Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Vaivuin sitte puoli-uneen ja uneksin, että vaimoni tuli luokseni, toi minulle puhtaat vaatteet, kaulaili minua ja sanoi: "Elä murehdi, ukkoseni, vielä me kerran siitämme kultaisia kananpoikia!" Siitä heräsin ja etsin vaimoani turhaan. Aamulla tuntui mieleni niin sulavalta. Tuntui ikäänkuin eiliset tuskat olisivat minusta purkaneet jotakin taudin-aineksia.
Lupaatko? KALLE. Lupaan, lupaan, kultaseni. TYYNE. No, olkoon menneeksi sitten, mutta se onkin viimeinen kerta, sinä parantumaton poika! Ja nyt minä kerron sinulle jotain hauskaa. Kun tänä aamuna heräsin, niin olin niin sanomattoman iloinen ja onnellinen, en tiedä ollenkaan mistä syystä.
"Aluksi täytyy minun sitten mainita, että viime yönä ensikerran nukuin yksin ilman hoitajatarta huoneessani. Olin senverran parempi, että saatoin tulla yksin toimeen. Jätin kumminkin kynttilän palamaan. Kahden tienoissa olin vaipunut kevyeeseen uneen, mutta heräsin äkkiä vähäpätösestä melusta.
Minä heräsin autuudentunteesta, joka oli liian suuri tässä elämässä kannettavaksi, minä heräsin, oi! poissa olivat ruusut, poissa ihana, immyt, mutta minä olin niinkuin ennenkin jäykkä, ruma, iloton kallio.
Kun kuulin jotakin elonmerkkiä, menin aina pois, purren hampaitani ja nieleskellen ikäänkuin estääkseni jotakin karvasta kohtausta suuhun nousemasta. Useinpa puristausi silmistä kyynelkin. Siten kului kevät. Kesä alkoi jo olla käsissä, kun muutamana tyynenä aamuna heräsin ennen muita ja menin ulos ja arvelin sillä tielläni käydä taas muoria kuulemassa.
Ovet olivat merelle auki ja minä seisoin ulkonevalla parvekkeella nojaten pilariin ja odottaen taistelun tulosta. Kumpi voitti? En tiedä. Minä heräsin siihen. Tottahan minä toki linnun voitin!
Mutta kun toisen päivän aamuna heräsin, näin, että olin maannut tallin pilttuussa pehkujen päällä. Kaikki jäsenet ja joka paikka tuntuivat helliltä, mutta erittäinkin pakotti päätä. Se oli minun ensimmäinen humalani. Hyvä, jos olisi ollut viimeinenkin, mutta ei toki ollutkaan. Milloinhan viimeinen tulleekaan.
Kovasti parkaisten heräsin kauheista unelmistani. Kuinka sinun laitasi nyt jälleen on, Martha? kysyi isäni nuhdellen. Jos noin antaudut sureksimiseen, voipi se lopuksi olla järjellesi vahingollista. Se on synti ja sitäpaitsi on se sopimatonta. Se on sodan häväisemistä, kun ei katsele sitä suurelta kannalta, vaan huomaa yksityisseikkoja. Ja niitä ei ylipäänsä pidä ajatella.
Ennenkuin vielä opin kunnollisesti puhumaan, olin kerran sairaana. Makasin vuoroon kätkyessä ja vuoroon äidin sängyssä, johon äiti minut joskus nosti. Olin niin sairas, että en voinut päätäni sängystä kohottaa, en voinut syödä mitään, enkä juoda, muuta kuin vettä. Makasin usein pitkät ajat horroksissa, mutta aina kun heräsin, kysyin äitiä.
»Opettaja», huusi vierustoverini, »Leena voi pahoin, Leena pyörtyy...» Maailma musteni silmissäni, maa vajosi allani... Tytöt olivat kantaneet minut pirtinpuolelle, sillä siellä oli joutilas leveä sänky, jota sai tällaisissa tapauksissa käyttää. Siivooja asetteli juuri kylmää käärettä otsalleni, kun heräsin. »Taisi siellä olla vähän häkää», hän sanoi. »Lienee ollut», vastasin ja pyysin vettä.
Päivän Sana
Muut Etsivät