmeellinen onni, joka hänessä vallitsi, valoi lumoavaa hohdetta hänen kauniille kasvoilleen.