Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Jeesuksen on rakkaus, Mielen sulo-virvoitus, Ain' on uusi tyydytys, Kaipauksen herätys. Sinua, oi, ikävöin, Tuhannesti päivin, öin: Milloin tulos leimahtaa, Iki-ilon kirkastaa? Kas, täss' on poveni kuuma. Sen ahjo hehkullaan Vois sulata jäiset vuoret; Mi saisi sen sammumaan?
Sitten kohotti Eevi äkkiä kätensä, kietoi ne Heikin kaulaan ja kuiskasi: »Sinä oma rakas, rakas ystäväni, sinuahan minä lapsuudestani saakka tietämättäni ikävöin, sinun tulostasi unelmoin jo Soinamon siimeksessä.» Hän vaikeni. »Valoisaksi olet sinä tieni tehnyt ja niin vastakin teet», jatkoi hän hiljaa äänen värähtäessä kuin suuresta, sisäisestä onnesta.
Ja täällä kotona hän ei voi vaikuttaa mitään, se on ihmeellistä. Minäkin, vanha mies jo melkein, ikävöin hänen seuraansa, sillä hänen lauseensa eivät ole teeskenneltyjä, vaan niistä uhkuu tosipuhdasta henkeä. Hän ei varmaankaan teille puhele koskaan? LIINA. Ooh! No terve terve! Oletkos kauvankin jo odottanut? Sinä et usko kuinka hyvällä päällä minä nyt taas olen ja arvaas mistä syystä?
Tuiskuttaisit sentähden taas luntasi, talvi, puhdistaisit maailman, peittäisit pois kaikki vanhat polut, ja pakottaisit ihmiset itselleen uusia uria aukomaan. Minä rakastan sinua, minä ihailen sinua ja minä ikävöin sinua, taloni takalisto, ja sinä olet minusta ihanin seutu maailmassa... On varhainen syksyinen aamu, ei ole aurinko vielä noussut ja heikosti kuumottaa vasta koi.
"Ei, Thore! älä puhu siitä." "Kyllä, Sigrid, tietysti se tapahtuu! Minä ikävöin sinua niin että milten ole joutua mielenvikaan. Kun olen sinun seurassasi, ei minulla ole mitään rauhaa, sillä minä tiedän että minun täytyy sinusta erota; ja kun olen poissa sinun luotasi, hyökkään suinpäin korkeata ja matalaa vasten päästäkseni sinun luoksesi. Onko se nyt laitaa?"
Minusta viime kevät oli niin ylen kaunis, ja minä olin niin onnellinen että elämä oli niin kaunista. Mutta sitte tuli kesä ja syksy, ja ruoho alkoi kalveta ja lehdet kellastua, ja minun tuli niin kovin ikävä.» »Niinkö, että sinulla on ollut ikävä kesä...?» sanoi tyttö hellästi. »Kovin ikävä näetkös, kun minä en voinut unohtaa sitä minun kaunista kevättäni, vaan sitä alati ikävöin.
Mutta anna nyt hänen haastaa! Haasta, Marja. Mitä ma sitten haastan? Sano sukusi. Ei ole sukua minulla. Ai, orpo olet? Eikä kotia? Koti oli. Ei ole enää? Polttiko kotisi? Ei polttanut, vaan kun kerran siitä lähdin, niin ei ole enää kotini. Lähdit mielelläsi? Sieltä aina ikävöin. Oliko iso kotisi? Oli tavallinen, lehmiä viisi ja hevonen. Ja semmoisesta lähdit? Hennoit mielelläsi heittää?
Mutta minä saan lohdutusta siitä toivosta, että tuolla ylhäällä on toisin, ja ikävöin hänen luoksensa, joka antaa ijankaikkisen rauhan. Mutta sinä jäät vielä tänne, ja mitä lapsesta tulee? Rouva puristi lasta rintaansa vasten: Hänestä tulee mitä Suomesta tulee, eikä sitä voi kukaan ennustaa. Vai kuolemaanko toinen menisi niinkuin toinenkin? Ei, huusi Löfving, Jumala ei meitä ylenanna!
"Pysähtykää vähän!" sanoin ja melkein häpesin, "toivoisin, että suuteleisitte minua ja sanoisitte hyvää yötä." Tunsin sillä hetkellä sydämmellisen halun saada ulkonaista rakkauden osoitusta. Vaikka sydämmessäni tunsin näkymättömän täydellisen rakkauden, ikävöin jotakin, joka saattaisi minut tuntemaan, ett'en ollut aivan ystävättä tässä suuressa kaupungissa.
Jos surut minua painavat, sanon: toivo! ja toivo palaa. Ja jos ikävöin rakastettua ystävää, mainitsen vain hänen nimensä ja hän seisoo vierelläni. Ihana maa olisi Suomi, jos se olisi semmoinen maa. Vaikka eläisimmekin petojen kanssa lumihaudassa, katsahtaisimme vaan toisiimme ja sanoisimme: isänmaa!
Päivän Sana
Muut Etsivät