Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Kiesukseen turvatkaa! huutaa Reita silloin kimakalla äänellä ja levittää käsiään. Kiesus auttaa! Kiesus auttaa! Taivaaseen! Taivaaseen! Siellä enkelit ja kerupiimit ja harput ja kanteleet ja iankaikkinen autuus! Ei kuolemaa, ei kipua, iankaikkinen elämä!
Se täyttää vuoret, vainiot ja loukot, se kasvaa, paisuu, nielee sotajoukot ja vyörykkeenä vierii laaksohon. Haa, hän se tänne rientää ratsullansa, mies pienokainen, vanne otsallansa, se jalo, uljas, armas kenraal' on. Vaan hiljaa! Kuule kuinka joukollensa hän äsken hajonneelle huutaa nyt! Hän ratsastaa sen luo, ja paikallensa riviinsä joka mies on rientänyt.
Englannin hyväks sodi, taistele! Nepaittes sielut huutaa: kammo ja kuole! Sua karjun hampaist' enkel' auttakoon! Elä ja kuninkaita sarja siitä! Edwardin poika-raukat toivoo: heidi! Huomenna taistelussa mua muista! Hervotkoon kalso miekkas! Kammo ja kuole! Näe voitost', onnest' unta! Puolestasi Rukoilee vaimo vastustelijasi. Buckinghamia taistelussa muista Ja oman syyllisyytes kauhuun kuole!
Entäs tarhapöllö? Viikkokausia istuu se sairaan akkunan alla; valittaa ja huutaa: Käy pois! Käy pois! kunnes sairas on viimeisen hengenvetonsa vetänyt. Aavistihan sekin, missä ja milloin kuolema astuu kynnyksen yli. Miksi ei ihmiset siis samalla tavalla voisi ennustaa?" "Pistää toisinaan vanhakin kana päänsä aidan rakoon!
Pappi vainaa asussansa Kädet liittää siunaellen. Lamput loistaa kuumotellen, Metsä synkk' on ulkopuolla. Kädet liittää siunaellen; Poski kalvas morsiolla. Metsä synkk' on ulkopuolla, Huuhkain huutaa vuoristosta. Poski kalvas morsiolla Kuollut löyttiin rauniosta. Leivo on Unkarin kansanrunoudessa sanansaattajana; tässä se tulee ilmoittamaan, että ritari on kaatunut. Suomentajan muistutus. Toldi.
Sydämensä syvyydestä huutavat he Häntä nyt avukseen, Pietari huutaa häntä avukseen taivaan täytyy aueta, maan perustusten täytyy täristä ja Hänen astua alas sanomattomassa loistossa, jalkojen kärjissä tähdet, laupiaana ja hirmuisena vapauttamaan uskollisiaan ja tuomitsemaan turmioon heidän vainoojansa. Vinitius peitti kasvot käsillään ja lankesi maahan.
Mutta silmänräpäyksessä on tuo unikuva haihtunut; hän tuntee jäistä vilua sydämessään ja ympärillään, tyhjyys seisoo hänen edessään kuin kummitus, joka pyyhkäsee pois yksin muistonkin tuosta unesta ja kun hän tietämättänsä ojentaa käsiään, hän huutaa, hiljaa vaikeroiden: "ei ketään, jota lemmitseisi ... ei ketään, jota hyväileisi ... ei ketään, jota saisi rakastaa..."
»Olen, ja nyt menen pukeutumaan kyllä vielä ennätän, ennenkuin illallinen siellä alkaa.» »Etkö sitten ... ja minä kun » »Mitä?» »Ei mitään, Jakob! Mene sinä vaan, koska sinua huvittaa.» Hän oli jo makuukamarissa. Alette nousi äkkiä istualleen. »Uh, miten sinä lykkäät tuolia, poika», hän sanoi tarttuen lapseen hiukan kiivaasti, niin että pienokainen alkoi huutaa. Hän nosti pojan syliinsä.
Kuka siellä huutaa niin tämän pitäjän rovastin äänellä?
Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan, koska hän käyskeli riihimäellä, mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta, vaan lausui kamostuen itseksensä: »rajahaltija siellä huutaa». Mutta veljekset, jännittäen leukojansa kohden taivasta ja ammoittaen, suut seljällään, kuin traakit tai kuin pesässänsä linnunpoikaset koska kuulevat lähestyvän emänsä siipien havinan, huusivat aina vielä huikeasti, huusivat kymmenen kertaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät