Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Silloin kuuli hän ääniä aholta ja herähti haaveistaan. Metsän laitaan tuli sieltä parvi kylän poikasia juosten lehmäinsä jäljestä, jotka juuri oli laskettu laitumelle. Lehmät painuivat notkoon ahon alle, mutta pojat jäivät Joukoa huomaamatta aholle, istahtivat tien viereen eväskontteineen ja alkoivat niitä availla.
Minä lähden kauaksi ulkomaille, ennen vihkimistämme, sanoi Kustaa Hannalle. Mihin ulkomaille? Amerikan maailman osaan. Kyynel herahti Hannan heleänpunaisille kasvoille, kuullessaan tuon sanan. Täytyykö minun jäädä tänne ikävissäni suremaan, kuihtumaan ja kuolemaan?
Anna, minä vähän laitan sinun tukkaasi ... Arthur sanoi, että sinulla on kauniit silmät ja kaunis tukka ... kauniimmat kuin kellään koko koulussa. Voi sinua, elä nyt lörpöttele... Mutta Sigrid otti ja pyöräytti Elliä, ja Elli tunsi itsensä niin onnelliseksi, että vesi herahti silmään. Ei niin kummalta ollut tuntunut vielä milloinkaan ennen kuin sinä iltana maata pannessa.
Tämä oli lopulta saanut niin suuren maineen kattotöissä, että harvoinpa, kuin ihmeenkaupalla, näitä tuottelijaita urakoita toisille herahti. Eikä siinä vielä kylliksi. Tolvanen oli samalla kiivennyt vanhojen suomalaisten eturivin mieheksi, tuossa kasvavassa ja rikastuvassa kotimaissyntyisessä porvaristossa.
Ei ollut hän alussa uskaltanut luottaa siihen, mitä emäntä tuli kertomaan, että Kari oli häntä Panulta kosinut ja luvannut lunnaita maksaa, niin paljon kuin Panu tahtoo. Mutta kun Kari aina omakseen kutsui ja kaivotiellä tavatessaan karitsakseen nimitti, jonka kerran olallaan kotiinsa vie, niin herahti ilokyynel silmästä, ja monet yöt se ajatus ullakossa valvotti.
Soma on siro kätesi, Punakin vieno poskillasi, Sarastus ihanan päivän, Joka on nouseva verestä. Miksi, tyttöni, vapiset? Mikä on hohto silmissäsi? Kyynelkö? valon pisara Puhtauden auringosta! Se herahti poskellesi, Siitä se aholle vieri Eikä sielt' ikinä nouse. TYTT
Kerran istuessaan hän rupesi itsekseen nauraa hytkyttelemään ja heti sen perään herahti loilottamaan, juuri kuin valtaavan ihastuksen aihe olisi mieleen siinä hetkessä johtunut: »Vanha loikka luuli, jottei meillä tulla juttuun.» Hän lauloi sen vapisevalla, mutta sentään asianhaaroihin katsoen sointuvalla äänellä ja rupesi taas nauramaan. »Vanha loikka luuli, jottei meillä tulla juttuun...»
Lakeijaimme hevosilla, hemmetissä! kyllähän meidät olennostamme aina toki tunnetaan herrasmiehiksi. Kaunis näky todella, kun me istumme hevoskäpykkäin selässä samalla kuin Aramis ja Porthos upeilevat komeilla orhillansa! Aramis! Porthos! huudahti Athos ja herahti nauramaan. Mitä? kysyi d'Artagnan, joka ei ensinkään tajunnut ystävänsä iloisuutta. Hyvä, hyvä, jatkakaamme, sanoi Athos.
Häntä vastaan tuulahti muistoja ylioppilasajoilta, jotain kauan sitten häneltä loppuun kuluneen ajan ilmaa. Noinhan sitä silloinkin puhuttiin, tuohon samaan tapaan, mutta henki oli nyt toinen, totisempi, syvempi, oleellisempi... Hänessä herahti kuin kaiho, että hän on, että hänen täytyy olla siitä niin kaukana. Mutta täytyykö hänen? Miksi hänen täytyy?
Maria herähti itkemään siinä lasta imettäissään ja Villen sydän alkoi pehmetä. Oli hetken vaiti, veti muutamia savuja piipustaan ja mietti. Sinä et ole saanut vielä palkkaasi? hän sitten kysyi, vaikka sen kysymättäkin hyvin kyllä tiesi, ettei hän vielä ollut sitä saanut. En. Kolme päivää sinä siellä nyt olit? Kolme. Tulee neljättä markkaa päivälle. Mutta syyttäköön itseään.
Päivän Sana
Muut Etsivät