Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. marraskuuta 2025
Elina liittäytyi kovasti minuun ja välisti hän painoi päänsä olkaani. Mutta ei kauvankaan, niin hän jätti käsivarteni ja riensi pois, kuin hän olisi tahtonut paeta jotakin. Sitten hän taas astui aivan hiljaan ja katsoa tuiotti etehensä.
Hän vaan ajatteli olevansa nyt siperialainen, ja olihan häntä jo kaksi kertaa siksi sanottukin, ensin Botshkova ja sitten punatukkainen, eikä hän mitenkään voinut tottua tuohon nimeen. Korabljova, joka oli maannut häneen selin kääntyi lavitsalla. Kylläpä en olisi uskonut, sanoi Maslova hiljaan. Mitä kaikkea muut tekevätkin ja kuitenkin pääsevät vapaiksi, mutta minun täytyy kärsiä ilman syytä.
"Kuulukoon mitä hyvänsä, meillä ei nyt ole aikaa muitten kuin sairaan kanssa," sanoi lääkäri, vähän närkästyneenä. "Pidä sairaan päätä että saan lääkkeen hänen suuhun". Anna riensi heti itkusilmin tekemään mitä lääkäri käski, jupisten hiljaan: "Antakaa anteeksi! kun olin niin huoleton, paukaus ulkona säikäytti minun taitamattomaksi, anteeksi, anteeksi!"
Hänen pienet silmänsä loistivat ystävällisesti ja hän koetti nousta, mutta Anna pidätti hänet hymyillen. Ei millään muotoa, Biina neiti, istukaa hiljaan, minä noudan tähän tuolin ja istahdan hetkiseksi, niin saamme puhella.
Vaamp' on syksysatehet ja kovat ilmat rientää, Lehet puista putoovat ja linnut poies lentää. Pankaa tämä mielehenne nuoret tytöt kaikki, Katoova on kauneus ja raukeava ratki. Nyt on kyllä käsissämme kesäpäivä kaunis, Vaan on ilta eessämme sekä syksy valmis. Moni tyttö, sievä tyttö havaitsi sen hiljaan, Että oli joutunut jo vanhan piian kirjaan.
Välistä istuu hän hiljaan itkemässä, jotta sydäntä särkee sitä katsellessa. "Nyt en voi tätä kestää enää", sanoi hän eräänä päivänä Aslakille, "minun täytyy kertoa kaikki. On verinen synti tätä salata enään". "Nyt siitä kohta puhutaan", sanoo Aslak, taputtaen hänen poskeansa ja pusertaen hänen kättänsä. Sitten sanoo hän muutamia hupaisia sanoja, Liv hymyilee ja koko suru on unohtunut.
Oskari oli ottanut kulkuiset pois, he matkustivat hiljaan kun peijaisiin, vaan kiirusti, kun häihin. He ajoivat sen pitkän järven poikki. Lunta satoi vahvasti ja sinkaleet loistivat kuu-valossa. Oskari luuli olevansa varmaan tiestä, luotti myöskin hevoiseen, joka kerran oli käynyt samaa tietä ja siis piti löytämään kotiin.
"Kahdesti on häntä käyty tänään hakemassa; viimeinen kysyjä tiesi kertoa, että hän oli lähtenyt kalastamaan" "Ja täällä kuolee hänen veljensä, joka tahtoisi puristaa hänen kättänsä" huokasi sairas. "Jos ymmärtäisin, jos voisin aavistaa miksi hän minua vihaa, miksi hän ei ole käynyt minua katsomassa... Hänen sydämensä on jäästä" Ovi aukeni samassa ja hiljaan astui keski-ikäinen mies sisään.
Minä riensin oven luo, leipä kädessä, ja aioin, ennenkuin tarjosin sen hänelle, vanhan tavan mukaan syleillä häntä; mutta hän kumarsi syvältä, kun hän vastaan-otti leivän, kunnes hänen otsansa melkein koski maata, ja lausuen hiljaan latinaksi "Gratias" yritti lähteä pois. "Martin", minä lausuin, "etkö sinä tunne minua?" "Minä olen luostarin palveluksessa", hän vastasi.
Niin ihmeen ilosalta näytti hän Ja laulain koitti kultasiipiään. Kuin kauniisti hän katsoi minuhun! Niin oli niinkuin laulanut hän oisi: Minäkin lystäilemään lähden poisi, Lentäissään koreasti koivuhun. Ah, jospa puheensa jo päättyiskin! AINA. Mä ikkunasta poijes pyörähdin Ja hiivin hiljaan, oven aukasin.
Päivän Sana
Muut Etsivät